Oikeudelliset perusasiat yllättävän hukassa

Blogit ja kolumnit
19.02.2024 • Susanna Reinboth

Loppuvuodesta hämmästelimme muutaman suomalaispoliitikon hyökkäyksiä oikeusvaltiota vastaan. Joidenkin mielestä olisi mainio ajatus antaa ylimmälle laillisuusvalvojalle potkut, jos laintulkinnat eivät miellytä, toiset taas ehdottivat pushback-menettelyä itärajalle, vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut siitä muille maille pyyhkeitä.

Töräytykset herättivät syystäkin huomiota, ja moni oikeusalan vaikuttaja on jo lausunut niistä viisaita sanoja. Tämän kohun katveeseen jäivät erään valtakunnantason vaikuttajan erikoiset käsitykset juridiikasta.

Katsoin kollegan yllyttämänä pätkän Nelosen ohjelmasta Likaista lunta: Lahti 2001. Siinä toimittaja Riku Rantala käy läpi suomalaisurheilijoiden joukkokäryä Lahden MM-hiihdoissa.

Kuten muistamme, neljä vuotta ennen käryä STT oli julkaissut uutisia, joiden mukaan eräälle nimeltä mainitulle hiihtäjälle olisi toimitettu kasvuhormonia ja että Hiihtoliiton johto olisi ollut kiinnostunut ryydittämään latumenestystä dopingilla.

Hiihtäjät ja Hiihtoliiton johto kiistivät väitteet jyrkästi, ja käräjillä STT:n toimittaja ja päätoimittaja tuomittiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja oheissakkoihin hiihtokerman kunnian törkeästä loukkaamisesta. Hovioikeus alensi rangaistukset sakoiksi.

Lauma hiihtäjiä ja hiihtopomoja oli vaatinut uutisoinnista suurkorvauksia, ja niitä heille käräjäoikeus anteliaasti myönsi. Hovioikeus palautti touhuun jonkinlaisen tolkun, ja moni jäi ilman korvauksia.

Lauma hiihtäjiä ja hiihtopomoja oli vaatinut uutisoinnista suurkorvauksia, ja niitä heille käräjäoikeus anteliaasti myönsi.

Lahdessa alkoi totuus paljastua, ja pöytä kääntyi ympäri. Lopulta muutama hiihtäjä ja yksi hiihtopomo tuomittiin ehdolliseen vankeuteen doping-valheistaan.

Yksi STT-jutun asianomistajista oli Esko Aho (kesk.), Hiihtoliiton silloinen puheenjohtaja ja entinen pääministeri. Hän esitti STT:lle rapsakan puolen miljoonan markan korvausvaatimuksen. Käräjillä hänelle määrättiin 100 000 markkaa, mutta hovioikeus hylkäsi vaatimuksen kokonaan.

Riku Rantalan haastattelussa Aho sanoo suoraan, että korvauksen tarkoituksena oli toimia rangaistuksena toimittajille.

Aho sanoo suoraan, että korvauksen tarkoituksena oli toimia rangaistuksena toimittajille.

”Korvauksen ideahan ei ollut suinkaan saada rahaa, vaan korvauksen idea oli se, että uutisen tekijä joutuu vastuuseen.”

Rantala kysyy, oliko kyse siis rangaistusluonteisesta korvauksesta.

”Se oli, kun on niin kuin ainoa tapa, eihän siinä muuta ole, kun vahinko on jo tapahtunut eli se uutinen oli mennyt ulos, kaikki seuraukset olivat tulleet, että eihän sitä enää voinut tekemättömäksi saada”, Aho täsmentää.

Epäselväksi jää, miksi lainmukainen rangaistus ei Ahon mielestä riittänyt toimittajille rangaistukseksi. Miksei hän luottanut siihen, että rangaistus olisi oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun syyllisyyteen?

Miksi lainmukainen rangaistus ei Ahon mielestä riittänyt toimittajille rangaistukseksi.

Jää vaikutelma, että STT-käräjillä hiihtosakki ei muunnellut totuutta pelkästään puhtoisuudestaan vaan myös korvausvaatimuksen perustana olleista seikoista.

Haastattelusta ei nimittäin käy ilmi, että Aho olisi kärsinyt vahinkoa uutisesta.

”Konteksti tässä tapauksessa oli se, että hiihtourheilu kärsi suunnattoman vahingon. Sitä on vaikea tänä päivänä kuvitella, mitä tapahtuisi, jos vastaava tulisi vaikka jääkiekon kohdalle, niin mä veikkaan, että puhuttaisiin erittäin suurista summista”, Aho lausuu.

Että mitä?

Siis että taho nimeltä ”jääkiekko” voisi olla oikeutettu poikkeuksellisen muhkeisiin korvauksiin ”jääkiekon” kunnian loukkaamisesta, koska… jääkiekko on niin suosittua?

Voi taivas.

Kaikkien näiden ulostulojen jälkeen alan ymmärtää, mitä Axel Oxenstierna tarkoitti lohkaisullaan siitä, kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan.

Olennaista olisi tietää, onko niissä kyse vain yksittäisten ihmisten ymmärtämättömyydestä vai onko meillä jonkinlainen viestinnällinen ongelma oikeudellisista perusasioista.

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat,susanna.reinboth@hs.fi