Kuka?
Pekka Timonen
Syntynyt: 19.6.1960 Imatralla
Koulutus:
• OTK 1983
• OTL 1988
• OTT 1997
Tärkeimmät luottamustoimet:
• Rautaruukki Oyj:n hallituksen jäsen 2001–
• Suomen Hypoteekkiyhdistyksen hallintoneuvoston jäsen 2001–
• Inspecta Oy:n hallituksen jäsen 2001–2002, varapuheenjohtaja 2002
• Suomen Lakimiesliiton hallituksen jäsen 2002–2005
• Kauppatalo Hansel Oy:n hallituksen jäsen 2002–
Perhe: puoliso OTT Jaana Katariina Norio-Timonen
Harrastus: kirjallisuus
Valinta
Lakimiesliiton puheenjohtajana vuodesta 2000 toiminut professori Heikki Halila luopui tehtävästä kuuden puheenjohtajavuoden jälkeen. Jo vuosien ajan liiton valtuuskunnan puheenjohtajana toimiva liiton puheenjohtaja on valikoitunut Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen piiristä. Lakimiesyhdistyksen vahva vaikutus puheenjohtajavalintaan on pitkälti nojannut sen kykyyn koota koko lakimieskenttä piiriinsä.
Tällä kertaa Lakimiesliiton valtuuskunta äänesti kokouksessaan 27.11.2006 kahden Lakimiesyhdistystä edustavan ehdokkaan välillä. Äänestyksessä neuvotteleva virkamies Pekka Timonen voitti professori Risto Nuolimaan äänin 29–13 ja tuli siten valituksi liiton puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudeksi 2006–2009. Timosen puheenjohtajuus alkoi välittömästi valtuuskunnan vahvistettua valinnan ja päättyy uuden valtuuskunnan valitessa seuraavan puheenjohtajan marraskuussa 2009.
Taustaa
Oikeustieteen tohtori Pekka Timonen on toiminut kauppa- ja teollisuusministeriön omistajapolitiikan yksikössä neuvottelevana virkamiehenä vuodesta 2001 ja työskennellyt sitä ennen erilaisissa tutkimus- ja opetustehtävissä Helsingin yliopistossa vuodesta 1984 alkaen. Lakimieskunnalle hänen nimensä lienee parhaiten tuttu Suomen Laki –teoksen toimitustehtävistä ja vuoden 1995 systematiikkauudistuksen toteutuksesta sekä toistakymmentä vuotta pääsykoekirjoina olleiden ”Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään” –teosten toimittajana. Timonen on sekä Helsingin että Tampereen yliopiston dosentti ja toimittaa Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein –vuosikirjaa, joten akateeminen ja tutkimuksellinen harrastus on yhä tallella.
Timonen toimi liiton hallituksen jäsenenä vuosina 2002–2005. Timosen hallituskautta leimasi liiton talouden vakauttaminen 2000-luvun alun taantuman jälkeen. Liiton talousvaliokunnan puheenjohtajana Timonen suunnitteli liiton talouden vakauttamisohjelman, jonka avulla silloisesta, varsin vaikeasta taloustilanteesta päästiin tasapainotilaan. Samaan aikaan liiton hallituksen ja toiminnanjohtajan roolia täsmennettiin ja toiminnan suunnitelmallisuutta parannettiin, kun talous ja sen ongelmat voitiin siirtää sivummalle ja hallituksen työskentely kohdistaa liiton toiminnallisiin haasteisiin.
Oikeusturva
Puheenjohtaja Timonen haluaa kaudellaan tuoda esille toimivan oikeusjärjestelmän ja oikeuslaitoksen merkitystä yhteiskunnalle. – On mahdotonta ajatella oikeusvaltiota ilman toimivaa oikeuslaitosta. Laadukas lainsäädäntö, tehokas syyttäjälaitos ja oikeusvarmat tuomioistuimet muodostavat oikeusvaltion selkärangan, Timonen korostaa ja jatkaa: – Budjettitaloudessa täytyy tietysti ymmärtää, että useat parannukset merkitsevät myös kustannuksia. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa, että useat säästöt ja resurssien puuttuminen merkitsevät oikeusturvan heikentymistä. Oikeusvaltion on kyettävä takaamaan oikeusturva ja kansalaisten oikeuksien toteutuminen. Oikeusministeriön ja sen virkamiesten tulisikin nostaa tämä näkökulma avoimesti esille päätöksenteossa.
Hän kiinnittää huomiota oikeuslaitoksen viime vuosien kehitykseen. Hän haluaa korostaa, että oikeuslaitosta on aina käsiteltävä kokonaisuutena eikä tuomioistuimia tai syyttäjälaitosta tule irrottaa toisistaan. Nykytilanteen jatkumista Timonen pitää hyvin vaarallisena. – Oikeuslaitoksen tilanne on hälyttävä, hän painottaa. – Kansalaisten oikeusturvaa ei voida taata, kun oikeudenkäyntien kustannukset kasvavat ja kun syyttäjien ja tuomioistuinten resurssit eivät riitä asioiden käsittelemiseen kohtuullisessa ajassa. Kustannusriski ja menettelyjen pitkittyminen estävät yllättävänkin tehokkaasti oikeuksien toteutumista ja johtavat siihen, että vääräksi koettu sopimuskumppanin menettely tai viranomaisen ratkaisu vain niellään, kun muuhun ei nähdä mahdollisuutta. Timosen mukaan on syytä kiinnittää huomiota myös siihen, miten erilaisten lautakuntien juttumäärät kasvavat ja käsittelyajat pitenevät, sillä lautakuntakäsittelystä tulee oikeudenkäynnin korvike monessa sellaisessakin tapauksessa, joka vaatisi näytön arviointia ja täytäntöönpanokelpoista tuomiota.
Oikeuslaitoksen resurssipulaa on viime aikoina arvioitu useissa eri yhteyksissä, viimeksi hovioikeusmenettelyä koskevassa selvitysmiesraportissa. Timonen pitää uudistusehdotuksia tervetulleina, mutta penää vielä lisää uudistushalukkuutta: – Erilaiset valitusrajoitukset tai valituslupajärjestelmät keventävät toki ylempien tuomioistuimien juttumäärää mutta sivuuttavat sen peruskysymyksen, että kynnys erityisesti tavallisten riita-asioiden alioikeuskäsittelyyn on liian korkea. On toki hyvä, että tuomioistuinsovittelua ja muita vastaavia vaihtoehtoja kehitetään, mutta pohjimmiltaan sekä yksityisen kansalaisen että yrityksen tai yrittäjän pitäisi voida saada asiaansa sitova ja tehokkaasti täytäntöön pantava tuomioistuinratkaisu ilman kohtuutonta odotusaikaa ja suhteettomia kustannuksia.
Oikeusturvan vaarantuminen on onneksi vihdoin havaittu myös poliittisten päättäjien keskuudessa.
Selkeä esimerkki oikeuslaitoksen resurssipulan tiedostamisesta on vuoden 2007 talousarvion käsittely eduskunnassa. Tähän saakka eduskunnassa ei edes ole tehty kuin satunnaisia oikeuslaitosta koskevia talousarvioaloitteita, mutta nyt tuomioistuimia ja syyttäjiä koskevia aloitteita tuli suuri joukko kaikista ryhmistä.
Pelkillä talousarvioaloitteilla ei oikeusministeriön hallinnonalan resurssitilannetta voida turvata. Timonen kuitenkin katsoo, että aloitteiden suuri määrä, ja ennen kaikkea se, että kansanedustajien toiminta johti konkreettisiin tuloksiin, lupaavat hyvää. – Se, että niin monet kansanedustajat näkivät oikeuslaitoksen tilanteen ja olivat valmiita työskentelemään sen korjaamiseksi antaa toivoa tilanteen paranemisesta, Timonen kiittelee. – Hovi- ja hallinto-oikeuksille saatu miljoonan euron lisärahoitus on periaatteellisesti tärkeä kädenojennus koko oikeuslaitokselle. hän jatkaa. – Uskon ja toivon, että oikeuslaitoksen kriittisen tilanteen tunnustaminen näkyy myös tulevan hallituksen ohjelmassa ja tulevien vuosien talousarvioissa.
Oikeuspolitiikka
Lakimiesliitolla on perinteisesti ollut vahva asema Suomessa käydyssä oikeuspoliittisessa keskustelussa. Kokoamalla kaikki lakimiesryhmät saman katon alle Lakimiesliitto kykenee oikeuspoliittisissa näkemyksissään ottamaan huomioon lainsäädännön vaikutukset eri lakimiesryhmien toimintaan ja koko oikeusjärjestelmän toimivuuteen.
Puheenjohtaja Timonen näkee tärkeänä edelleen vahvistaa Lakimiesliiton asemaa suomalaisen oikeuspolitiikan asiantuntijana. Erityisesti hän painottaa tarvetta vaikuttaa Suomen toimintaan suhteessa Euroopan unionin lainsäädäntöhankkeisiin, mutta oikeusministeriön tulisi myös ottaa kriittisesti arvioitavaksi se, voitaisiinko oikeudenkäyntejä nopeuttaa ja niiden kustannuksia alentaa menettelyä koskevan lainsäädännön tarkistamisella ja uudenlaisten vaihtoehtojen kokeilemisella.
– Euroopan unionin lainsäädännön merkitys kasvaa jatkuvasti, mutta sen valmistelussa ei olla riittävän kriittisiä ja samalla itsekkäitä. Sekä virkamiesten että edunvalvontaorganisaatioiden tulisi kyseenalaistaa EU-sääntelyn tarve ja suunniteltu toteutustapa riittävän aikaisessa vaiheessa, Timonen huomauttaa.
Monesti unionitasolla valmisteltava lainsäädäntö herättää kansallista keskustelua edes asiantuntijapiireissä vasta siinä vaiheessa, kun valmistelu on jo edennyt hyvin pitkälle. Käytännössä vaikuttaminen unionin linjauksiin on monesti huomattavasti vaikeampaa siinä vaiheessa, kun komissio on jo laatinut varsinaisen esityksen tai valkoisen kirjan. – Vaikuttamistyö pitäisi aloittaa viimeistään silloin, kun komissio laatii vihreän kirjan, mieluimmin jo selvästi sitä ennen, Timonen korostaa. – Siinä vaiheessa muotoillaan tulevan säätelyn peruslähestymistapaa ja yleisiä suuntaviivoja. Loppuvaiheessa voidaan vaikuttaa lähinnä säädösten kirjaamisen tapoihin, hän muistuttaa.
Timonen peräänkuuluttaa ennen kaikkea rohkeutta suhteessa unionin lainsäädäntöön. Hyvin harvoin aidosti mietitään, onko jostakin asiasta tarpeen saada unionitasoista lainsäädäntöä. Joskus sentään pohditaan säätelyn toteutustapaa ja sen tarkkuutta. – Ei EU-sääntely ole sen kummallisempaa kuin kansallinenkaan, hän muistuttaa. – Aivan yhtä lailla meidän tulee unionin sisälläkin uskaltaa kyseenalaistaa koko sääntelyn tarve ja aivan yhtä lailla tarpeettoman yksityiskohtaiset säännökset tulee kyseenalaistaa, hän jatkaa. Suomessakin on opittava nykyisen toimintaympäristön tavoille, sillä komissio kuuntelee direktiiviehdotusten valmisteluvaiheessa yhtä lailla tai joskus enemmänkin erilaisia yhteismarkkinoiden toimijoita kuin jäsenvaltioiden viranomaisia. – Jos jäämme odottamaan ministeriön lausuntopyyntöä direktiiviehdotuksen sisällöstä, olemme usein jo menettäneet todellisen vaikutusmahdollisuutemme, Timonen muistuttaa.
Valtion paremman säätelyn toimintaohjelmaa Timonen pitää tärkeänä askelena oikeaan suuntaan. Se antaa suomalaisen oikeuspolitiikan kokonaisvaltaiselle kehittämiselle uusia välineitä, mutta ei yksin kykene vastaamaan säätelyn laadun parantamisen haasteeseen. – Ensimmäiset askeleet kohti suomalaisen säätelykulttuurin parantamista ja lainsäädännön laadun kohottamista on nyt otettu. Edessä on kuitenkin pitkä tie, Timonen painottaa.
Koulutus
Juristikunnan kaltaiselle, koulutukseen pohjaavalle ammattikunnalle harjoitetulla koulutuspolitiikalla on olennainen merkitys. Liitolla on Timosen mukaan ensiarvoisen tärkeä rooli lakimieskoulutuksen kehittämisessä ja laadun valvonnassa. Erityisen tärkeänä hän pitää kuitenkin koulutuksen onnistunutta määrällistä mitoittamista. – Lakimieskoulutuksen tulee aina kannattaa. Siksi juristeja pitää kouluttaa siten, että kaikille lakimiehille löytyy koulutustaan vastaavaa työtä, josta maksetaan koulutusta vastaavaa palkkaa, Timonen kiteyttää.
Vallitsevaa lakimieskoulutuksen tarjontaa uusi puheenjohtaja pitää pääpiirteissään oikein mitoitettuna. Koulutusmäärät ovat kehittyneet vakaasti eikä suuria heilahduksia mihinkään suuntaan ole tapahtunut. – Johdonmukainen ja ennakoitava kehitys palvelee sitä, että tiedekunnat voivat kehittää koulutusta tietäen melko pitkällekin tulevaisuuteen, millaiset resurssit niillä on ja kuinka suurille opiskelijajoukoille opetusta tarjotaan.
– Lakimieskoulutuksen määrää ei nykytiedon perusteella voida ainakaan nostaa, Timonen katsoo. – Julkisen sektorin henkilöstövähennykset tulevat väistämättä heijastumaan myös juristikunnan työllisyystilanteeseen. Jo tämän kompensoimiseksi lakimiesten määrää yksityisellä sektorilla pitäisi lisätä, ja tämä merkitsee myös haasteita lakimieskoulutuksen sisällölle, hän perustelee. Timonen arvioikin, että yritysmaailma arvostaisi lakimiestutkintoa, joka sisältäisi nykyistä vahvemman taloudellisen ja kaupallisen perustan. Hän pitää myös perusteltuna arvioida OTM-tutkinnon sisältöä siitä näkökulmasta, voisiko myös yleistutkintoon mahtua selvästi laajempi valinnaisuus, joka mahdollistaisi opiskeluaikaista suuntautumista oman mielenkiinnon kohteena oleviin tehtäviin.
Timosen ja Lakimiesliiton kanssa samaan johtopäätökseen tuli 2005 istunut opetusministeriön oikeustieteellisen koulutuksen nykytilaa ja kehittämistarpeita pohtinut työryhmä. Aulis Aarnion puheenjohtama työryhmä totesi, ettei mikään ”viittaa suureen työvoiman kysynnän lisääntymiseen” ja piti ”ainakin lyhyellä tähtäimellä ainoana mahdollisuutena sisään otettavien opiskelijoiden määrän rajoittamista koko maassa.”
Timonen pitää hyvänä, että koulutusmäärät pyritään perustamaan työvoimatarpeeseen ja että niitä arvioidaan perusteellisesti ja koulutusalakohtaisesti. – Aarnion työryhmän raportti toimii monin osin erinomaisena pohjana oikeustieteellisen koulutuksen määrälliselle ja laadulliselle kehittämiselle, hän korostaa.
Koulutuksen laadun varmistamisessa puheenjohtaja pitää tärkeänä myös koulutusyksiköiden riittävää kokoa. – Erityisesti lakimieskoulutuksen kaltaiselle, korkean statuksen koulutukselle tulee aina riittämään ottajia eri korkeakouluissa. Oikeustieteellisen koulutuksen resurssien hajaantuminen nykyistä useampaan yksikköön kuitenkin vaarantaisi koulutuksen korkean laadun, Timonen varoittaa. – Koulutuksen merkitys on meille ammattikuntana hyvin suuri. Opinnoissa sisäistetty juridinen ajattelu toimii meillä kaikilla juristi-identiteetin selkärankana. Niin kauan kuin me kykenemme säilyttämään vahvan ja selkeän identiteetin pystymme me myös valvomaan yhteisiä etujamme, Timonen päättää.
