Loistavista terassikeleistä huolimatta Helsingin Musiikkitalon auditorioon saapui valtaosa tilaisuuteen ilmoittautuneista – olihan luvassa mielenkiintoisia puheenvuoroja ajankohtaisesta ja mielipiteitä herättävästä aiheesta.
Kansainvälisesti arvioituna rikoksen uhrin asema on Suomessa poikkeuksellisen vahva: Asianomistajalla on oikeus vaikuttaa prosessiin, käyttää tarvittaessa avustajaa ja saada oikeusapua käsittelyn joka vaiheessa. Hän voi esittää korvausvaatimuksia itse tai antaa ne maksutta syyttäjän ajettaviksi.
Parannettavaakin löytyy. Eri oikeusasteissa moneen kertaan tapahtuva rikoksen uhrin kuuleminen – toisin kuin monissa muissa maissa – koetaan Suomessa eräänlaisena rikkautena. Ahdistavien kokemusten puiminen esitutkinnassa, käräjäoikeudessa ja vielä hovioikeudessa ei kuitenkaan paranna rikoksen uhrin kykyä selviytyä teosta.
Rikoksen uhrin aseman parantaminen onkin merkittävä tavoite, joka on kirjattu myös nykyiseen hallitusohjelmaan.
Kuka kuuntelisi rikoksen uhria?
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen dosentin Heini Kainulaisen mukaan asianomistajan näkökulman esille tuominen unohtuu usein. Uhrin oikeudet eivät kuitenkaan kilpaile rikoksesta epäillyn oikeuksien kanssa, vaan molemmista voidaan huolehtia samaan aikaan.
Vaikka rikoksen uhrilla on paljon oikeuksia, viranomaisilla ei ole velvollisuutta niistä hänelle kertoa. Tällöin asianomistaja voi jäädä yksin vaatimustensa kanssa.
– Paitsi että rikoksen uhrit saavat olla läsnä ja tulla kuulluksi, heitä pitää kuunnella. Tämä koskee niin poliiseja, syyttäjiä kuin oikeudellisia avustajia.
Toiseksi teemaksi puheenvuorossaan Kainulainen nosti terapeuttisen juridiikan. Sen mukaan rikoksenkärsijän kohtelun tulee olla asiallista, kohteliasta ja kunnioittavaa. Sensitiivinen kohtelu edistää paitsi rikoksesta selviytymistä myös asian selvittämistä.
– Oikeudellisen avustajan ja tukihenkilöiden käyttöä tulisi lisätä. Liian moni uhri jää oikeudenkäynnissä yhä yksin.
Oikeudenmukaisuus ei saa olla rahakysymys
Johtaja Ritva Elomaa Helsingin poliisilaitoksen väkivaltayksiköstä totesi tukihenkilön käytön olevan vielä liian vähäistä ja harvinaista. Toki tarjolla on terapiapalveluita ja uhrit ohjataan ammattiauttajien tuen pariin, kuten Rikosuhripäivystykseen tai Tukinaisen palveluihin, mutta etenkin seksuaalirikoksissa uhrin jaksamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.
– Varsinkin lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa rikoksissa tutkijat valikoidaan tarkoin. Asiallinen, kohtelias ja kunnioittava kohtelu on pitkään ollut arkipäivää.
Alaikäisten asianomistajien osalta poliisilla on erityisiä velvollisuuksia. Luottamuksellinen suhde ei synny hetkessä ja myös epäillyllä on oikeus tutustua materiaaliin ja esittää vastakysymyksiä. Oikeudenmukaisuuden lisäksi tällä varmistetaan prosessin menestyminen, kun oikeudessa käytetään todisteena esitutkinnassa taltioituja kuulusteluja.
Syyttäjä Laura Tikka Helsingin syyttäjänvirastosta kertoi, että naisiin ja lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinta on heikosti rahoitettu oikeuslaitoksen painottaessa valtiolle paremmin rahaa tuovien rikosten tutkintaa.
– Juttuja on paljon ja ne ovat vaativia, mutta näihin rikoksiin perehtyneitä erikoissyyttäjiä ei ole kuin muutamia koko maassa.
Aiheena raiskausrikokset ovat vaikeita, jos niiden kanssa ei ole päivittäin tekemisissä. Suorasukaiset kysymykset siitä, mitä tapahtui, missä ja miten ja mitä oli päällä, eivät ole helppoja kenellekään.
– Pidetään epäuskottavana, jos seksuaalirikoksen uhri ei muista kaikkia inhottavia yksityiskohtia. Kyseenalaistaminen alkaa syyteharkinnasta ja jatkuu oikeudenkäynnissä. Näyttöä pitää osata kerätä uhrin kertomusta tukien.
Tikka peräsi lainsäätäjän taholta lisää rahaa tutkintaan. Valitettavaa seksuaalirikosjutuissa on ylinäytön tarve verrattuna esimerkiksi huumerikoksiin.
Tikan mukaan on raakaa katsoa, kun uhri tulee hovioikeudessa kertomaan toista tai kolmatta kertaa samoista asioista.
– Videointi käräjäoikeuksiin ja tallenteet hovioikeuteen, hän tiivisti.
Tuomioistuimen roolia asiassa kommentoi käräjätuomarina ja kihlakunnansyyttäjänä työskennellyt Antti Tapanila. Hänen mukaansa tuomioistuimen tulee puuttua prosessiin tarvittaessa aktiivisesti.
– 15–18-vuotias voi joutua tiukkaan paikkaan, jos häntä kuulustellaan oikeudessa kuten aikuista. Asianomistajaa pitää kuulla, mutta on tärkeää, ettei kokemus oikeudessa traumatisoi häntä lisää.
Tapanilan mukaan vaikuttaa olevan yleinen käsitys, ettei asianomistaja saa oikeutta, ellei vastaajalle langeteta mahdollisimman kovaa rangaistusta. Asianomistajan kannalta vahingonkorvaus, oikeudenkäynti prosessina ja vastaajan mahdollinen katumus voivat kuitenkin olla yhtä olennaisia seikkoja. Niinpä prosessinjohdon tulee ylläpitää asiallista ilmapiiriä.
Vapaaehtoistyö tukee kriisitilanteissa
Asianajaja Riitta Leppiniemellä on 20 vuoden kokemus oikeudenkäynneistä ja useista luottamustoimista, myös Rikosuhripäivystyksestä. Hänen mukaansa rikoksen uhrin asema on Suomessa monissa suhteissa hyvä. Monessakaan maassa ei voi esittää esimerkiksi yksityisoikeudellista korvausvaatimusta.
– Mutta väkivallan uhri ei osaa shokkitilanteessa etsiä apua, jos tietoa ei ole tarjolla. Poliisin on kerrottava tukea antavista tahoista ja oikeudesta avustajaan.
Yhtenä ongelmana Leppiniemi näki myös prosessin keston. Rikosvastuun toteutumisella on suuri merkitys asianomistajalle, ja pitkä prosessi aiheuttaa ongelmia uhrille sekä ylimääräisiä kustannuksia yhteiskunnalle. Uhrin ja omaisten lisäksi kriisissä ovat myös tekijä ja tämän lähipiiri, mikä pitäisi huomioida resursseissa.
Rikoksen uhrin oikeus saada oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain mukainen oikeudenkäyntiavustaja tuloistaan ja varallisuudestaan riippumatta on tuntematon käsite monille juristeillekin, saati sitten prosessia tuntemattomalle maallikolle.
Toiminnanohjaaja Leila Taipale Rikosuhripäivystyksestä ohjaa suurta joukkoa vapaaehtoisia työntekijöitä, joiden tehtävänä on vaikuttaa rikoksen uhrin asemaan sekä lainsäädäntöön, päätöksentekoon, asenteisiin ja käytäntöihin.
Taipale odotti, että lakimiehet ohjaisivat rikoksen uhreja enemmän Rikosuhripäivystyksen piiriin. Viime vuonna tuli 25 000 yhteydenottoa. Eniten työllistävät pari- ja lähisuhdeväkivallan uhrit, toiseksi eniten seksuaalisen väkivallan uhrit.
Uhrin polku turvattomuudesta pelkoon ja ahdistukseen, syyllisyyteen ja häpeään on tosiasia.
– Mitä pitäisi tietää, milloin rikosilmoitus tehdään? Käsitteet, kuten esitutkinta, syyteharkinta, sovittelu ja uhrin oikeudet ovat monille vieraita, Taipale toteaa.
Lehdistöllä opittavaa
Median näkemyksistä rikosjuttujen uutisoinnissa kertoi Tiia Rantalainen Iltalehdestä.
– Rikoksesta kertominen saattaa uhreista tuntua ahdistavalta. Media voi tässä mielessä lisätä uhrin tuskaa, kun tapahtuman lukee uudestaan lehtien palstoilta. Lehdistö ei kuitenkaan halua kiusata rikoksen uhreja vaan kertoa yhteiskunnallisesti mielenkiintoisista aiheista.
Esimerkkinä Rantalainen kertoo surullisenkuulun juristin Juha Turusen (nyk. Louhi) sieppaustapauksen kesältä 2009. Uhriksi joutunut nainen ei ollut itse halunnut julkisuuteen, mutta kun suku tunnettiin, nimi oli helppo kaivaa esille. Hänen elämästään kerrottiin julkisesti ja rikoksesta kirjoitettiin jopa kirja.
Ennennäkemätön kiinnostus johtui osaltaan myös siitä, ettei vastaavaa rikosta ollut tapahtunut Suomessa. Periaatteena kuitenkin on, ettei uhrien omaisia lähestytä. Tällöin median paine kohdistuu poliisiin.
Hyväksi keskustelunaiheeksi Rantalainen nostaa Anders Breivikin terrori-iskut, jossa media toimi toisin kuin Suomessa.
– Kun Suomessa media lähestyy uhreja, Norjassa heidät vietiin evakuointikeskukseen kriisityöntekijöiden kanssa. Täällä he saivat itse päättää, antavatko haastatteluja vai ei. Media ei ollut hyvä tai paha. Menettelytavasta voisi ottaa mallia Suomessakin.
Paneeli otti kantaa kohtuuteen
Paneelikeskustelussa puhuttivat lapsiin kohdistuvat vakavat rikokset ja niitä koskeva esitutkinta, uhrin suojaaminen syytetyn kohtaamiselta sekä tiedonvälitykseen ja tiedonsaantiin liittyvät kysymykset.
Syyttäjän ja esitutkintaviranomaisen yhteistyötä etenkin lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnassa pidettiin tärkeänä. Antti Tapanilan mukaan seksuaalirikoksista tiedottaminen on haasteellista. Jos juttuja ei pystytä tiivistämään selkokielellä, saattaa syntyä vahingollisia myyttejä pimentoon jääneistä asioista. Toisaalta media sai kiitosta myös hyvästä tiedottamisesta.
Vilkasta keskustelua käytiin myös asiamiehen moraalisesta velvollisuudesta suhtautua vastapuoleen kunnioittavasti ja hienotunteisesti.
– On selvää, että vastapuolen näyttöä saa arvioida, mutta oikeussalietiketin tulee lähteä selkäytimestä, tiivisti Riitta Leppiniemi osallistujien mietteet.
Vakava aihe herätti hilpeääkin keskustelua.
Kihlakunnansyyttäjä Laura Tikka puhui rikoksen uhrin asemasta oikeudenkäynnissä.
Tauoilla pohdittiin puhujien esiinnostamia kysymyksiä.
Tiia Rantalainen Iltalehdestä kävi keskustelua yleisön kanssa myös kahvitauolla.
Päivän päätteeksi puhujat Heini Kainulainen, Ritva Elomaa, Laura Tikka, Riitta Leppiniemi, Antti Tapanila, Pekka Syrjänen, Leila Taipale ja Tiia Rantalainen vastasivat yleisön kysymyksiin.
Vastausvuorossa Helsingin poliisilaitoksen väkivaltayksikön johtaja Ritva Elomaa.
Seminaari on katsottavissa verkossa osoitteessa http://seminaarit.net/lakimiesliitto
Valtio korvaa jos muualta ei saa
Valtiokonttoriin tuli viime vuonna 5 304 korvaushakemusta, joiden johdosta maksettiin yhteensä noin 16 miljoonaa euroa korvauksia rikosten uhreille.
Rikosvahinkolain perusteella maksettavat korvaukset kestävät kansainvälisen tarkastelun eikä rikoksen uhrin tarvitse olla missään yhteydessä rikoksentekijään saadakseen korvauksen.
Lakiasiainpäällikkö Pekka Syrjänen kertoi eniten korvattavan kivusta ja särystä johtuvia henkilövahinkoja. Kärsimyksen korvaaminen on rajattu vapauteen kohdistuviin rikoksiin, seksuaalirikoksiin ja törkeisiin väkivaltarikoksiin. Näissä enimmäiskorvaukset vaihtelevat 3 300–8 800 euroon ja alle 15-vuotiailla 15 000 euroon.
– Kysymyksessä on toissijainen järjestelmä, eli kaikki muut korvaukset kuten vakuutuskorvaukset tai Kelan etuudet vähennetään rikosvahinkokorvauksesta.
Tove Junell-Hassel valmistui oikeustieteen maisteriksi vuoden 2009 lopulla pääaineinaan hallinto- ja sosiaalioikeus. Erityisesti hän on kiinnostunut oikeuspsykiatriasta eli potilaan tahdonvastaisesta hoidosta ja potilaan oikeusturvasta hoitopäätöksen tekotilanteessa.
– Koska ihmisläheinen juridiikka ja rikosoikeus kiinnostavat, luento kuulosti jo etukäteen mielenkiintoiselta. Ohjelma oli kattava ja mielenkiintoisesti laadittu.
Hänen mukaansa seminaari vastasi odotuksia.
– On hyvä, ettei asiassa menty liian syvälle detaljeihin, vaan keskustelu pysyi yleisellä tasolla. Erityisesti mieleen jäi Tikan maininta siitä, kuinka seksuaalirikosten kuulusteluissa joudutaan menemään yksityiskohtiin, joista kenen tahansa on vaikeaa puhua, saatikka sitten rikoksen uhrilla oikeuden edessä.
– Tuomarille moni asia voi olla rutiinia, mutta uhrille ei.
Emeritusprofessori Martti Majanen piti tilaisuutta erittäin hyvänä ja tarpeellisena.
– Lyhyitä ja jänteviä asiantuntijapuheenvuoroja eri näkökulmista ja hyvät alustukset, näistä täydet pisteet. Lisää tämän kaltaisia seminaareja kaivataan.
Rikosoikeustematiikka on Majasen mukaan aina kiinnostavaa vaikka nyt liikuttiinkin tavallaan ”kotikentällä”.
Paneelissa oli hyvä kokoonpano ihmisiä ja eri puheenvuorot koostuivat tärkeistä kysymyksistä.
– Mieluummin lyhyitä tietoiskuja kuin pitkiä luentoja. Oli mielenkiintoista tulla kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja päivittää omia näkemyksiä.
