Oikeus hyvään vanhuuteen

Lainsäädäntöä iäkkäiden aseman­ kohentamiseksi on toivottu­ ja osin suunniteltukin pitkään, ­kertoo sosiaali- ja terveysministeriön johtaja, sosiaali­neuvos Päivi Voutilainen. ­Tällainen lakiluonnos esiintyi jo vuonna 1974 asiaa selvitelleen työryhmän muistiossa. Varsinainen­ lain laatiminen alkoi vuoden 2009 syksyllä silloisen peruspalveluministeri Paula Risikon aikana.

Voutilaisen mukaan heinäkuussa ­voimaan tulleen lain sisältö on kohdallaan.

– Ikärakenteen muutokseen varautuminen, jonka keskiössä on mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen turvaaminen, iäkkäiden äänen kuuluminen yhteiskunnassa sekä laadukkaat ja monipuoliseen tarve­arvioon perustuvat palvelut ovat laissa korostetusti esillä.

Laissa varaudutaan ennen kaikkea väestön ikärakenteen muutokseen.

– Eläköityminen on tässä yksi juonne. Laki antaa välineitä siihen, että kansalaiset ikääntyisivät entistä terveempinä ja toimintakykyisimpinä.

Kritiikkiäkin on esitetty muun muassa lain viivästymisestä ja hoitohenkilökunnan puuttuvasta mitoituksesta.

– Toiveita lain sisällöstä on matkan varrella esitetty monenlaisia, Voutilainen toteaa.

– On esitetty muun muassa vanhustensuojelua, vanhusten palveluja,­ vanhusneuvostoja ja vanhusasia­valtuutetun viran perustamista koskevia sisältötoiveita.

Kuntien varauduttava muutokseen

Väestön ikärakenteen muutos kasvat­taa palvelutarpeita, mutta kunnat ­voivat omilla päätöksillään vaikuttaa kustannus­kehitykseen.

– Erilaisilla valinnoilla on seurauksensa. Erityisen tärkeää on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, ­terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista. Näin voidaan ehkäistä ja myöhentää kalliiden ympärivuorokautisten palvelujen tarvetta, Voutilainen summaa.

Lain mukaan kunnalla on velvollisuus suunnitella ja toteuttaa hyvää ikääntymispolitiikkaa. Iäkkäille ihmisille on turvattava hyvä hoito ja ­huolenpito yhdenvertaisesti koko maassa, ja yksilöllinen palvelujen tarve on selvitettävä viivytyksettä ja monipuolisesti. Palvelujen pitää olla laadukkaita.

– Kunnan palvelurakenne on muokattava siten, että iäkkäiden henkilöiden pitkäaikainen hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa pääosin kotona tai kodinomaisissa asumisympäristöissä, Voutilainen sanoo.

Lailla halutaan myös vahvistaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta vaikuttaa elinolojaan koskeviin ratkaisuihin kunnassa. Vanhusneuvostot tulevat lakisääteisiksi, ja kunnan on huolehdittava neuvostojen toiminta­edellytyksistä sekä turvattava niille tosiasialliset vaikutusmahdollisuudet ­päätöksenteossa.

Palveluiden laatua seurataan

Vanhuspalvelulain kustannukset kunnille ovat arviolta 151 miljoonaa vuodessa, josta valtionosuus on ­82 ­miljoonaa euroa. Valtionosuuksia ei kuitenkaan korvamerkitä.

– Kustannuksia sekä lain tavoitteiden toteutumista seurataan tarkoin – tätä eduskunta edellytti lakia hyväksyes­sään, Voutilainen kertoo.

Tietoa lain keskeisten sisältöjen ja kustannusten osalta on kunnista kerätty jo ennen lain voimaantuloa touko­kuussa. Syksyllä 2014 samat tiedot­ kerätään uudestaan. Seurantaa tekevät sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta THL ja Valvira.

– Lain täytäntöönpanoa seurataan hyvin tiiviisti. Vanhuspalvelulaki on tällä vaalikaudella tärkeä uudistus. Ottaen huomioon, että Suomi on yksi Euroopan nopeimmin ikääntyvistä maista, on laki, joka korostaa ikä­rakenteen muutokseen varautumista, iäkkäiden osallisuutta ja laadukkaiden ­palvelujen turvaamista uusi avaus, jota kohtaan myös kansainvälinen mielenkiinto on suurta.

Tärkeimmäksi lain tuomaksi muutokseksi Voutilainen nostaa sekä varautumisen että oikea-aikaisten ja riittävien palvelujen turvaamisen iäkkäille.

– Vanhuspalvelulakia ei voida kirjoittaa niin, että se sisältäisi yksiselitteisen toimintaohjeen jokaista tilannetta varten.­ Jos tätä yrittäisimme, pitäisi Suomeen säätää yhtä monta vanhuspalvelulakia kuin meillä on ikäihmisiä. Heidän tarpeensa kun ovat yksilölliset, eivätkä ne ole tyhjentävästi kirjoitettavissa lakiin. Tämän vuoksi jatkossakin tarvitaan lain tueksi laatusuosituksia.