Yhteistoiminta-asiamies Harri Hietala vastaanotti Lakimiesliiton historian ensimmäisen Oikeus ja kohtuus -palkinnon ansioistaan työoikeuden hyväksi liiton Työ ja oikeus -forumissa syyskuun puolivälissä.
– Olen yllättynyt. Hiljaiseksi vetää, sanoo Hietala ja kysyy samalla, eikö parempiakin palkittavia olisi ollut.
Hietalan ansiot työoikeuden ja toimivan yhteistoiminnan saralla ovat kuitenkin kiistattomat. Yli 30-vuotisen uransa hän on työskennellyt työoikeuden parissa ensin järjestömaailmassa ja vuodesta 2014 lähtien yhteistoiminta-asiamiehenä. Hän on osallistunut muun muassa monien työehtosopimusten, tulopoliittisten sopimusten sekä lainsäädäntöhankkeiden valmisteluun.
Työoikeuden pariin hän ajautui lähes vahingossa 1980-luvun puolivälissä, kun silloinen Suomen Työnantajien Keskusliiton työehtosopimusjohtaja Seppo Riski houkutteli töihin. Työtehtävien kiinnostavuutta vuosien varrella on lisännyt se, että monet työelämän ja -oikeuden asioista eivät ole pelkkää juridiikkaa, vaan ne vaativat yhteiskunnallisten asioiden seuraamista sekä poliitikan ja juridiikan yhdistämistä.
– Nykyisin en osaisi muita asioita edes tehdä, Hietala miettii.
Kustannusten karsiminen ei riitä
Vuosi sitten Hietala oli tapetilla, kun hän laati pika-aikataululla Sipilän hallitukselle selvityksen paikallisesta sopimisesta. Vuotta myöhemminkin hän puhuu paikallisen sopimisen puolesta.
– Kaiken keskellä olisi tärkeää, että saisimme edistettyä paikallisen sopimisen käyttöä nykyistä enemmän. Erityisesti paikallisen sopimisen kulttuuria pitäisi viedä eteenpäin, Hietala painottaa.
Hän uskoo, että asian edistämistä ehkäisee lievä muutosten pelko.
– Paikallisessa sopimisessa on kaksi puolta: toisaalta avataan sopimismahdollisuuksia, toisaalta lisätään henkilöstön osallistumismahdollisuuksia. Nyt on ehkä käynyt niin, että työnantajapuoli on kauhistellut osallistumisoikeuksien laajentamista ja palkansaajapuoli taas sopimismahdollisuuksien lisäämistä. Minun näkökulmastani katsottuna molemmat osapuolet ovat menneet poteroon.
Hietala korostaa kuitenkin, että Suomen nykytilanteen kohentamiseksi tarvitaan paitsi kustannusten kasvun hillitsemistä myös selkeitä rakennemuutoksia.
– Emme pääse nykytilanteesta ylös pelkästään sillä, että hidastamme kustannusten nousua. Sen lisäksi meidän pitää pystyä muuttamaan rakenteita.
Hietalan mukaan paikallisessa sopimisessa tulisi hyödyntää niin sanottua toisin sopimisen -mallia, jossa ei ole sopimispakkoa, vaan pohjalle on laadittu valmis vaihtoehto, jota noudatetaan – ellei toisin sovita.
– Tämä on minusta oikeudellisesti ja teknisesti turvallinen tie. Sen sijaan ensimmäisessä vaiheessa ei kannata lähteä edistämään täysin avoimia sopimistilanteita, se johtaisi sekä oikeudellisesti että teknisesti suuriin haasteisiin.
Eroon kannustinloukuista
Paikallisen sopimisen lisäksi Harri Hietalaa huolettaa kannustinloukkujen olemassaolo sekä nuorten ja maahanmuuttajien syrjäytyminen. Lisäksi hänen mielestään tulisi miettiä, millä konsteilla työelämässä olevien osaamista päivitetään, jotta nämä eivät syrjäydy työuran keskellä.
– Tämä kokonaisuus vaatii ennakkoluulottomia ratkaisuja. Järjestelmiä pitäisi muuttaa niin, ette ne vastaavat työelämän kehitykseen eikä niin, että ne muodostavat rajoja ja muureja.
– Meillä ei pitäisi olla tilannetta, jossa on edullisempaa kieltäytyä työnteosta kuin ottaa työtä vastaan. Vaikka olisi kuinka huipputyyppi tahansa, työkyky kärsii, jos on liian pitkään poissa työmarkkinoilta, Hietala painottaa.
Työelämän tulevaisuus on valoisampi
Yhteistoiminta-asiamiehen roolissaan Hietala harmittelee, että työpaikkojen yhteistoiminta on saanut huonon leiman, kun se lähes kaikessa julkisessa keskustelussa yhdistetään vain henkilöstön vähentämiseen. Hän kaivaa esille alkuperäisen yhteistoimintalain ja muistuttaa, että sen tavoitteena on ollut kehittää yhteisymmärryksessä yrityksen toimintaa sekä työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksen päätöksiin.
– Tarkasti säännellyt vähentämisneuvottelut eivät ole sisältyneet alkuperäiseen tavoitteeseen, Hietala toteaakin.
Julkisuudessa on esitetty ratkaisuksi henkilöstön vähentämisneuvottelujen sisällyttämistä johonkin muuhun työelämän lakiin. Hietalasta tämä voisi olla yksi vaihtoehto, mutta:
– Luulen, että asennevamma on syvemmällä kuin siinä, mistä laista asioita luetaan. Lama on jatkunut niin pitkään, että meiltä puuttuu rohkeutta ja uskoa tulevaan.
Miten sitten yhteistoiminta-asiamiehen mielestä suomalaisilla työpaikoilla voidaan?
– Vaihtelevasti. On paljon työpaikkoja, joiden toiminnassa on näkymää tulevaisuuteen ja myös yhteistoiminta pelaa. On myös sellaisia työpaikkoja, joissa esimerkiksi ulkopuolisten tekijöiden vuoksi tilanne ei ole työnantajan eikä tekijöiden käsissä, Hietala arvioi.
Entäpä sitten tulevaisuus?
Hietala haluaa uskoa parempaan.
– Nuori sukupolvi on entistä koulutetumpaa. Nuoret ovat matkustaneet paljon, he ovat kielitaitoisia ja osaavat käyttää uusia välineitä. Siksi heillä on entistä matalampi kynnys vaihtaa maisemaa, jos tilanne ei näytä hyvältä. Tämäkin pakottaa siihen, että työelämä kehittyy parempaan suuntaan.
Hietala uskoo myös, että menestyvissä yrityksissä ei jatkossakaan voida jakaa työnantajaa ja työntekijöitä eri leireihin.
– Jos yritys haluaa menestyä, sen arvoissa ja toimintatavoissa pitää korostua, että samassa veneessä ollaan. Eikä riitä, että tämä käy esiin puheissa, myös tekojen pitää vastata tähän.
**
Teksti: Heidi Hänninen
Kuva: Sami Heiskanne