Ensimmäistä vuottaan arvostetussa newyorkilaisessa Fordham University School of Law’ssa oikeustiedettä opiskeleva Mohamed Sidibay menetti vain viisivuotiaana perheensä Sierra Leonen sisällissodan uhrina vuonna 1997.
Äärimmäisestä raakuudestaan tunnettu kapinallisarmeija RUF tuhosi hänen kotikylänsä, tappoi aikuiset ja ryösti kylän lapset sotilaikseen.
Seuraavien neljän ja puolen vuoden ajan Sidibay pakotettiin väkivallalla osallistumaan RUF:n operaatioihin, kunnes hän vapautui vuosituhannen alussa tuskin kymmenvuotiaana. Hän sai kuitenkin nopeasti huomata, että ympäröivältä yhteiskunnalta ei herunut myötätuntoa entiselle lapsisotilaalle.
Kouluun katulapsena elänyt lukutaidoton Sidibay sentään pääsi Unicefin tuella. 14-vuotiaana hänelle tarjoutui lisäksi tilaisuus matkustaa Yhdysvaltoihin, saada sieltä turvapaikka ja löytää perhe, joka otti hänet luokseen.
Koulutuksella kiinni elämään
Sidibayn mielestä koulutus on paras tapa parantaa sota-alueiden lasten ja nuorten asemaa. Vaikka kaikki eivät koskaan kouluttaudu, tietoisuus tästä mahdollisuudesta pitäisi aina olla olemassa.
Jotta pystyisin nousemaan heitä vastaan, minulla on oltava sama tietämys kuin heillä.
− Vanha sanonta ”Jos annat miehelle kalan, ruokit hänet päiväksi, mutta jos opetat hänet kalastamaan, ruokit hänet loppuiäkseen” ei kuitenkaan pidä ihan paikkaansa. Hänelle pitää antaa myös vapa käteen. Abstrakti kaksi plus kaksi -laskenta ei anna eväitä elämään, jos laajempi konteksti tuolle tiedolle puuttuu, Sidibay sanoo.
− Minulla on ollut onnea siinä suhteessa. Yhdysvalloissa olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa kouluun ei tarvinnut mennä vatsa tyhjänä. Yhtä tärkeää oli, että minulta kysyttiin kotona, mitä olin sinä päivänä oppinut koulussa ja olinko lukenut läksyni. Koulun kautta pääsin sisälle amerikkalaiseen yhteiskuntaan.
Sidibay asui alueella, jossa nuorten odotettiin opiskelevan ja pyrkivän yliopistoon ja jossa lukion opetussuunnitelma tähtäsi akateemisiin opintoihin.
− Jouduin tekemään kolme kertaa enemmän töitä kuin muut pysyäkseni heidän perässään, sillä perustiedoissani ja -taidoissani oli paljon aukkoja. Tiesin että olin saanut tilaisuuden, jota en halunnut hukata.
Jouduin tekemään kolme kertaa enemmän töitä kuin muut pysyäkseni heidän perässään.
Juristin uran kautta vaikuttamaan
Nyt Sidibay opiskelee huippuyliopistossa, jossa lähes kaikki opiskelutoverit ovat valkoisia lääkärien ja lakimiesten lapsia ja jossa kilpailu on kovaa.
− Reilu kilpailu on minusta hyvä asia, sillä se pakottaa pyrkimään parempaan suoritukseen. Omat lapseni tulevat toki aikanaan olemaan samassa asemassa kuin nämä nyt kanssani kilpailevat opiskelijat, joilla on joko toinen tai molemmat jalat sisällä järjestelmässä ja joille oikeustutkinto on vain uran käynnistämisessä tarvittava muodollisuus.
Sidibay kertoo pyrkineensä opiskelemaan oikeustiedettä, sillä hän on aina ihaillut lakimiehiä, jotka ovat pystyneet rakentamaan rajoitteita rajoittamattomalle vallalle.
Sierra Leonessa kaikki vaikutusvaltaiset ihmiset ovat juristeja.
− Sierra Leonessa kaikki vaikutusvaltaiset ihmiset ovat juristeja. Haluaisin, että he käyttäisivät asemaansa maan kehittämiseen eikä vain omaksi hyödykseen. Jotta pystyisin nousemaan heitä vastaan, minulla on oltava sama tietämys kuin heillä. Haluan myös ymmärtää, miksi lait eivät toimi niin monessa Afrikan maassa.
Valmistuttuaan Mohamed haluaa työskennellä joitakin vuosia myös yksityisellä sektorilla, todennäköisesti Yhdysvalloissa.
− Jos haluan olla hyvä asianajaja, minun pitää ymmärtää myös bisnespuolta. Se tukee sekä henkilökohtaista kasvuani että aktivismiani. Haluaisin vähentää maailman jakautumista niihin, joiden elämä menee eteenpäin ja niihin, jotka katsovat tätä kaikkea kehitystä sivusta eivätkä voi osallistua siihen – kuten juuri kehitysmaiden sota-alueiden marginaalissa elävät lapset.
