Oikeus kuuluu kaikille – vai kuuluuko?

Oikeus kuuluu kaikille. Se on kaikkien asia, Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Antero Rytkölä sanoo painokkaasti.

– Kaikki tarvitsevat oikeutta jossakin vaiheessa elämäänsä.

Oikeuden saatavuudelle on kuitenkin sekä alueellisia, ajallisia että taloudellisia esteitä.

– Vaikka oikeusistuinverkostoa on viime vuosina harvennettu, alueellinen saatavuus on vielä kohtuullisella tasolla. Paljon vakavampi ongelma ovat pitkät käsittelyajat sekä oikeudenkäynnin kustannukset, jotka nostavat kansalaisten kynnystä lähteä ajamaan asiaansa ja vaarantavat heidän mahdollisuuksiaan saada oikeutta, Rytkölä sanoo.

Odotusaika sille, että saa asiansa ratkaistua, voi venyä todella pitkäksi.

– Odotusaika sille, että saa asiansa ratkaistua, voi venyä todella pitkäksi. Oikeuden hankkiminen merkitsee samalla myös ison taloudellisen riskin ottoa jo ihan tavalliselle keskiluokkaiselle lapsiperheelle. Nämä perheet eivät ole enää maksuttoman oikeusavun piirissä, eikä niillä usein ole oikeudenkäyntiin helposti irrotettavaa varallisuuttakaan.

Oikeusvaltiolla on hintansa

Tulisiko oikeudenkäynneille asettaa kulukattoja, joiden yli menevät kulut yhteiskunta kattaisi? Sitä pitäisi Rytkölän mielestä arvioida, sillä prosessit ovat pidentyneet ja kallistuneet, kun niitä on yritetty säätää Suomen kansainvälisten velvoitteiden ja oikeudenmukaisuuden vaatimusten mukaisiksi.

– Suomi haluaa olla oikeusvaltio, ja se on tietysti hyvä asia, mutta silloin yhteiskunnankin pitäisi osallistua näihin kustannuksiin nykyistä enemmän, Rytkölä pohtii.

Jos kansalainen tyytyy nuolemaan haavansa, se horjuttaa hänen luottamustaan yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen.

– Jos kansalainen ei taloudellisen riskin pelossa lähde hakemaan itselleen oikeutta vaan tyytyy nuolemaan haavansa, se horjuttaa hänen luottamustaan yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Ja sillä on erittäin kielteiset vaikutukset.

Eikä vakuutuskaan turvaa

Kansalaisten luottamusta heikentävät myös vakuutusyhtiöiden tarjoamat oikeusturvavakuutukset. Lakimiesliiton Taloustutkimuksella juuri teettämässä tutkimuksessa ilmeni, että harva tietää esimerkiksi kotivakuutukseensa liitetyn oikeusturvavakuutuksen antamaa todellista korvaustasoa.

Oikeusturvavakuutus on kuin palovakuutus, joka on voimassa vain sadeilmalla ja koskee vain autotallia.

– Oikeusturvavakuutusten tyypillinen 8 500 euron korvauskatto on aivan liian alhainen, eikä vakuutus yleensä kata vastapuolen kuluja. Nimi on harhaanjohtava: tuolla summalla ei saa oikeusturvaa. Näitä vakuutuksia onkin verrattu palovakuutukseen, joka on voimassa vain sadeilmalla ja koskee vain autotallia.

Rytkölän mielestä pitäisi selvittää, voitaisiinko vakuutukselle määrätä jokin korvausten vähimmäistaso, jos sitä myydään oikeusturva-nimellä.

– Tähän kenelläkään ei ole selvää vastausta, mutta mielestämme asiaa pitäisi selvittää. Jonkinlainen yläraja toki pitää olla, jotta vakuutuksen hinta ei kasvaisi kohtuuttoman suureksi. Oikeusturvavakuutuksen pitäisi kuitenkin pystyä kattamaan tavallisen keski­tuloisen perheen tavanomaiset oikeusasiat.

Oikeusturvavakuutuksen pitäisi kuitenkin pystyä kattamaan tavallisen keski­tuloisen perheen tavanomaiset oikeusasiat.

Järkevät prosessit ja lisää rahaa

Nykyistä sujuvammilla prosesseilla ja kehittämällä kevyitä, vaihtoehtoisia tapoja riitojen ratkaisemiseen on mahdollista lyhentää käsittelyaikoja sekä yksityisten ihmisten että yritysten kohdalla.

Myös välimies­menettelyä pitäisi kehittää.

– Esimerkiksi hovioikeuksissa voitaisiin pääsääntöisesti käyttää käräjillä tallennettuja todistajanlausuntoja, jolloin vältyttäisiin ihmisten turhalta juoksuttamiselta. Uusia lausuntoja tarvittaisiin vain, jos tulee uutta kysyttävää.

Rytkölä muistuttaa, että prosessien kehittämisellä ei kuitenkaan pystytä täysin kompensoimaan perusongelmaa eli tekevien käsien vähyyttä, joka hidastaa kaikkia oikeusprosessin vaiheita.

Oikeuskäsittelyyn pitää saada lisää euroja, joilla olisi järkevästi käytettyinä iso vaikutus.

– Oikeuskäsittelyyn pitää saada lisää euroja, joilla olisi järkevästi käytettyinä iso vaikutus. Oikeudenhoidon kustannukset ovat niin pienet, että niistä säästämällä ei valtiontaloutta pelasteta.

Tavallisen pahoinpitelyn käsittelyaika poliisille tehdystä rikosilmoituksesta alioikeuden päätökseen on 14 kuukautta, johon saattaa vielä tulla hovioikeusprosessi päälle.

– Tuomioistuinlaitoksen resurssien lisäksi on huolehdittava myös poliisin ja syyttäjälaitoksen voimavaroista, jotta käsittelyaikaa todella saataisiin lyhennettyä.

Hidas ja kuormitettu oikeuslaitos

Prosessien hitaus on selkeä oikeuden saamisen este. Pahoinpitelijältä ei voi hakea vahingonkorvauksia ennen tuomiota, ja yli vuoden odotusaika on muutenkin kohtuuton. Seksuaalirikoksissa keskimääräinen käsittelyaika alioikeuden päätökseen on vieläkin pitempi, 18 kuukautta.

– Onko oikein, että asianomistaja joutuu puolentoista vuoden ajan roikkumaan löysässä hirressä ja elämään tapahtunutta – ja vielä mahdollisen hovioikeuskäsittelyn vaatiman ajan siihen päälle? Nämä ovat niin traumaattisia kokemuksia, että ne pitäisi senkin takia hoitaa mahdollisimman ripeästi pois alta.

Onko oikein, että asianomistaja joutuu puolentoista vuoden ajan roikkumaan löysässä hirressä ja elämään tapahtunutta?

Myös siviilipuolella prosessit venyvät samalla tavalla.

– Väkeä on liian vähän, eikä auta, vaikka kaikki tekevät parhaansa ja tuomioistuimet toimivat äärirajoilla.

Resurssipula näkyy myös siinä, että pieniä rikkomuksia ei enää edes käsitellä. Sillä voi olla arvaamattomat vaikutukset.

– Kun herra Virtanen tulee tekemään poliisille ilmoitusta polkupyörävarkaudesta, hän huomaa nopeasti, että kenelläkään ei ole aikaa eikä ketään kiinnosta. Voi vain kysyä, mitä tästä ajattelee veronsa kiltisti maksava kansalainen, jolle tämä oli todennäköisesti ensimmäinen kerta vuosikausiin, kun hän joutuu oikeudenkäytön kanssa tekemisiin.

Tuliko sovittelusta ohituskaista?

Arkisen työn kannalta Lakimiesliiton kampanjatavoitteita kommentoi suomussalmelainen asianajaja Merja Eskonpekka.

Hän allekirjoittaa kaikki Lakimiesliiton kampanjatavoitteet, kuten tarpeen nostaa oikeusturvavakuutusten korvaustasoa, joka on jämähtänyt kauas menneeseen aikaan. Riita- ja rikosasioiden käsittelyn hitaus käräjäoikeudessa on hänestä kuitenkin merkittävin oikeuden saatavuutta haittaavista ongelmista.

– Nykyisin puhutaan paljon tuomioistuinsovittelusta ja sovinnollisesta konfliktinratkaisusta. Niitä pitää totta kai kehittää ja edistää. Mutta samalla mietityttää, meneekö tuomioistuinsovittelu ikään kuin ohituskaistaa niiden juttujen ohi, joihin halutaan oikeudellinen ratkaisu.

Normaalijuttujen käsittelyaika on aivan liian pitkä tavalliselle kansalaiselle, joka tarvitsee ratkaisun esimerkiksi hometaloasiaansa tai joka on asianomistajana rikosjutussa.

– Tuomioistuimissa on tehty hyvää työtä tuomioistuinsovittelussa. Silti huolestuttaa, onko riita-asioita ratkomaan korkeasti koulutettujen tuomareiden ammattitaito parhaassa mahdollisessa käytössä sovittelijana, Eskonpekka pohtii.

Tuomioistuinten ulkopuolisia sovinto­menettelyjä pitäisi kehittää.

– Mielestäni tuomioistuinten ulkopuolisia sovinto­menettelyjä pitäisi kehittää. Tuomioistuinten niukkenevat resurssit taas tulisi kohdentaa oikeudenkäynneissä käsiteltävien asioiden joutuisaan ratkomiseen.

Paikkansa oikeudenkäynnillä ja sovittelulla

Eskonpekka korostaa, että sovittelu on usein paras ratkaisu kaikille osapuolille. Monet maallikot eivät edes tiedä tällaisen mahdollisuuden olemassaolosta ja ottavat sen esimerkiksi rikosasioissa huojentuneina vastaan.

Ei oikeudenkäynti ole sellainen paikka, johon ihmiset välttämättä haluaisivat mennä.

Asiat ovat usein isoja ja ainutkertaisia, ja monet joutuvat lakitupaan vain kerran elämänsä aikana.

– Ei oikeudenkäynti ole sellainen paikka, johon ihmiset välttämättä haluaisivat mennä. Se koetaan hankalaksi ja pelottavaksi. Mutta ei ihmisen pidä olla häpeissäänkään siitä, jos hän haluaa sovittelun sijasta oikeuden ratkaisun asiaansa, ja kohtuullisessa ajassa, Eskonpekka sanoo.

– Sovittelu ei onnistu, jos esimerkiksi riita-asiassa osapuolten käsitykset eroavat liikaa toisistaan. Toisaalta jos riitaan liittyy vain pieni taloudellinen intressi, avustajan tulisi suositella jutun sovittelua ja pyrkiä kaikin keinoin välttämään sen viemistä pitkään ja kalliiseen prosessiin.

Asioiden pitkittyminen maksaa. Tulee välivaiheita ja ylimääräistä työtä, ja muitakin ongelmia.

– Kun päätös sitten vuosikausien jälkeen saadaan, olosuhteet ovat ehtineet muuttua, ja pahimmassa tapauksessa tuomiota ei enää voi panna toimeen.

Syrjäseutu on häviäjän paikalla

Eskonpekka työskentelee Suomussalmella, jonka asukkaita koskevat jutut istutaan nykyään oman kunnan valtuustosalin sijasta Kainuun käräjäoikeudessa Kajaanissa. Siellä on ajanmukaiset tilat, tekniikat ja turvatarkastukset, mutta käräjämatka on samalla pidentynyt 220 kilometrillä.

– Kehys-Kainuu on tutkitusti yksi niistä alueista, joissa käräjämatkat ovat pidentyneet eniten. Tilannetta pahentaa täällä lisäksi julkisen liikenteen vähäisyys. Suomussalmella on käytettävissä etäneuvottelutila, mutta video- tai puhelinkuulemiset eivät sovellu kaikkiin juttuihin, Eskonpekka kuvaa muuttunutta tilannetta.

– Ei valtuustosaleissa käräjöiminen tietenkään enää ole tätä päivää. Kuitenkin, kun istuntopaikkoja on vähennetty, oikeudenkäyntien kustannuksia on huomaamattomasti sälytetty syrjäseuduilla asuvien kansalaisten kannettavaksi. Ja siitä pitää olla huolissaan. Ei oikeuden saavutettavuutta voi ajatella pelkästään enemmistön kannalta. Myös vähemmistön oikeudet pitää oikeusvaltiossa ottaa huomioon.