Keskusrikospoliisin ihmiskauppaa ja laitonta maahantuloa tutkivan yksikön työt ovat kolmessa viime vuodessa kolminkertaistuneet, sanoo yksikön päivittäisjohtaja, rikoskomisario Petri Partanen. Tämä johtuu jo siitä, että viranomaisten yhteistyötä on Suomessa lisätty ja tietoisuus sekä osaaminen ihmiskaupparikollisuudesta ovat lisääntyneet.
– Vuonna 2019 ihmiskaupasta tehtiin 70 rikosilmoitusta, vuonna 2023 luku oli 392. Luvuissa näkyy myös vuoden 2019 lakimuutos, jota ennen vaadittiin aina näyttöä uhrin fyysisestä pakottamisesta, jotta rikosta voitiin kutsua ihmiskaupaksi, Partanen kertoo.
Törkeästä ihmiskaupasta on vaikea saada pitävää näyttöä. Monet ihmiskauppaepäilyt sivuavat muita rikoksia.
Luvut törkeän ihmiskaupan rikosilmoituksista ovat paljon pienemmät. Vuonna 2023 niitä tehtiin vain kahdeksan, tosin luku sisältää Helsingin poliisin tutkimia suuria rikoskokonaisuuksia.
– Törkeästä ihmiskaupasta on vaikea saada pitävää näyttöä. Monet ihmiskauppaepäilyt sivuavat muita rikoksia. Useimmissa tapauksissa on rikottu työntekijöiden oikeuksia, ja sen takia ihmiskaupan yleisin syyteharkintaan päätyvä rikosnimike on kiskonnantapainen työsyrjintä, Partanen sanoo.
Kynnysrahaa vaaditaan usein
Partasen yksiköllä on ihmiskauppailmiöön paras näköala Suomessa, ja sen tehtäviin kuuluukin kokonaistilannekuvan muodostaminen ja tietojen ylläpito. Keskusrikospoliisi auttaa paikallispoliisiyksiköitä ihmiskauppaepäilyjen tutkimisessa ja esimerkiksi kansainvälisten tutkinta-apupyyntöjen laatimisessa.
– Ihmiskauppa on piilorikollisuutta, sitä on todella vaikea havaita. Poliisiyksikkömme ovat silti pystyneet paljastamaan tapauksia tai niitä on tullut esiin muiden tutkintojen yhteydessä, Partanen kertoo.
Ihmiskauppa on piilorikollisuutta, sitä on todella vaikea havaita.
Tyypillistä on se, että työperäisen ihmiskaupparikoksen asianomistaja saapuu poliisilaitokselle kertomaan asiasta ja tutkijat huomaavat tapauksen olevan luultua laajempi.
– Rakennusalalla esimerkiksi Baltian maista tulevia työmiehiä saatetaan painostaa kevytyrittäjiksi, mikä vähentää työnantajan velvollisuuksia. Työmiehiltä saatetaan ottaa passitkin.
Partanen muistaa rikosepäilyn tapauksessa, jossa Suomeen oli tuotu kymmenkunta kokkia Nepalista. Rekrytointiyritys sai jokaisesta henkilöstä noin viiden tuhannen euron välityspalkkion.
– Kun kokit saapuivat Suomeen, luvattua työpaikkaa ei välttämättä ollutkaan, ja työnantaja oli syyllistynyt laittoman maahantulon järjestämiseen. Työntekijöille oli valehdeltu ja heiltä oli viety rahaa. Tätä kynnysrahan vaatimista tapahtuu ihan hirveästi.
Vuonna 2019 poliisitarkkailun kohteeksi joutuivat mainostenjakajat Vantaalla. Jakajissa oli henkilöitä, jotka laittoivat muut tekemään työt vaikka keräsivät itse ansiot.
– Päädyimme tekemään tiedustelumuistion, kun asiasta tuli niin paljon yleisövihjeitä.
Salassapito hankaloittaa yhteistyötä
Suuri yleisö ei ole ainoa taho, joka vinkkaa virkavallalle työperäisen ihmiskaupan epäilyistä. KRP:n ihmiskauppayksikkö kiertää muun muassa puhumassa ammattiyhdistysliikkeen ja yritysten tilaisuuksissa, ja usein nämä poikivat vihjeitä.
– Veroviranomaiset, ELY-keskukset sekä aluehallintovirasto antavat myös vihjeitä. Ne tulevat aina Keskusrikospoliisiin, jotta meillä pysyy kokonaiskuva, Petri Partanen kertoo.
Poliisi tekee ihmiskauppajutuissa tiivistä yhteistyötä Rajavartiolaitoksen ja Maahanmuuttoviraston kanssa.
– Maahanmuuttovirasto saattaa havaita jotain hälyttävää oleskeluluvan hakijan kertomuksessa reitistään Suomeen, tai sama työnantaja saattaa esiintyä monen hakijan hakemuksissa. Vaaditaan hakemuskäsittelijän asiantuntemusta, että hän huomaa oudot seikat.
Toisten viranomaisten kanssa yhteistyön esteeksi nousevat tietojen tiukat salassapitovelvollisuudet ja luovutuskiellot.
Toisten viranomaisten kanssa yhteistyön esteeksi nousevat tietojen tiukat salassapitovelvollisuudet ja luovutuskiellot. Näitä Partanen pitää suurena esteenä ihmiskaupan tutkinnalle.
– Saamme esimerkiksi Rajavartiolaitokselta hyviä vihjeitä, mutta niiden käyttäminen on rajattua. Maahanmuuttovirastolle poliisi ei saa antaa oma-aloitteisesti tiedustelutietoja, mutta Migri voi tehdä tiedonluovutuspyynnön – jos he vain tietäisivät, että tietoa kannattaa pyytää.
Suomi on monelle kauttakulkumaa
Yhteistyötä ihmiskaupparikoksissa tehdään myös valtionrajojen yli. Keskusrikospoliisi on jäsenenä Euroopan unionin EMPACT-painopisteyhteisössä.
– Kiinalaisten osuus prostituutiosta on kasvanut varsin paljon Euroopassa, ja Suomessakin, rikoskomisario Partanen kertoo.
Vaikka Suomi on pieni maa, tämä on monelle kauttakulkumaa, ja virkavaltamme pystyy luovuttamaan tietoja esimerkiksi Europolille matkustajatietojärjestelmistämme.
– Voimme seuloa vaikka yksin matkustavia 18-24-vuotiaita naisia, jotka ovat maksaneet matkansa vain muutamaa päivää ennen lähtöä – ja kun toisenkin naisen matka on maksettu samalla luottokortilla, olemme jäljillä.
Suomen viranomaiset pyrkivät tekemään yhteistyötä kiinalaistenkin kanssa. Huolena ovat ihmisoikeudet: Kiinassa prostituutio on rikos, joten mitä tapahtuu esimerkiksi kiinalaisille asianomistajille, jotka ovat täällä osallisina rikostutkinnoissa ja lähetään takaisin Kiinaan?
– Kiina on luvannut, ettei heitä syytetä kotimaassa, mutta tämä on pitkä prosessi heidän kanssaan. Pelkäämme, mitä näille ihmisille tapahtuu.
Velvollisuutemme on huolehtia, ettei Suomessa poljeta kenenkään ihmisoikeuksia.
Miksi ihmiskaupparikoksia pitää tutkia silloinkin, vaikka uhrit eivät aina koe olevansa uhreja? Yhteiskunnallisista, ihmisoikeudellisista ja ennaltaehkäisevistä syistä ainakin, vastaa KRP:n Partanen.
– Velvollisuutemme on huolehtia, ettei Suomessa poljeta kenenkään ihmisoikeuksia – varsinkaan haavoittuvassa asemassa olevien – ja taloudellisiin rikoshyötyihin puuttuminen tekee Suomesta esimerkiksi järjestäytyneelle rikollisuudelle vähemmän houkuttelevan.
Ilmiö piti rakentaa näkyväksi
Oikeusministeriöön sijoitettu valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattori ja Turun yliopiston työelämäprofessori Venla Roth on samaa mieltä: ihmiskaupasta pitää tehdä Suomessa mahdollisimman vaikeaa, jotta rikolliset eivät hyödy siitä.
– Pyrimme siihen, että uhrit näkisivät avun hakemisen realistisena vaihtoehtona ja rikosilmoitukset johtaisivat esitutkintaan, hän sanoo.
Asia ei tietenkään ole näin yksioikoinen, ja sen Roth tietää hyvin: hän on työskennellyt jo 20 vuotta ihmiskaupan torjumiseksi.
– Aloin tehdä graduani vuonna 2003, ja täällä oli käsitys, ettei Suomessa ole ihmiskauppaa. Suomea pidettiin läpikulkumaana ja ihmiskaupan piirteitä sisältävää rikollista toimintaa vain parituksena, hän sanoo.
Mutta Roth ryhtyi miettimään paritettujen naisten asemaa. Oliko todella niin, että naiset olivat mukana toiminnassa omasta halustaan eikä heidän oikeuksiaan ollut loukattu?
– Ihmiskauppa-termihän ei ole ehkä onnistunein, kun kyse on hyväksikäytöstä, ei kaupasta. Minusta kyse oli yhteiskunnallisesta haasteesta, joka piti rakentaa näkyväksi.
Ihmiskauppa-termihän ei ole ehkä onnistunein, kun kyse on hyväksikäytöstä, ei kaupasta.
Nuori juristi ryhtyi kysymään, mihin kaikkeen haavoittuvassa asemassa oleva ihminen voi suostua ja milloin oikeuden tulee suojella ihmistä. Hän halusi selvittää, mitä sitten tehdään, jos kyse olikin ihmiskaupasta eikä parituksesta.
– Istuin Pasilan poliisilaitoksella tutkimassa esitutkintapöytäkirjoja ja löysin mielestäni ihmiskauppaa, jota ei kuitenkaan käsitelty sellaisena. Yksi haaste oli, että paritusrikoksissa ei katsottu olevan asianomistajia.
Tällaiset ilmiöt, jotka ovat hyvin piiloisia ja joiden uhrit ovat haavoittuvia, ovat hyvin näkymättömiä kaikissa prosesseissa, joissa juristitkin ovat mukana, Roth muistuttaa.
– Ryhdyin tekemään pala palalta näkyväksi sitä, miten ihmiskauppa esiintyy esimerkiksi rikos-, turvapaikka-, työsuojelu- ja käännyttämisprosesseissa. Pyrin näyttämään, että Suomessa on ihmiskauppaa, mutta sen tunnistamisessa on vakavia puutteita.
Olemme tietysti kaikki ihmiskauppaa vastaan, mutta miten se määritellään ja kuka saa oikeuden suojan?
Nyt hän vakuuttaa työelämäprofessorina juristioppilailleen, että nämä voivat osallistua tämäntyyppisten ilmiöiden paljastamiseen myös asiantuntijoina.
– Olemme tietysti kaikki ihmiskauppaa vastaan, mutta miten se määritellään ja kuka saa oikeuden suojan? Kaikki käsitteet, kuten tunnusmerkistössä olevat riippuvainen asema ja turvaton tila, on purettava, jotta hyväksikäyttö opitaan tunnistamaan. Ja mitä voisimme tehdä, jotta mahdollisimman harva päätyisi ihmiskaupan uhriksi – miten ehkäisemme tätä? Roth kysyy.
Oikeuskäytännön rutiini puuttuu
Ensimmäinen oikeustuomio työperäisestä ihmiskaupasta annettiin vuonna 2012, eikä niitä vieläkään jaeta usein. Tilastokeskuksen mukaan vuosina 2019–22 ihmiskaupasta, kiskonnasta, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä ja parituksesta annettiin yhteensä 58 tuomiota.
Venla Rothin mielestä tämä on vähän.
– Vain osa tutkimistamme hyväksikäyttörikoksista johtaa ihmiskauppatuomioon. Se johtuu muun muassa näytön puutteesta ja ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistön haastavuudesta.
Myös oikeuskäytäntö on puutteellinen: Helsingin yliopiston selvityksen mukaan ihmiskaupparikoksissa sovelletaan säännöksiä vaihtelevasti ja epäjohdonmukaisesti. Edes juristit eivät osaa sanoa vedenpitävästi, mitkä rikokset ovat ihmiskauppaa.
– Turun yliopisto ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti puolestaan tekivät selvityksen alipalkkauksesta. Siinä todettiin, että joissain tapauksissa ihmiskaupan tunnusmerkistö olisi saattanut täyttyä, mutta rikokset tuomittiin esimerkiksi kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, Roth sanoo.
Hänen mukaansa olisi tärkeää, että ihmiskaupan ja sen lähirikosten esitutkinnat johtaisivat mahdollisimman usein tuomioistuinkäsittelyyn. Vain näin syntyy oikeuskäytäntöä.
– Ihmiskaupan tutkinta on ollut liian paljon yksittäisten poliisien varassa. Jos ihmiskaupparikosten tutkintaan ei synny rutiinia, se näkyy kaikkialla oikeusprosessissa. On olennaista, että Suomeen alkaa syntyä instituutioihin sitoutunutta osaamista, ja valtakunnallisen ihmiskauppatutkintaryhmän perustaminen oli siksi tärkeä edistysaskel.
Työperäisen ihmiskaupan tutkinnassa Suomi on jopa esikuva lähimaille.
Valoa tunnelin päässä jo näkyykin. Poliisiammattikorkeakoulussa on tekeillä Ihmemalli-käsikirja, joka kartoittaa ihmiskaupan nykytilaa ja tukee esitutkinnan yhdenmukaistamista koko maassa.
– Työperäisen ihmiskaupan tutkinnassa Suomi on jopa esikuva lähimaille. Viranomaisillamme on selkeä käsitys, miksi sen tutkiminen on tärkeää, ja asioihin on tartuttu, Roth kehuu.
Lainmuutostarpeista Venla Roth ei sano vielä mitään.
– Meillä ei ole oikeuskäytäntöä tarpeeksi, jotta voisimme tietää, johtuvatko ongelmat lainsäädännöstä vai esimerkiksi näyttöhaasteista.
