Oikeustapauskilpailut innostavat oppimaan
Oikeustapauskilpailut eli Moot Competitions ovat muualla maailmassa yleinen ja suosittu opetus- ja oppimismuoto. Ne tuovat opetukseen käytännönläheisyyttä ja antavat opiskelijoille mahdollisuuden harjoitella asiakirjojen laatimista ja suullista esiintymistä. Kilpailut juontavat juurensa amerikkalaisista yliopistoista, joissa Moot eli harjoitusoikeudenkäynti on olennainen ja pakollinen osa oikeustieteen opetusta. Oikeustapauskilpailut ovat vähitellen tulleet mukaan myös suomalaiseen oikeustieteen opetukseen. Ensimmäisen kerran Lapin yliopiston joukkue osallistui 12 vuotta sitten kilpailuun Wienissä. Sittemmin joukkueita on koottu kaikista tiedekunnista ja osallistumiskohteena on ollut useita eri kilpailuja. Oikeustapauskilpailuja järjestetään myös Suomessa. Helsinki toimii vuorollaan pohjoismaisen ihmisoikeuskilpailun näyttämönä. Viime vuonna järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran oma kansallinen kilpailu Saraviita Moot. Tämän vuoden maaliskuuhun keskittyi oikea kilpailusuma. Wieniin matkusti kolme joukkuetta ja Rovaniemellä järjestettiin toinen Saraviita Moot. |
Tekstit Matti Juntunen ja Ritva Juntunen Kuvat Reiner Riedler
Lapin joukkue opintiellä Wienissä
Oikeustapauskilpailu, johon kuuluu kaksi kirjallista tehtävää ja suullinen kilpailu, on puolen vuoden uurastus. Sen tunnelmia kuvaavat hyvin Lapin yliopiston joukkueen päiväkirjamerkinnät. Joukkueeseen osallistui seitsemän opiskelijaa, joista Jukka Ahonen, Matti Juntunen, Paula Puusaari, Tommi Salminen ja Jukka Vanto ovat opintojensa loppuvaiheessa. Stefanie Conzen on saksalainen vaihto-opiskelija ja Timo Saranpää lisensiaattityötään tekevä jatkotutkinto-opiskelija. Osallistujat valittiin hakemusten perusteella valmentajien toimesta.
29.11.2004 Alkua pidemmällä
Parisen kuukautta on vierähtänyt siitä, kun Lapin yliopiston Vis-Moot joukkue kasattiin. Alku sujui aika pitkälti kilpailuun sekä koko ”Moot-maailmaan” tutustuessa. Nyt alkaa jo hahmottua, mitä kaikkea muuta tähän kuuluu: yhteydet yhteistyökumppaniin ja muihin sponsoreihin, muun rahoituksen järjestäminen, säännöllisten englanninkielisten raporttien teko. Sitten on vielä omat verkkosivut. Onneksi Lapilla on hyvät traditiot ja meille on siirtynyt entisten joukkueiden tietotaitoa oppilasvalmentajiemme mukana.
Lokakuussa koitti vihdoin päivä, jolloin oikeustapaus julkistettiin. Siinä on kysymys kansainvälisestä sopimuskiistasta raaka-aineen toimittajan ja ostajan välillä. Samoihin aikoihin selvisi myös, että joukkueita on yhteensä 154, jotka tulevat 47 eri maasta.
Kantajan kirjallinen muistio pitää meitä tosi kiireisenä, onhan deadline jo 9.12.
16.3.2005 Harjoituksia ja videokonferenssi
Ensimmäinen kirjallisen osuuden valmistuttua päästiin vihdoin ansaitulle joululomalle. Ja sitten alkoikin hoppu, sillä vastaajan muistio piti saada kasaan vajaassa kuukaudessa. Edelliseenhän oli ollut aikaa reilut kaksi kuukautta. Lopputulokseen ollaan ihan tyytyväisiä.
Nyt on ollut menossa varsinainen rutistus eli valmistautuminen suulliseen esiintymiseen. Alku oli melkoista räpeltämistä. Mutta tuntitolkulla töitä, hyvät taustajoukot ja kehitytty ollaan melkoisesti. Englanniksi esiintyminen on kohentunut selvästi.
Ohi ovat myös Helsingin kenraaliharjoitukset. Harjoitusvastustajina olivat Helsingin ja Turun joukkueet. Saatiin pientä esimakua siitä, mitä tuleman pitää.
Järjestimme ensimmäisen kerran videokonferenssin muodossa harjoituskilpailun Tulanen yliopiston kanssa. Antoisinta oli saada tuntumaa joukkueeseen, joka edusti toista oikeuskulttuuria.
Projektimme tässä vaiheessa voi jo havaita, että se opettaa paljon ennen kaikkea ryhmässä toimimisesta. Jokaisesta löytyy voimavaroja, jotka oikein valjastettuina tulevat koko ryhmän hyödyksi.
6.4.2005 Vihdoinkin Wieniin
Kilpailujen suullinen osuus oli 18.–24.3. 2005. Jo tervetulojuhlissa näkyi selvästi, miten isosta tapahtumasta on kyse. Se loi mainiot puitteet kansainväliselle verkottumiselle. Käyntikortteja vaihdeltiin vilkkaasti.
Ensimmäisessä suullisessa kuulemisessa vastassamme oli amerikkalainen joukkue, jota olimme jännittäneet hieman etukäteen. Pelko oli kuitenkin turhaa, sillä esiintyjämme ylittivät jopa itsensä.
Alkukarsinta jatkui päivittäin. Finaaliin hyväksyttiin vain 32 joukkuetta. Näin ollen ei ollut yllätys, kun suomalaiset joukkueet eivät selvinneet finaaliin. Kokonaiskilpailujen lopulliset tulokset saadaan toukokuussa. Niin hyvä tunne jäi kilpailusuorituksistamme, että jaksamme uskoa parantavamme aikaisempia suomalaisia sijoituksia.
Suulliset olivat kuitenkin kaiken kaikkiaan mahtava kokemus. Niistä sai tulevaisuutta varten monta niksiä, jotka Jukka Vanto kiteytti seuraavasti:
– Kontaktin luominen välimiehiin oli ensiarvoisen tärkeää. Jos välimiehet huomaavat, että kilpailija aidosti nauttii esiintymisestään, vaikuttaa se varmasti myös pisteisiin. Faktat pitää osata, mutta pelkillä faktoilla kisassa ei menestytä. Myös nopeudesta on hyötyä. Ennalta suunniteltua strategiaa on uskallettava vaihtaa, jos huomaa, että välimiehillä on asiasta toisenlainen näkemys.
Kun omia kilpailuja ei enää ollut, oli loppuviikosta mahdollisuus keskittyä seuraamaan muiden suorituksia ja ottamaan niistä irti kaikki hyöty. Oikeuskulttuurien erot tulivat hyvin selkeästi näkyviin. Common Law -maista tulevat joukkueet ovat suullisissa esiintymisissä omaa luokkaansa.
Finaaleissa pääsi yllättäen jännittämään suomalaisenkin puolesta. Vastakkain olivat amerikkalaisen Stetsonin yliopiston ja Wienin yliopiston joukkueet. Ja kuinka ollakaan Wienin yliopiston joukkueessa kilpaili vaihto-oppilaana Anna-Maria Tamminen, joka opiskelee Turussa. Wienin joukkue sai suullisesta kuulemisesta hopeaa ja Anna-Maria itse sijoittui erään osakilpailun jaetulle ensimmäiselle sijalle. Hienoa!
Suomeen palasi pitkänäperjantaina uupunut, mutta tyytyväinen joukkue. Ylsimme parhaaseen suoritukseemme itse kilpailutilanteessa. Koko puolen vuoden uurastuksesta kertyi “työkalupakkiin” paljon, mitä hyödyntää jatkossa. Kokemus oli antoisa ja palkitseva. Suosittelemme lämpimästi!
Lapin joukkueen Internet-sivut http://www.visteam.net
Taustajoukot tyytyväisiä kilpailun antiin
Nykyään mikään kilpailu ei onnistu ilman hyviä taustajoukkoja. Lapin yliopiston joukkueen taustalta löytyy tiedekunnan opettajien lisäksi muun muassa asianajotoimisto Borenius & Kemppinen.
Oikeuslingvistiikan lehtori Iris Tukiainen oli tänä vuonna Wienissä kilpailujoukkueen mukana. Matkalta palattuaan hän oli entistä vakuuttuneempi tämän tyyppisen opetusmuodon tärkeydestä oikeustieteen opiskelijoille. Sen lisäksi kilpailu ja sen oheistoiminnot ovat mitä mainiointa markkinointia Lapin yliopistolle, suomalaiselle oikeuskulttuurille ja jopa Suomelle.
– Kilpailu ja siihen valmistautuminen on parhaita tuntemiani opetusmuotoja, jota pitäisi jatkossa nykyistä tehokkaammin hyödyntää. Opiskelijat ovat äärettömän motivoituneita ja kaikki jaettu tieto menee perille. Esimerkiksi tässä kilpailussa kieli ja viestintä oli integroitu mielekkäällä tavalla kansainvälisen kauppaoikeuden ja välimiesmenettelyn opintokokonaisuuksiin, Iiris Tukiainen painottaa.
Aikaisempien vuosien hyvistä kokemuksista rohkaistuneena Lapin yliopistossa on tarkoitus saada oikeustapausharjoitukset ja niihin liittyvät kilpailut jatkossa pysyväksi opetusmuodoksi.
Oikeustapauskilpailujen tukeminen on tuorein osa Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy:n opiskelijoiden tukiohjelmaa. Lakimies Kristiina Liljedahlin tehtävänä on toimia kilpailujoukkueiden yhteyshenkilönä.
– Opiskelijaohjelman muut kulmakivet ovat koulutusohjelma, joka suo harjoittelumahdollisuuden opiskelijoille, sekä pro gradu -työn tukiohjelma. Näiden ohjelmien pääasiallisena tarkoituksena on tarjota opiskelijoille mahdollisuus tutustua käytännön asianajotyöhön. B&K:lle tarjoutuu mahdollisuus tavata lahjakkaita ja ahkeria opiskelijoita, jotka voisivat tulla osaksi tiimiämme.
B&K on toiminut parin vuoden ajan Lapin yliopiston Vis-team-joukkueen yhteistyökumppanina. Tämä tarkoittaa rahallisen tuen lisäksi myös juridisen tietotaidon tukemista eri muodoissa. Korostuneimmin tämä näkyy harjoituskilpailuissa, jotka järjestetään toimiston tiloissa ja sen asiantuntemuksen tuella.
B&K tukee myös muiden tiedekuntien oikeustapauskilpailujoukkueita. Turussa tuen kohteena on European Law Moot Court -oikeustapauskilpailu. Helsingissä puolestaan tuetaan Club Lejonhjärta -nimistä joukkuetta, joka osallistuu pohjoismaiseen, ihmisoikeuksia käsittelevään kilpailuun.
|
Suomalaisia monessa kilpailussa
Vuosittain järjestetään satoja oikeustapauskilpailuja. Suurin osa näistä on kansallisia tai maanosakohtaisia ja järjestetään anglo-amerikkalaisissa maissa. Merkittäviä kansainvälisiä kilpailuja lienee kymmenkunta. Ja näistä on suomalaisia joukkueita ollut mukana jo peräti seitsemässä kilpailussa, joista seuraavassa lyhyt esittely.
• Philip C. Jessup International Law Moot Court Competition. Aihealue kansainvälinen oikeus. alaan kuuluva kilpailu. Järjestäjä The International Law Students Association (ILSA). Laajin kilpailu, toiminut vuodesta 1959.
• Willem C. Vis International Commercial Arbitration Moot -kilpailu. Aihealue kaupallinen sopimusoikeus ja välimiesmenettely.
• European Law Moot Court Competition. Aihealue eurooppaoikeus. Järjestäjä European Law Moot Court Society.
• T.M.C. Telders International Law Moot Competition. Aihealue kansainvälinen oikeus. Paikka Haag Kansainvälinen tuomioistuin.
• Manfred Lachs– kilpailu. Aihealue avaruusoikeus.
• Moot Court Competition on WTO Law. Aihealue kansainvälinen kauppa. Järjestäjä Elsa.
• Den Nordiska Rättegånstävlingen om de Mänskliga Rättigheterna. Aihealue Euroopan ihmisoikeussopimus.
Muista kilpailuista löytyy lisätietoja Internetistä: http://www.ulapland.fi/home/opiskelijat/moot/international.htm http://www.firstlight.demon.co.uk/law/mooting/competition.html#int
|
Rovaniemellä kilpaillaan Saraviita Mootissa
Rovaniemen yliopistossa järjestettävä Saraviita Moot on toistaiseksi ainoa suomalainen oikeustapauskilpailu. Kun liikejuridiikka on kansainvälisissä kilpailuissa valtaosassa, Saraviita Mootissa kisataan julkisoikeudesta.
Saraviita Moot 2005
Adrenaliini ja pieni jännitys väreilevät kilpailuauditorion edessä, kun tummapukuisten aloittelevien juristien joukko kerääntyy toisiaan vielä selkään taputtamaan – ”see you in court”, he myhäilevät. Varmuuden vuoksi hyvässä ryhdissä seisovat joukkueet luovat uskottavuuttaan jo salin ulkopuolella. Silminnähden toistensa hermostuneisuudesta nauttivat kilpailujoukkueet hiovat vielä viimehetkellä kilpailustrategioitaan. Kun vihdoin joukkueet kutsutaan sisään, katsoo yleisö tarkkaavaisesti nahkasalkuin, muistioin ja lakikirjoin varustautuneita kilpailijoita. Oppimista tapahtuu paitsi kilpailijoiden keskuudessa, myös auditorion turvallisimmassa nurkassa.
Mikä?
Saraviita Moot on valtakunnallinen, vuosittain järjestettävä, oikeustieteen opiskelijoille suunnattu julkisoikeudellinen oikeustapauskilpailu. Tästä oikeustapauskilpailusta löytyvät kaikki kansainvälisillekin oikeustapauskilpailuille tyypilliset elementit: ratkaistavana on käytännönläheinen oikeudellinen ongelma ja kirjallisten tehtävien lisäksi kilpailuun kuuluu suullisena pidettävä loppukilpailu. Maaliskuun 3. päivänä Saraviita Moot järjestettiin Lapin Yliopistolla toista kertaa. Kilpailujoukkueet esittelivät valtiosääntöoikeudellista asiantuntemustaan perustuslakivaliokunnan istunnon simulaatiossa, tuomariston ja yleisön tarkkaillessa heitä herkeämättä.
Monenlaista motivaatiota
Saraviita Moot -oikeustapauskilpailu on nimetty julkisoikeuden professori Ilkka Saraviidan mukaan, joskin kilpailun järjestäminen oli alun perin opiskelijalähtöinen hanke. Kansainvälisten kilpailujen tuomien innostavien kokemusten jälkeen koettiin tärkeäksi tarjota suomalaisille oikeustieteen opiskelijoille uudenlainen vivahde oikeustieteen oppimistraditioon.
Tapausten ratkaisu ja käytännön toiminta aidon tuntuisissa puitteissa terävöittävät opiskelumotivaatiota – raskas savotta saattaa joskus tylsistyttää parhaankin metsämiehen kirveen. Yleisön ja tuomariston läsnäolo ja arvokas ilmapiiri saavat kilpailijat ahkeroimaan tosissaan tehtävien kimpussa ja oppimaan omista ja toistensa virheistä. Julkinen tapahtuma luo myös oivan tilaisuuden opetella rohkeutta: itsensä voittaminen ja esiintyminen edustavalla tavalla vaativat nekin opettelua.
Kannusta aktiivisuuteen – panosta tulevaisuuteen
Saraviita Mootin taustaorganisaationa toimii opiskelijaryhmä Moot Court Board. Myös Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan kannustava suhtautuminen uudenlaiseen opetusmuotoon sekä apu ainejärjestö Artikla ry:n taholta rohkaisevat oikeustapauskilpailun järjestämiseen tulevinakin vuosina. Kaikki Suomessa oikeustiedettä opiskelevat voivat osallistua kilpailuun ja näin toiveet tapahtuman kasvamisesta tuntuvat hyvinkin realistisilta.
Koska ulkomaisissa kilpailuissa liikejuridiikka on jo vahvasti edustettuna, liittyvät Saraviita Mootin tehtävät julkisoikeuteen, joka on paikoin hyvin kansallista luonteeltaan. Aiheet voivat liittyä valtiosääntöoikeuteen, finanssioikeuteen, ympäristöoikeuteen tai hallinto-oikeuteen. Käytännön toimia helpottavat Saraviita Mootin omat nettisivut (www.ulapland.fi/moot), joiden kautta hoidetaan kilpailua koskevat tiedottamiset ja ohjeistamiset. Kilpailutehtävät, aikataulut ja palautteet ovat kaikkien nähtävillä sivustoilla ja näin teknisistä järjestelyistä ei aiheudu liikaa hidasteita kilpailun läpivientiin.
Kontrastien voimaa
Opiskelijoilta tullut palaute oppimisen intensiivisyydestä ja mielekkyydestä kilpailun kuluessa lämmittävät mieltä. Kilpailuaiheen tutkiskelu muuttui kirjallisuuden selailusta valtavaan tiedonjanoon, jota siivitti alitajuinen viesti: olisi kiva voittaa! Konstit ovat monet, mutta kiinnostuksen ja innostuksen lähteen löydyttyä lienee viisasta juoda siitä kaikin voimin. Väljä kilpailuaikataulu mahdollistaa ”normaalin opiskelun” kilpailuun osallistumisesta huolimatta, ja hyväksytysti suoritetun kilpailun viimeinen porkkana on mahdollisuus ansaita opintoviikkoja.
Piristävä ja palkitseva tapahtuma perehdytti joukon opiskelijoita aiheeseen, jonka oppiminen olisi muutoin jäänyt vähemmälle huomiolle. Nyt palkintolautaseen kaiverretaan ansioituneimman joukkueen jäsenten nimet ja jäämme innolla odottamaan ensi vuoden Saraviita Moot – elämystä.
Kilpailutehtävästä
Oikeustapauskilpailu muodostui valtiosääntöoikeudellisesti sävytetystä lainvalmistelutehtävästä. Vuoden 2004 valtiopäivien loppuvaiheessa eduskunnalle annettiin kaksi hallituksen esitystä. Toisessa oli kysymys poliisilain (He 266/2004) ja toisessa järjestyksenvalvojista annetun lain muuttamisesta (265/2004). Tehtävässä oletettiin, että hallituksen iltakoulussa oli hyväksytty suunnitelma erinäisten poliisin toimivaltuuksien antamisesta myös järjestyksenvalvojien käytettäviksi. Tämä olisi toteutettu laatimalla järjestyksenvalvojia tarkoittavaa hallituksen esitystä täydentävä hallituksen esitys. Esitys tuli kirjoittaa hallituksen esityksen muodosta vahvistettujen ohjeiden mukaisesti. Erityinen paino tuli asettaa järjestyksenvalvojille esitettävien uusien toimivaltuuksien valtiosäännönmukaisuuteen silmällä pitäen ihmisten perusoikeuksien suojaa.
Kilpailun toinen vaihe muodostui kuvitteellisesta perustuslakivaliokunnan järjestämästä yleisölle avoimesta asiantuntijakuulemisesta – jollaisia ei toistaiseksi ole järjestetty. Lapin yliopiston juhlasalissa järjestetyssä tilaisuudessa kukin kilpailijajoukkue esiintyi ensivaiheessa hallituksen lainvalmisteluvirkamiehinä perustuslakivaliokunnan kuulemina asiantuntijoina, ja toisaalta perustuslakivaliokunnan kuulemina valtiosääntöoikeuden akateemisina asiantuntijoina kuten tapana käytännössä on. Kilpailijat siis toisaalta puolustivat säädösluonnosta perusteluineen, toisaalta akateemisen asiantuntijan roolissa analysoivat täydentävää hallituksen esitystä perusoikeusäännösten ja valtiosääntötulkintojen näkökulmasta.
– Ottaen huomioon sen, että tiedekunnassamme ei anneta systemaattista lainvalmistelukoulutusta kilpailijajoukkueet onnistuivat mielestäni hyvin. Luulisin, ettei peruskoulutettu juristi hevin pystyisi kriittissävyisin argumentein erottamaan useimpia kilpailutehtäviä säätämisjärjestysosioineen aidoista hallituksen esityksistä, kilpailun johtaja, professori Ilkka Saraviita sanoo.
Oikeustieteiden ylioppilas Henna Pajulammi Kilpailusihteeri, Saraviita Moot 2005 Professori Ilkka Saraviita Kilpailun johtaja, Saraviita Moot 2005
|
|