Oikeustieteen ylioppilas

Blogit ja kolumnit
24.10.2018 • Jukka Varviala

Étudiant en droit! Liekö teillä tänä syksynä oikeustieteen opinnot aloittaneilla mahdollisuus saada passiin tämä komealta kalskahtava ranskankielinen ammattinimike? Se komeili taannoin passissani. Oikeustieteen ylioppilas!

Tuo merkintä passissa tuotti samaa iloa kuin lakimiessormus valmistuttuani. Autokauppiaskin tuli kohteliaaksi, kun taputtelin uuden auton rattia sormus kiiltäen. Vaikka pelkkää unelmaa taput­telinkin tuolloin.

Jo vuoden opiskeltuani tai pikemminkin viihdyttyäni tiedekunnassamme olin itseoikeutettu adressien lukija sukulaisten hautajaisissa saaden myös muita yhtä arvokkaita tehtäviä. Vanhat koulu­kaverit ja tuttavat halusivat tulla keskustelemaan milloin mistäkin ehkä oikeudellisestakin ongelmastaan, ja koin, että he olivat ”palveluuni” tyy­tyväisiä. Eli oikeastaan he tarvitsivat huolilleen vain kuuntelijan.

Ja osasinhan toki jo selailla ensimmäistä lakikirjaani, Pellervo-Seuran kustantamaa kaksiosaista lakikirjaa eli ”Pikku-Hakulista”, joka herätti hilpeyttä opiskelukavereissani. Opiskelu nimenomaan oikeustieteellisessä tiedekunnassa oli rauhallista ilman ylipolitisoitunutta meuhkaamista. Tehtiin töitä eikä suunniteltu vallankumouksia. Mitäpä nyt menneistä meuh­kaamisista enää meuhkaamaan. Ja mitä niitä muistelemaan.

Jos haluatte 60–70-lukujen vaihteesta tietää, lukekaapa valmis­tuttuanne eversti Pertti Suomisen kirjoittama armeijan tiedustelu­päällikkö Raimo Heiskasen elämänkerta (Armeijan silmä ja korva, Otava 2012, sivut 367–368 riittävät, jos ette enempää jaksa).

Miksi vasta valmistuttuanne? Sanonpa syyn. Valmistuttuanne oikeustieteellisestä lukunopeus etenkin kaunokirjallisuudessa on uskomaton. Ei ole tarvis enää päntätä kirjoja ulkoa, kuten lakikirjaa, ei alleviivata lauseita eikä ympyröidä alistus- ja rinnastuskonjuktioita. Tämän tulette kokemaan! Uskokaa vaaria!