Omat rajat luovat vapautta

Vanhan maatalon tuvassa raskaana oleva emäntä keittelee leppoisasti kahvia. Hän on lakimies, joka hoitaa juttuja niiden rankimmasta päästä.

– Luulin rikosasioiden olevan henkisesti raskaampia, mutta itselleni huoltajuusasiat ovat kuitenkin kuluttavimpia, 34-vuotias Mia Kavasto toteaa.

– On surullista katsottavaa, kun vanhemmat käyttävät lapsia aseenaan omissa valtataisteluissaan ja omat intressit ylittävät lapsen edun ja hyvinvoinnin. Tiedän eroprosesseja, joiden aikana lapsi on sairastunut psyykkisesti niin vakavasti, ettei luultavasti pysty koskaan saamaan normaalia elämäänsä takaisin.

– Näihin kipeisiin tilanteisiin on vaikea saada muutosta, eikä niihin haluaisi toisaalta itse osallistua ainakaan konfliktia kasvattamalla. Tällaisten tapausten jälkeen esimerkiksi humalaisen ladonpolttoyritykset tai baaripuukotukset eivät heilauta minua tasapainosta, Kavasto toteaa.

Toinen herkkä alue ovat seksuaalirikokset, joita Kavasto hoitaa runsaasti.

– Keskustelu kollegojen kanssa on rankimpien juttujen aikana tehokas tunteiden purkutapa. Toki toimintaamme ohjaa salassapitovelvollisuus ja aina tulee muistaa, että henkilökohtaisten purkaustenkin aikana asianomaisista tulee puhua anonyymisti ja jutuista niin, ettei niistä voi asianosaisia tai asiaa tunnistaa. Mutta ilman toisten tukea ja ymmärrystä oma jaksaminen olisi huomattavasti hankalampaa, Kavasto luotaa.

– Olen hyvin onnekas siinä, että minulla on ympärilläni luotettavia ja läheisiä kollegoita, joiden kanssa asioita voi käsitellä, jos ne tuntuvat kovin raskailta.

Vaikka kohtalot ovat joskus kovia ja jäävät kummittelemaan omaan mieleen, Kavasto muistuttaa, että jo ammattietiikka tulee liiassa tunteellisuudessa vastaan.

– On juttuja, jotka on kerta kaik­kiaan pakko voittaa, ja on juttuja, jotka on ikään kuin hävittävä. Avustaja ei voi asettua tuomarin asemaan, mutta lopputulos on usein aavisteltavissa. On kyse sitten lapsen hyvinvoinnista tai rikollisen seuraamuksista, asioista on kuitenkin tehtävä päätös ja siinä prosessissa meidän työllämme on paikkansa.

– Maailmaa ei ehkä oikeussalista käsin voi muuttaa, mutta itse voin omalla työlläni vaikuttaa siihen, että prosessi on päämiehelleni mahdollisimman miellyttävä ja jokainen saa asialleen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sekä oman kantansa tuotua esiin, Kavasto summaa.

– Pääosa asiakkaistani on kuitenkin tavallisia ihmisiä, ei taparikollisia tai marginaaliryhmän edustajia, ja usein asian käsittely on heille henkisesti haastavaa. Minun roolini kuuluu heidän elämässään siihen tiettyyn tilanteeseen. Joskus jään miettimään, kuinka henkilöiden elämä on jatkunut prosessin jälkeen. Olisi nähdäkseni erikoista toimintaa päämiehiäni ajatellen, jos jälkikäteen lähtisin heiltä kyselemään kuulumisia ja avaisin uudestaan ohimenneet tapahtumat jo läpikäytyine tunnetiloineen.

Rikosasioissa Kavasto kohtaa hyvin erilaisia päämiehiä, joista jotkut ovat paremmassa ja jotkut huonommassa kunnossa.

– Jos epäilen, että asiakas saattaisi tulla tapaamiseen humalassa tai muutoin huonossa kunnossa tai tapaus on erityisen vaikea, olen ottanut Taikan mukaan toimistolle luuta jyrsimään. Silloin oma oloni on rauhallisempi ja voin jättää turvallisuuskysymykset sikseen, Kavasto sanoo viitaten nelivuotiaaseen schäferiinsä.

Vahvasti omaa mieltä

Kahden naisen asianajotoimistossa työuransa aloittanut ja nyt omaa yritystä pyörittävä Mia Kavasto tiedostaa, että hänellä on ollut onni kulkea omia polkujaan. Yksityisyrittäjyydestään huolimatta hän viihtyy yhteisöissä ja saa voimaa ryhmistä ja yhdessä tekemisestä. Hyvä työilmapiiri kannustaa tekemään asiat parhaalla mahdollisella tavalla.

Ajankohtainen kiusaamiskeskustelu on Kavaston mielestä paradoksaalinen; tiedetään, että positiivinen ja kannustava ote on tuotteliain, mutta toisaalta kyykytystä ja suoranaista väheksyntää ilmenee vielä monilla työpaikoilla.

– Yritysmaailman puolella tai isoissa asianajotoimistoissa rytmi on erilainen ja jollain tavalla hektisempää sekä kilpailu osaajien kesken kovempaa. Paine ja uupumus saattavatkin syntyä juuri siitä, että omat kannuksensa on saavutettava suhteessa muihin eikä suhteessa menestyksekkääseen asioiden hoitamiseen, Kavasto miettii.

– Itse kannustaisin kaikkia etsimään oman paikkansa rauhassa, itsensä mukaan. Palkka ei saisi olla työpaikan haussa määräävin tekijä vaan se, millainen ihminen itse olet ja mitä ja minkälaista yhteisöä tarvitset toimiaksesi parhaiten, Kavasto pohtii ja muistelee, kuinka jotkut kollegat neuvoivat boheemia oikeustieteen ylioppilasta olemasta kollegoiden kesken oma itsensä.

– Mutta kyllä minä olen aina ollut ihan oma itseni, tietoisestikin. Sitähän ei koskaan tiedä, mitä minusta puhutaan selän takana, mutta minusta tuntuu, että yhteistyö kollegoiden kanssa on toimivaa ja nautittavaa.

Kavasto arvioi, että Suomessa piirit ovat niin pienet, että täällä ei ole varaa eikä järkeä asettua tieten tahtoen ikäväksi ketään kohtaan: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

– Olen minäkin kaikenlaiseen tytöttelyyn törmännyt, mutta se on kaikonnut asioiden ottaessa keskustelusta otteen asenteiden sijaan. Arvostan kokemusta ja ihmisiä, jotka osaavat kohdella toisia ihmisiä hyvin, mutta en kyllä kumarra ketään vain siksi, että työura on pidempi tai sukupuoli eri kuin itselläni.

Töistä täytyy irtautua

Lakimiesura oli Kavastolle selvä jo teini-iästä. Ensin hän kuitenkin valmistui teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja työskenteli ala-asteella opettajana yhdeksän vuoden ajan. Siellä Kavasto koki myös pahimmat työhön liittyvät painajaisensa: koulukiusaamiset tulivat kotiin mukaan ja ahdistus oli kova.

– Kannoin liikaa vastuuta. Väsyin hämmennyksestä ja voimattomuudesta ja tunsin syyllisyyttä, kun en saanut heti yksin muutosta aikaiseksi. Kollegat auttoivat minut taakan alta. Opin, että asiat on pakko käsitellä työpaikalla tietyn rationaalisen ajatuskaavan mukaisesti eikä kuljettaa niitä öiksi uniin riepoteltavaksi.

– Kun sitten siirryin opetusalalta juridiikkaan, olin jo läpikäynyt henkisen irtautumisen työn ja vapaa-ajan ristiriidoista, Kavasto toteaa.

– Olen ohjelmoinut itseni niin, että sen minkä teen päivän aikana, teen niin hyvin kuin mahdollista. Mietin myös seuraavan päivän agendan valmiiksi, jolloin tekemiselle on helpompi laittaa stoppi. Toki asiat saattavat olla mielessä ja työn luonne on sellainen, että puhelin on harvoin kiinni, mutta en anna asioille enää valtaa ajastani perheen tai ystävien kanssa.

Irtautumista helpottaa, että Kavastolla on elämässä myös muita mielenkiinnon kohteita kuin työ.

– Musiikki ja kirjoittaminen ovat aina kuuluneet elämääni. Olen soittanut klassista pianoa ja riimitellyt laulunsanoja nuoresta asti. Oma pop-rock-bändi, Kiiva, perustettiin vuonna 2001, ja keikkailemme edelleen tasaiseen tahtiin. Laulaminen ja laulujen kirjoittaminen ovat minulle elinehtoja, Kavasto kertoo.

Kavaston uusperhe muutti Myrskylään, maatilan vanhaan päärakennukseen helmikuun alussa. Talossa on pidetty niin päiväputkaa kuin käräjiä – yhteys omaan työhuoneeseen löytyi jo historiankin sanelemana.

Tunnin ajomatkan sisällä toimii ainakin seitsemän käräjäoikeutta. Etäisyys helpottaa konkreettisesti työstä irtautumista. Uuden kodin verannalla Kavasto voi rauhoittua ja sulkea ulkopuolisen maailman mielestään.