On valinta, jos tietoa ei hae

Venäjän hyökkäys Ukrainaan panee miettimään yksilön vastuuta. Onko tavallisella venäläisellä vastuuta siitä, mitä hänen nimissään ja hänen väreissään tehdään?

Joidenkin mielestä venäläisiä ei saa syyllistää, koska heillä ei ole pääsyä oikeaan tietoon.

Propaganda pystyy tutkitusti muokkaamaan mielipiteitä tehokkaasti. Silti minun on vaikea hyväksyä kokonaisen kansakunnan infantilisointia.

Onko tavallisella venäläisellä vastuuta siitä, mitä hänen nimissään ja hänen väreissään tehdään?

Venäläisillä on viime viikkoihin asti ollut pääsy länsimediaan – ja on edelleen, tosin hieman työläämmin. He voivat siis saada muutakin tietoa kuin oman hallintonsa propagandaa. Jos tätä tietoa ei ole hakenut, se on ollut valinta.

Venäläisillä oli myös pitkälle kevääseen pääsy riippumattomaan venäläiseen mediaan. Rohkeat toimittajat ovat kirjaimellisesti henkensä uhalla välittäneet kansalaisille oikeaa tietoa Vladimir Putinin hallinnon tekemisistä. Jos näitä uutisia ei ole seurannut, se on ollut valinta.

Myös varsin vaatimattomalla aivotyöllä voi saada vinkin asioiden oikeasta laidasta. Onko kyse tosiaan lännen russofobiasta, kun YK:n äänestyksessä oman maan rinnalla seisoo neljä maata?

Mitä oma hallinto salaa, kun se lyö päälle täydellisen sensuurin?

Mitä oma hallinto salaa, kun se lyö päälle täydellisen sensuurin?

Ja mistä kertoo oman hallinnon tarinoiden ristiriitaisuus? Mustanmeren lippulaivassa Moskvassa syttyi tulipalo, se upposi hinauksessa myrskyssä, ja tämä täytyy kostaa Ukrainalle pommittamalla Kiovaa. Butšassa ei tapahtunut yhtikäs mitään, ruumiit olivat näyttelijöitä ja ukrainalaiset tappoivat uhrit itse.

Jos siis päässä liikkuu muutakin kuin kahden korvakäytävän välissä ujeltava tuuli, venäläiset tietävät. Jos joku ei tiedä, hän on tehnyt tietoisen valinnan katsoa muualle. Nyt on kyse siitä, mitä tiedolla tehdään.

Osalle kansasta Venäjän hyökkäys Ukrainaan sopii mainiosti. He uskovat venäläisten olevan herrakansaa, jolla on oikeus päättää muiden maiden kohtalosta.

Toinen osa kansasta on epäilemättä kauhistunut tapahtumista. He ovat kuitenkin hiljaa, koska eivät halua ottaa pienintäkään riskiä omalle elämälleen. Heidän puolestaan venäläissotilaat saavat tappaa, kiduttaa ja raiskata ukrainalaisia, kunhan heidät itsensä jätetään rauhaan.

Jäljelle jää mikroskooppisen pieni määrä rohkeita venäläisiä, jotka ovat valmiita protestoimaan. He joutuvat ottamaan valtavan henkilökohtaisen riskin juuri sen takia, että heitä on niin vähän.

Kahden ammattikunnan edustajat ovat muutakin kuin Putinin hävityksen hiljaisia hyväksyjiä.

Kahden ammattikunnan edustajat ovat muutakin kuin Putinin hävityksen hiljaisia hyväksyjiä.

Iso osa toimittajista on mukavuudenhaluisesti solahtanut suoltamaan valtion propagandaa.

Tuomarit toimivat Kremlin käsikassarana ja pitävät kansan kurissa tuomitsemalla protestoijat rangaistuksiin.

Näiltä toimittajilta ja tuomareilta on pettänyt kummankin ammattikunnan kivijalka, riippumattomuus. Jokainen tuomari ja jokainen toimittaja kantaa henkilökohtaisen vastuun ammattietiikan noudattamisesta, paineista riippumatta.

Olennaista on, että koko ammattikunnan rivit pysyvät suorina. Kaikkien on voitava luottaa siihen, että kenenkään selkä ei taivu.

Kaikki tämä pettää Venäjällä, ja se kuvaa jotain yleisempää maasta. On vaikea nähdä valoisaa tulevaisuutta kansakunnalle, jonka moraalinen kompassi on tuhannen päreinä, selkä köyryssä ja luotto kanssaihmisiin nolla.

On vaikea nähdä valoisaa tulevaisuutta kansakunnalle, jonka moraalinen kompassi on tuhannen päreinä, selkä köyryssä ja luotto kanssaihmisiin nolla.

Venäjä tarvitsee nyt sellaisia ihmisiä kuin Jelena Osipova. Hän on Pietarissa asuva 76-vuotias taiteilija, joka on protestoinut sotaa vastaan pidätyksistä ja sakoista huolimatta.

”Jokin optimismi täytyy säilyttää. Muuten tulee loppu”, Osipova sanoi Ylen haastattelussa.

Jokaisella ihmisellä on vastuu valinnoistaan.

Tällä hetkellä ukrainalaiset maksavat hengellään venäläisten valinnoista.

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat, susanna.reinboth@hs.fi