– setä viskaali, setä viskaali, kerro meille satu!
– totta kai hyvät oik-yy-oot, mutta vain yksi, sitten teillä onkin jo kiire työelämään. No, satu alkaa näin: Olipa kerran kiltti, pieni mangustilauma, joka eli Isä Aurinkoisen hyvässä suojeluksessa. Ne olivat ahkeria ja kilttejä pikku mangusteja, mutta Isä Aurinkoinen oli hieman pettynyt niihin. Hän kuuli napinaa! Kuvitelkaa, lapset! Napinaa. Juuri niin! Jotain oli tehtävä! Ja niinpä Isä Aurinkoinen (rajattomassa viisaudessaan) päätti saattaa asian Järjestykseen. Hän päätti selvittää missä kohden organisaatiossa oli vika. Ja hän kysyi ylijohtaja Ahma S. Udelta, miksi kaikki eivät ole keskimääräistä tyytyväisempiä, ja ylijohtaja Usi lupasi, keltaiset silmät välkähtäen, selvittää asian. Hän kutsui sektorivastaava Näädän paikalle ja kertoi Isä Aurinkoisen murheen. Näätä, tuo kaikkien pikku mangustien ystävä, lupasi selvittää asian. Hän kutsui kehityspäällikkö Minkin luokseen. Ja kehityspäällikkö Minkki kutsui osastopäällikkö Hillerin luokseen. Ja Hillleri kutsui paikalle konsultti Ketun (joka oli vapaa saatuaan juuri valmiiksi tutkimuksensa konsultoinnin vaikutuksesta kananmunantuotantoon). Ja konsultti Kettu tilasi tutkimukselleen välttämättömän tietokoneohjelman erityisasiantuntija Pöllöltä (joka oli kovin mukava, vaikkakin sen henki haisi joskus mangustilta). Ja niinpä ongelma selvitettiin, lapset! Suuressa tutkimuksenpaljastustilaisuudessa paljastetut kiistämätömät (mangusteja ei kutsuttu paikalle) johtopäätökset osoittivat, että vika oli mangusteissa. He olivat tyytymättömiä. Kun heidät poistetaan organisaatiosta, on se kaunis ja ehyt ja…
– ihan tyhmä satu, me mennään pois.
