Onko Euroopan unioni liittovaltio?

Joidenkin valtio-oppineiden mielestä Euroopan unionia voisi luonnehtia postmoderniksi valtioksi. Lakimiehen vastauksen tulisi kuitenkin olla kielteinen ainakin siinä mielessä, että voimassaoleva oikeus ei luokittele EU:ta valtioksi.

Jos EU ei ole valtio, ei edes liittovaltio, mikä se sitten on? EU eroaa selvästi Yhdistyneistä kansakunnista, Euroopan neuvostosta, Maailman kauppajärjestöstä WTO:sta ja muista vastaavista järjestöistä.

On perusteltua sanoa, että EU:lla on valtiosääntö (joskaan ei yhtenäistä perustuslakiasiakirjaa). Unionissa voi nähdä piirteitä sekä hallitustenvälisestä järjestöstä, valtioliitosta että liittovaltiosta. EU:ta voisi ehkä luonnehtia federatiiviseksi yhteisöksi. Sanaan federatiivinen voidaan liittää kaksi keskeistä havaintoa: EU:n jatkuva muutostila sekä sen korostetusti hajautettu organisaatio.

Suuren yleisön mutta myös joukkotiedotuksen piirissä elää sitkeästi virheellinen käsitys, jonka mukaan Brysselin herrat, millä kaiketi tarkoitetaan lähinnä komissiota ja sen virkamiehistöä, toimivat lainsäätäjänä. Lainsäädäntövalta kuitenkin kuuluu Euroopan parlamentille yhdessä jäsenvaltioiden ministereistä koostuvan neuvoston kanssa.

Komission aloitteet lainsäädännöksi ovat harvoin syntyneet komission virka­miesten päissä. Uudet lainsäädäntöideat syntyvät usein joko jäsenvaltioissa tai vuorovaikutussuhteessa jäsenvaltioi­den, Euroopan parlamentin, kansalaisyhteiskunnan ja muiden toimijoiden kesken.

Varsinaiset lainsäädäntötoimet tulee aina hyväksyä jäsenvaltioiden ministereistä koostuvassa neuvostossa. Siten voidaan kärjistäen sanoa, että lait syntyvät pikemminkin Helsingissä, Tukholmassa ja Tallinnassa kuin Brysselissä. Toki vaikutusvallan saaminen EU:ssa vaatii osaamista ja sitkeyttä.

Pienetkin jäsenvaltiot voivat kuitenkin menestyksellisesti tehdä aloitteita, luoda erilaisia koalitioita, toimia välittäjinä vaikeissa solmukohdissa ja niin edelleen.

Minne katosi kotimainen lainsäädäntö? Eihän se minnekään ole kadonnut. Ensinnäkin laajoilla oikeuden aloilla, kuten siviili- ja rikosoikeuden ydinalueilla, kansallisen lainsäätäjän toiminta ei perustu EU-säädöksiin. Toiseksi niillä aloilla, joilla on voimassa EU-direktiivejä, kansallisen lainsäätäjän harkintavalta on usein laaja, välistä hyvinkin laaja.

Kolmanneksi pitää muistaa, että kansallisen lainsäätäjän toimintaa rajoittavat kansainväliset normit eivät suinkaan aina johdu EU-säädöksistä vaan pohjautuvat toisinaan viime kädessä kansainvälisiin sopimuksiin, joita on valmisteltu vaikkapa Euroopan neuvoston tai YK:n ja sen erityisjärjestöjen puitteissa (ja jotka ovat osa Suomen sisäistä oikeutta).

Oikeusjärjestys toisin sanoen ei vain eurooppalaistu vaan myös kansainvälistyy, ja osittain EU:sta riippumatta. Tämä alkaa olla meille lakimiehille totisinta totta, halusimmepa sitä tai emme.