Eri tahoilta on vaadittu vaalien lukumäärän vähentämistä. Niitähän on meillä peräti neljät, eivät kuitenkaan kaikki samana vuonna, ja äänestäjiä vaivaa kuulemma tästä syystä vaaliväsymys. Eivät mokomat käy äänestämässä. Kalliiksikin tällainen kansanhuvi tulee, mikä näinä ankeina aikoina on varteenotettava argumentti varsinkin, jos vaalit epäkelpojen teknillisten “uudistusten“ vuoksi joudutaan järjestämään uudelleen, niin kuin viime kunnallisvaaleissa kävi. Demokratiahan maksaa – niin kuin muuten oikeusturvakin – vaikkei kumpikaan tuota suoranaisesti mitään, ainakaan kvartaalissa. Ei kai niitä kuitenkaan sillä perusteella voida lakkauttaa? Lisäksi minulle on arvoitus, miten vaalien pitämättä jättäminen nostaisi äänestysprosenttia, mutta ehkä se ei ole tarkoitettukaan minun ymmärrettäväkseni.
Lakkauttamisinnon kohteena ovat erityisesti kunnallisvaalit. Ne pitäisi vähintään yhdistää eduskuntavaaleihin. Se sopisi varmaan hyvin niille kansanedustajille, jotka pitävät itseään niin korvaamattomina, että änkeävät varmuuden vuoksi vielä valtuustoihinkin; on eri asia, mitä he siellä tekevät, kun he kuitenkin priorisoivat eduskuntatyötä. Monille kunnallisvaalit tuntuvatkin olevan vain eduskuntavaalien harjoitus- tai välierä, jossa varmistutaan kannatuksen laajuudesta.
Todellisesta kunnallisesta itsehallinnosta ei tosin enää ole kuin rippeet jäljellä. Valtion yhä yksityiskohtaisempi ohjaus kuristaa, tuet siirtävät rahoituksen painopistettä keskitetyn päätöksenteon haluamaan suuntaan ja isot kuntaliitokset hävittävät lopunkin tuntuman omasta kotiseudusta, jonka asioita pitäisi hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Silti kunnilla on yhä todellista päätösvaltaa. Sitä on juuri sellaisissa asioissa, jotka ovat kaikkein lähinnä kuntalaisten jokapäiväistä elämää. Niitä ovat esimerkiksi kaavoitus, liikennejärjestelyt, terveysasemat, lasten päivähoito, kirjastot, vanhusten huolto, koulujen lukumäärä ja sijainti, urheilutilat. Helsingin Pajusen lakkautuslistasta voi poimia lisää esimerkkejä. Joitakin valtakunnallisia normeja tai ainakin suosituksia on, mutta yksityiskohdista päätetään itse kussakin kunnassa, eikä kuntalaisten mielipidejakautuma välttämättä ole yksi yhteen poliittisten näkemysten kanssa. Kunnallisvaaleissa voidaan ottaa kantaa juuri näihin asioihin.
Emmeköhän me sentään neljät vaalit kestä. Jos äänestysprosentti jää alhaiseksi, vika voi olla jossain muualla kuin vaalien määrässä. Se voi piillä esimerkiksi siinä, että päätöksenteko on niin korkealentoista ja niin puoluepolitisoitunutta, ettei niin sanottu tavallinen äänestäjä enää löydä siinä sijaa itselleen. Politiikan “viihteellistäminen” muun muassa julkkisehdokkaiden avulla taas loukkaa äänestäjän arvostelukykyä. Tai ehkä kysymys on siitä, että äänestäminen tuntuu turhalta, kun ehdolla ovat kuitenkin aina samat vanhat naamat, joiden aina samoja pönötyspuheita on kuultu kyllästymiseen asti.
