Onnea 70 vuotta täyttävälle Lakimiesliitolle

Syntymäpäivänä ei saa olla teennäisen vaati­maton. On hienoa olla näin vanhan akavalaisen ­liiton jäsen. Järjestäytymisprosenttimme on ikävuosiamme suurempi. Se ja tuo ikä osoittavat sekä perinteitä­ että uudistumiskykyä. On hienoa olla liitossa,­ jossa vastavalmistuneiden liittymisprosentti on jatkuvassa nousussa ja nyt jo yli 90 prosenttia; jonka jäsenten­ keskipalkka on selkeästi yli akavalaisen keskipalkan; jossa työttömyysprosentti nykyisessä taloustilanteessa­ on alle kolme. Meillä menee liittona ja liiton jäsenellä keskiarvojen mukaan hyvin.

Millainen tilanne oli 70 vuotta sitten? Lakimiesliiton perustamiskokouksesta 16.11.1944 otettua­ kuvaa katsoessa voi kysyä, mitä se ”laki” siinä liiton­ nimessä tekee. Työ, aika tai onni on kuitenkin­ ­korjannut tuon jäsenkuntamme sukupuolisen yksipuolisuuden, joka tosin ei ollut akateemisessa kentässä­ tuolloin vain lakimiesten ongelma. Jäsenistöstämme on yli puolet naisia ja määrä kasvussa.

Marraskuu 1944. Kun sen muistaa, täytyy­ vain ihailla näiden ihmisten uskoa tulevaisuuteen.­ Valvonta­komissio oli saapunut Helsinkiin ja miehittänyt­ Tornin. Lapin sota oli vielä käynnissä.­ Eurooppa paloi. Tuossa tilanteessa nämä miehet­ ­katsoivat aiheelliseksi perustaa lakimiehille oman ­liiton Suomeen. Tuollaisen toiminnan osoittama­ usko tulevaisuuteen ja laillisuuteen on jotain kertakaikkisen­ kadehdittavaa. Voisimme pitää sitä luottamusta naiivina, mutta menestystä vastaan on vaikea väitellä: laillisuudelle oli tarvetta, lakimies­liitolle oli tarvetta ja tulevaisuuteen kannatti uskoa. Nykyinen yhteiskuntamme, sanoivat kaappikyynikot mitä tahansa, osoittaa tuon uskon perustelluksi. 

Jos heillä oli tuollaiset haasteet, millaiset haasteet meillä on? Lakimiesliitto julkaisi vuonna 2013 teoksen­ ”Oikeuden näyttämöt. Kuvallisuus lainkäytössä”. ­Kirjasta käy mainiosti ilmi, millä kaikilla symboleilla oikeudenhoitoa on kuvattu: vaaka ja miekka (asioiden punninta ja voima toteuttaa ratkaisu), baniapuu tai käräjäkivet (paikka, jonne kokoonnutaan harkitse­maan), laintaulut (sääntöjen olemassaolo).

Valitettavasti teos oli jo julkaisuhetkellä vanhentunut.­ Siitä puuttui suomalaisen oikeudenhoidon nykyinen keskeisin symboli: juustohöylä. Yön synkkinä hetkinä voi tulla mieleen tulkinta, että tämä olisi keskeisin väline, jolla oikeudenhoitoa Suomessa kehitetään. Jos verbivalinta sallitaan. Valitettavasti vaara on, että kun höyläämällä riittävästi kehittää, loppuu lauta/juusto/oikeus kesken. 

Lakimiesliitto on tästä oikeudenhoidon ”kehittämisestä” erityisen kiinnostunut, paitsi yleisellä tasolla, myös siksi, että liiton jäsenistä puolet on julkisella sektorilla. Heihin leikkaukset vaikuttavat suoraan. Toiseen puoleen leikkaukset vaikuttavat epäsuorasti, koska he joutuvat asioimaan tuon toisen puolen ­kollegojensa kanssa. Tai odottamaan asiointia.

Puolustusta minulla meille ei ole, mutta selityksissäni­ kiertäisin valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen selän taa ja hänen lausumaansa hivenen muotoillen muistuttaisin, että riippuu kädestä, joka juustohöylää pitelee, onko kyseessä kuitenkin astalo.

En halua päättää puheenvuoroani tähän synkkyyteen.­ Viiden vuoden kuluttua Lakimiesliitto viettää­ 75-vuotisjuhliaan. Lakimiesten tilanne on silloinkin hyvä. Oikeudenhoidon tilanne on silloin parempi. Sen on pakko.

Asko Nurmi

Lakimiesliiton puheenjohtaja

Kirjoitus on lyhennelmä Lakimiesliiton 70-vuotisjuhlien avauspuheesta 12.11.2014 Scandic Marina Congress Centerissä