Opiskelijapaikkojen mitoitus
Lakimiesliiton ykköstehtävänä on se, että Suomessa on ammattitaitoinen itseensä luottava lakimieskunta, joka on sijoittunut vähintään tyydyttävästi yhteiskunnan eri tehtäviin. Tämä on koko lakimieskuntaa yhdistävä tavoite.
Kauan sitten työllistymisessä ei ollutkaan sanottavia ongelmia. Dynaamisessa liikkeessä olevassa yhteiskunnassa on siedettävä se, että kaikki eivät voi olla jatkuvasti työllistettyjä, mutta nykyinen noin 3 prosentin työttömyys korkeasuhdanteen aikana on aivan ylärajoilla.
Toki Euroopassa on maita, kuten Italia, joissa akateemisen koulutuksen saaneita on paljon enemmän kuin Suomessa. Siellä on lakimiehiä muun muassa tarjoilijoina.
Suomessa on ollut sanaton yhteiskuntasopimus siitä, että lakimieskoulutuksen taso ja koulutettavien määrä takaavat kohtuullisella tavalla sijoittumisen yhteiskuntaan. Tästä ei tule tinkiä. Jos merkittävä osa lakimieskunnasta ei kunnolla työllisty, menetetään paljon: ehyt lakimieskunta.
Jos merkittävä osa lakimieskunnasta ei kunnolla työllisty, menetetään paljon: ehyt lakimieskunta.
Hallitusohjelman mukaan pyritään vuoteen 2030 mennessä siihen, että nuorista aikuisista on 50 prosenttia korkeakoulutettuja, siis yliopisto- tai AMK-koulutettuja.
Tämä lukema ei perustu mihinkään. Se on pelkkä visio. Hallitusohjelman mukaan varmistetaan, että aloituspaikkojen määrät vastaavat yhteiskunnan tarpeita ja perustuvat ennusteisiin alan työllisyydestä.
Suomessa ei ole uskottavasti arvioitu toimialakohtaisesti akateemisen työvoiman tulevaisuuden tarvetta.
Suomessa ei ole uskottavasti arvioitu toimialakohtaisesti akateemisen työvoiman tulevaisuuden tarvetta.
Lakimiesten osalta ainakin tiedetään, että julkisella sektorilla lakimiestyövoiman määrää ei ole lisätty eikä lisätäkään siten, kuin aihetta olisi. Avoin kysymys on tekoälyn uhka lakimiesten kysynnälle erityisesti asianajosektorilla. Mistä kumpuaa puhe lakimiespulasta?
Kesällä 2019 opetus- ja kulttuuriministeriöstä ilmoitettiin, että tulevalla suunnittelukaudella yliopistojen vuotuista sisäänottoa lisätään 4 000 opiskelijalla. Se olisi todella paljon pienevien ikäluokkien Suomessa.
Hallitusohjelmassa mainittua ennustetta ei ole olemassa, eikä koulutusmäärän lisäykseen ole osoittaa juuri mitään lisärahoitusta.
Tämän johdosta Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä ilmoitti, ettei lisäkoulutukseen ole mahdollisuuksia ilman lisäresursseja.
OKM:ssä ei tästä välitetty, vaan yliopistoille esitettiin syksyllä 2019 vielä paljon suurempia lukuja tulosneuvotteluihin. Oikeustieteen koulutusalalle on esitetty korkeaa lisäsisäänottoa jo vuodelle 2021 ja vuodelle 2030 huikeita lukemia. Niinpä Helsingin ja Itä-Suomen opiskelijamäärät nousisivat nykyisestä yli 75 prosenttia.
Tätä ovat opiskelijajärjestöt ymmärrettävästi vastustaneet, ja tiedekunnissa on koettu tilanne äärimmäisen huolestuttavaksi.
Sanelupolitiikasta tulisi luopua kaikilla tasoilla.
Yliopistojen rehtorit ovat tavallaan puun ja kuoren välissä jakaessaan vaadittuja lisäpaikkoja. Tässä he ovat voineet kävellä myös halpaa koulutusta tuottavien oikeustieteellisten tiedekuntien ylitse.
Sanelupolitiikasta tulisi luopua kaikilla tasoilla. Ylimitoitetuista koulutusmääräluvuista tulisi luopua ja ottaa mitoituksen lähtökohdaksi opetusresurssit ja ennusteet alan työllisyydestä.
Kirjoittaja on siviilioikeuden professori, Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi
