Vanhuusoikeus on Suomessa vielä nuori oikeusalue. Oikeustieteen tohtori Anna Mäki-Petäjä-Leinonen on alan täkäläisiä pioneereja.
Hän on huolissaan niin sanottujen maan hiljaisten asemasta nyky-yhteiskunnassa. Mäki-Petäjä-Leinosen mielestä vanhuusoikeus kaipaisi Suomessa rutkasti lisää katu-uskottavuutta.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa opetetaan vanhuusoikeutta jo yli sadassa yliopistossa. Suomessa vanhuusoikeuden kurssin on voinut suorittaa Lapin yliopistossa vuodesta 2010 ja Helsingin yliopistossa vuodesta 2013.
Pykälöikäämme.
1. luku. Juristiksi ajautumisesta
1 §. Lapsuuden unelma. Peruskouluiässä pidin selvänä, että minusta tulee peruskoulun luokanopettaja.
2 §. Valaistuminen. Lukiossa meille järjestettiin vapaaehtoinen lakitiedon peruskurssi, ja se oli kerralla siinä.
Se – minulle silloin vielä uusi – ajattelutapa tempaisi mukaansa.
2. luku. Lainsäädännöstä
1 §. Kiva laki. Laki edunvalvontavaltuutuksesta.
Lain perusideana on vajaakykyisen ihmisen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Ihminen saa itse etukäteen miettiä, kenet hän haluaa asioidensa hoitajaksi ja kuinka hän toivoo asioitansa hoidettavan sitten, kun omat voimat ovat ehtyneet.
2 §. Kamala laki. Sosiaali- ja terveydenhuollon salassapitosäännökset. Pykälät ovat hajallaan useassa eri laissa, ja niiden löytäminen – saati yhteensovittaminen – tuottaa minulle suurta tuskaa.
Myös työn alla oleva niin sanottu itsemääräämisoikeuslaki herättää kysymyksiä. Tosiasiassa kyse on pakkokeinolaista, joka koskee eritoten vammaisia ja muistisairaita ihmisiä. Lakiin on määrä kirjata liki 20 tilannetta, joissa henkilöön kohdistuvat vapaudenrajoitukset ovat sallittuja.
3. luku. Vanhuusoikeudesta oikeusalueena
1 §. Ihaninta. Olen työskennellyt koko työurani vanhusten ja muistisairaiden ihmisten oikeusturvaan liittyvien kysymysten parissa. Koen tämän kutsumuksena.
Väitöskirjanikin tein dementoituvan ihmisen oikeusasemasta.
Tämä oikeusalue on hyvin käytännönläheinen. Viime kesänä Suomi hyppäsi taas suuren harppauksen eteenpäin, kun eduskunta sääti vanhuspalvelulain. Lain sisältö tosin jätti toivomisen varaa.
2 §. Ikävintä. Lähes kaikkiin sosiaali- ja terveyspuolen lakeihin liittyy kamalasti byrokratiaa, erilaisia hoito- ja palvelusuunnitelmia, niin myös vanhuspalvelulakiin.
Erilaisten suunnitelmien laatiminen ei kuitenkaan aina tarkoita sitä, että suunnitelmat ja niiden tavoitteet toteutuisivat yksittäisen potilaan tai asiakkaan kohdalla käytännössä.
4. luku. Ikääntymisen ennakoinnista
1 §. Ihannetilanne. Yksi helpoimmista keinoista varautua omien voimiensa hiipumiseen on edunvalvontavaltakirja.
Perinteinen holhoustoimilain mukainen edunvalvonta on kankeampi ja työläämpi järjestelmä.
Monelta murheelta vältyttäisiin, jos ihmiset ymmärtäisivät – riittävän terveenä ollessaan – laatia edunvalvontavaltakirjan siitä, kuinka he tahtovat asioitansa hoidettavan siinä tapauksessa, että oma toimintakyky on heikentynyt.
Hoitotahto, edunvalvontavaltakirja ja testamentti kuntoon! Sillä selviää jo pitkälle.
2 §. Kauhuskenaario. Omaa vanhuuden- tai vakavan sairaudenaikaista hoivaa koskevat määräykset ja toiveet ovat jääneet liian monelta kirjaamatta. Eri vaihtoehtoja ei myöskään tunneta tarpeeksi.
Hyvissä ajoin kirjoitettu hoitotahto voi olla sairastuneelle hänen loppuelämänsä tärkein asiakirja.
Esimerkiksi muistisairas ihminen saattaa elää sairautensa kanssa vuosikausia. Tuolloin tarvitaan niin sanottua laajaa hoitotahtoa: toiveiden ilmaisemista hoidosta ja hoivasta.
Laaja hoitotahto auttaa ulkopuolisia kunnioittamaan vajaakykyisen itsemääräämisoikeutta hoivapäätöksissä.
5. luku. Omasta urasta
1 §. Makein voitto. Väitöskirjassani vuonna 2003 tein ehdotuksen niin sanotusta jatkuvakestoisesta valtuutuksesta säätämisestä. Vuonna 2007 säädettiin laki edunvalvontavaltuutuksesta.
Nyt se alkaa hiljakseen olla tuttu asia – ainakin lakimiehille. Maallikoille se on edelleen valitettavan vieras, ja se sekoitetaan helposti holhoustoimilain tarkoittamaan edunvalvojan määräämiseen.
2 §. Karvain tappio. Potilaslaki on yhä rempallaan. Olen odottanut yli kymmenen vuotta potilaslakiin nykyistä selkeämpää säännöstä hoitotahdosta ja etusijajärjestyksen laatimista vajaakykyisen potilaan puolesta päätöksentekoon oikeutetuista.
6. luku. Pienet suuret asiat
1 §. Mielimauste. Korianteri.
2 §. Herkkuruoka. Jokirapupasta.
3 §. Paras juoma. Rasvaton maito ja punaviini.
4 §. Kaunein kukka. Orkidea.
5 §. Väri ylitse muiden. Oliivin vihreä.
6 §. Elämän tarkoitus. En tiedä – ja sehän juuri tekee elämästä mielenkiintoisen ja elämisen arvoisen.
7 §. Lempilausahdus. ”Ei se onnii justiinsa.” Tamperelaisaksentilla.
Kuka
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
s. 1972, Espoo
OTK 1996, Helsinki
OTT 2003, Helsinki
Perheoikeuden dosentti, Helsingin yliopisto 2012–
Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto 2014–
Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto 1997–2003
Muistiliitto, edunvalvonta-asiamies, 2004–2009
Tutkija, Helsingin yliopisto 2010–
Dementoituvan henkilön oikeudellinen asema (väitöskirja, Suomalainen lakimiesyhdistys 2003)
Ikääntymisen ennakointi – Vanhuuteen varautumisen keinot (Talentum 2013)
Vanhuus ja oikeus (toim. yhdessä Liisa Niemisen kanssa; Lakimiesliiton Kustannus 4/2014)
Perhe: puoliso sekä 5- ja 7-vuotiaat tyttäret
Harrastukset: saunominen ja uiminen, liikunta eri muodoissaan
