Pääministeri­tapaamiseen viedyt terveiset

Pääministeritapaamisen pää­viesti oli selvä. Oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseen pitää kiinnittää erityistä huomiota sekä kotimaassa että eurooppalaisella tasolla.

Tuula Linna ja Maria Löfgren korostivat pääministerille oikeudenhoidon riittävien resurssien merkitystä ja riippumatonta tuomioistuinlaitosta keskeisenä osana oikeusvaltion toteutumista.

– Arvostamme pääministerin kanssa käytyä keskustelua oikeuden­hoidon nykytilasta. Merkittävin ongelma ovat oikeusprosessien kestot ja kalleus. Vaikka taloustilanne on tiukka, myös prosessien lisäsujuvoittaminen on keskeistä, Tuula Linna toteaa.

Vaikka taloustilanne on tiukka, myös prosessien lisäsujuvoittaminen on keskeistä.

– Kiitimme, että Orpon hallitus teki merkittävän lisäpanostuksen oikeudenhoidon resursseihin. Se antaa mahdollisuuden korjata ongelmia, ja jatkamme Juristiliitossa konkreettisten esitysten tekemistä oikeuden saatavuuden parantamiseksi.

Juristiliiton hallitus perusti elokuussa erillisen työryhmän valmistelemaan esityksiä esimerkiksi prosessien tehostamiseksi.

– Oikeusvaltion vaaliminen ylläpitää kansalaisten luottamusta yhteiskunnallisten muutosten keskellä. Lainsäädännön rajoissa toimiva julkinen valta, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioitus sekä tuomioistuinten riippumattomuus eivät ole itsestäänselvyys Suomessakaan, toteaa Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

Oikeusvaltion ­vaaliminen ­yllä­pitää ­kansalaisten luottamusta.

– EU:ssa olemme nähneet oikeusvaltioperiaatteen rapautumista. Tämä kehityskulku pitää pysäyttää. Sen ohella Akavan tavoitteena tällä Euroopan parlamentin kaudella on oikeusvaltioperiaatteen laajentaminen ja vahvistaminen. Korostamme, että tutkimuksen, opetuksen, tieteen ja taiteen vapaus pitää lisätä oikeusvaltiokriteereihin Euroopan unionissa, Löfgren jatkaa.

Edistämällä aktiivisesti oikeusvaltioperiaatteen toteutumista Suomi voi lisätä kiinnostavuuttaan ulkomaisten yritysten, työntekijöiden ja opiskelijoiden näkökulmasta. Vakaa yhteiskunta luo pohjaa myös kestävälle talouskasvulle.

Edistämällä aktiivisesti oikeusvaltioperiaatteen toteutumista Suomi voi lisätä kiinnostavuuttaan ulkomaisten yritysten, työntekijöiden ja opiskelijoiden näkökulmasta.

Tuula Linna korostaa, että oikeusvaltiokeskustelu on juuri nyt ajankohtaista kaikkialla Euroopassa.

– Suomalaisessa yhteiskunnassa ymmärretään hyvin oikeusvaltion merkitys, ja uskon, että yhteistuumin esimerkiksi tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta vahvistetaan lähivuosina, Linna luottaa.