Palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi sai juhannuksena jälleen tunnustusta. Hän voitti pääpalkinnon nuorten kuvajournalistien festivaaleilla Hannoverissa. Palkinto tuli ristiriitaisia tunteita herättäneestä kuvareportaasista kahden 14-vuotiaan kenialaistytön ympärileikkauksesta – tai oikeammin sukuelinten silpomisesta.
Suomessa kuvasarja julkaistiin tammikuussa Helsingin Sanomissa. Pari kuukautta myöhemmin se palkittiin Vuoden lehtikuva -kilpailussa parhaana ulkomaanreportaasina.
”Häiritsevä ja vahva, kiistanalainen, paljon keskustelua herättänyt”, kuvaili tuomaristo.
Joillekin reportaasi oli liiankin häiritsevä. Siitä tehtiin kantelu Julkisen sanan neuvostoon (JSN). Kantelun mukaan lehti oli viihteellistänyt kehitysmaan lasten kärsimyksen tekemällä kohujutun länsimaiseen lehteen. Suomalaiset eivät tällaisia juttuja tarvitse, kantelija totesi. Kantelijan mielestä kuvasarjassa ei kohdeltu alaikäisiä uhreja kunnioittavasti.
Toukokuussa JSN antoi lehdelle ja Koutaniemelle vapauttavan päätöksen äänin 13–1. Hyvää journalistista tapaa ei ollut rikottu.
JSN totesi, että kuvaamiseen ja kuvien julkaisemiseen oli kirjallinen lupa tyttöjen holhoojalta. Holhoojan mukaan myös tytöt ymmärsivät, mistä on kyse.
Lehdellä oli JSN:n mukaan painavat yhteiskunnalliset perusteet julkaista kuvareportaasi.
”Tällaisten kuvien näkeminen tuntuu vastenmieliseltä, mutta pahan olon tunne ei riitä julkaisukiellon perusteeksi. Journalistin ohjeista ei liioin löydy edellytyksiä tuomita kuvien julkaisemista”, JSN perusteli.
Yksi kuvien julkaisemisen ja JSN:n vapauttavan päätöksen arvostelijoista on Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki. Journalisti-lehdessä (8/2014) hän sanoi, ettei JSN:n päätös vastaa Suomen perustuslakia ja Suomea sitovaa YK:n lapsen oikeuksien sopimusta.
”Toimittaja ei ole pyhä, vaan yhteisiä pelisääntöjä pitää noudattaa, ja ihmisoikeussopimukset ovat pelisääntöjen ydin”, Hetemäki kritisoi.
Tässä kritiikissä minua häiritsee kenialaistyttöjen ja heidän holhoojansa suostumuksen täydellinen sivuuttaminen. Kuulen tässä suorastaan kolonialistisia kaikuja: kenialaisten asianosaisten suostumuksella ei ole merkitystä, koska kyllä täällä länsimaissa tiedetään paremmin, mikä tytöille on parasta.
Ihmisellä on oikeus antaa lupa itseään koskevien tietojen julkaisuun. Itsemääräämisoikeus ja sananvapaus kuuluvat keskeisiin ihmisoikeuksiin.
Tässä tapauksessa huoltaja näyttää ymmärtäneen, mihin hän on suostumassa, sillä kuvien julkaisemiselle asetettiin ehtoja. Sopimuksen mukaan kuvia ei saa julkaista kenialaisissa lehdissä. Lisäksi tyttöjen oikea nimi ja kylän tarkka sijainti salattiin.
Koutaniemen kuvasarja on julkaistu myös esimerkiksi mainekkaassa Time-lehdessä. Lehden verkkokeskustelussa kuvien julkaisua ei arvosteltu, vaan kritiikki kohdistui silpomiseen.
Miksi siis keskustelu Suomessa kääntyi kuvien julkaisemiseen, ei itse asiaan? JSN-kantelija antaa pienen vinkin. Hän oli huolissaan siitä, miten tyttöjen oikeudet rikoksen uhrina toteutuvat, kun kuvia heidän tuskasta huutavista kasvoistaan katsotaan aamukahvipöydissä.
Näyttää vähän siltä, että on tärkeämpää suojella suomalaisen lehdenlukijan aamulattetuokiota kuin herättää keskustelua lapsiin kohdistuvista julmista rituaaleista.
Vuoden lehtikuva -tuomaristo kiteytti asian:
”Yksi kuvajournalismin perustehtävistä on kääntää etuoikeutettujen katseet kärsiviin, vaikka pahan katsominen joskus sattuu. Kidutuksen dokumentointi ei ole ihmisarvon riistämistä.”
