Pakollako kuultavaksi eduskunnan valiokuntaan?

Suomessa noudatettava laaja asiantuntijakuuleminen on eurooppalainen harvinaisuus.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta on 1.12.2017 julkaisemassaan mietinnössä 9/2017 eduskunnan budjetti- ja valvontavallasta pitänyt perus­teltuna, että eduskunnan valiokuntien tietojensaantia koskevia valtuuksia vahvistetaan. Ehdotuksen mukaan kuka tahansa voitaisiin velvoittaa tulemaan kuul­ta­vak­si mihin tahansa valio­kuntaan ja pysymään kuul­taessa totuudessa. Valiokunnan puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan tiedossa on ainakin yksi tapaus, jossa kuultavaksi pyydetty on kieltäytynyt kunniasta. Helsingin Sanomien tietojen mukaan tämä henkilö olisi ollut Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos, jota valiokunta olisi halunnut kuulla kansainvälisestä veronkierrosta ja veroparatiisien käytöstä.

Tarkastusvaliokunnan harmi Wahlroosin pois­jää­misestä on ymmärrettävä, mutta valiokunnan omaa ilmaisua käyttäen työkalujen riittämättömyydestä esitetyt toiveet ovat kohtalaisen kovia. Ne vaatisivat
lainsäädäntötoimia, joissa tulisi määrätä sanktiot vel­voitteiden sivuuttamisesta ja tarvittaessa myös pakkokeinoista. Velvoite pysyä totuudessa olisi eri­­koinen, kun on kysymys tulevasta lainsäädännöstä.

Suomessa noudatettava laaja asian­tuntija­kuu­leminen on eurooppalainen harvinaisuus. Niinpä esimerkiksi Ruotsissa kuullaan valiokunnissa lähinnä valmistelevia virkamiehiä ja heitäkin (poliittisen) valtio­sihteerin myötävaikutuksella. Etutahot toki vaikuttavat lainsäädäntö­prosessiin, mutta niiden edustajia ei taval­lisesti kuulla valiokunnissa.

Suomessa virkamiehet käyvät valiokunnissa ex officio, eivät kuitenkaan eduskunnan vaan omien työnantajiensa velvoittamina. He esittävät työn­antajansa näkemyksiä, elleivät erikseen ilmoita kertovansa omaa näkemystään. Etutahojen edus­tajien rooli on samantyyppinen. Vaikka vai­kuttaminen tapahtuu tehokkaimmin silloin, kun hallituksen esitystä ei vielä ole, eri etutahot, kuten edunvalvontajärjestöt, haluavat yleensä olla edustettuina asiantuntijakuulemisessakin.

Muiden henkilöiden saapuminen eduskuntaan kuul­tavaksi riippuu heistä itsestään. Niinpä esimerkiksi yli­­opis­to ei voi velvoittaa tutkijoita käymään valio­kunnissa, ellei tätä ole sisällytetty asianomaisten työsuun­ni­telmaan. Yliopistoilla ei ole kantaa lakihankkeisiin, ellei­vät ne koske yliopistoa itseään. Tutkijat saavat esitt­ää käsityksensä muista lakihankkeista vapaasti niin eduskunnassa kuin muuallakin.

Tutkija voi pitää kuulluksi tulemista valiokunnassa suurena kunniana. Se tarjoaa myös mahdollisuuden seurata asian käsittelyä läheltä ja vaikuttaakin siihen. Perustus­lakivaliokunnassa asiantuntijoiden vai­kutus­mahdollisuudet ovatkin suuret, jopa niin suuret, että satunnaista valiokunnassa kävijää saattaa hirvittää, miten paljon painoa voidaan antaa lausunnolle asiassa, johon ei ole voinut perehtyä niin hyvin kuin olisi halun­nut. Kunnioitettuna työn sankarina voidaan pitää professori Mikael Hideniä, joka on ollut kuultavana valiokunnissa yli tuhat kertaa.

Asiantuntijakuuleminen substanssivaliokunnissa ei ole tieteellinen seminaari vaan osa poliittista prosessia. Onpa asiantuntijalla ollut lausuttavana epäpoliittisessa asiassa mitä tahansa, hallituksen esityksen avaaminen edellyttää tavallisesti ainakin hallituspuolueiden ryhmävastaavien suostumusta ja kenties valmistelijan ja esittelevän minis­terin hyväksymistä. Siksi on ymmärrettävää, että kaikki professorit eivät halua tulla mukaan tällaiseen teatteriksi kokemaansa menettelyyn, eikä heitä pidä siihen pakottaakaan.