|
Pariisilainen asianajaja Okilassali on sydämeltään puolustaja
Teksti Annele Saikkala Kuvat Nikolai Jakobsen
PARIISI. Asianajaja Maurille Okilassali kulkee hyväntuulisena työpaikkansa sokkeloisilla käytävillä. Vuosisataisessa Pariisin oikeuspalatsissa on pinta-alaa 200 000 neliömetriä, käytäviä on 24 kilometrin verran ja 7 000 ovesta pitää löytää se oikea. Pariisin oikeuspalatsi tuo mieleen elävän elämän museon, jossa 15 000 ihmistä kulkee kuka kiireisesti, kuka hieman eksyksissä historiallisten kattomaalausten, taulujen ja pylväiden keskellä. Pariisin oikeuspalatsissa on vuosisatojen kuluessa nähty oikeusjärjestyksen ja koko yhteiskunnan muuttuminen, muun muassa miten Ranskan vallankumous mullisti koko oikeusjärjestelmän. Siellä on käyty monia poliittisia ja historiallisia oikeudenkäyntejä, esimerkiksi Marie-Antoinette tuomittiin kuolemaan vuonna 1793 ja Emile Zola tuomittiin kunnianloukkauksesta vankilaan vuonna 1898. Nyt oikeuspalatsissa käsitellään kännykkävarkauksia, tietokonerikoksia, huoltajuuskiistoja ja muita nykypäivän oikeusjuttuja. Yksi Pariisin oikeuspalatsin lakimieskunnan 4 000 edustajasta on asianajaja Okilassali. Vielä neljä vuotta sitten hän teki vakuutusyhtiössä erittäin pitkiä päiviä hyvällä palkalla, nykyään hän tekee tuomioistuimessa pitkiä päiviä huomattavasti pienemmällä palkalla. Nyt hän on kuitenkin kutsumusammatissaan, sillä hänen asiakaskuntaansa kuuluu paljon eri-ikäisiä, -värisiä ja erilaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Hän ottaa jokaisen päämiehen paitsi asiakkaana, myös ihmisenä, joka tarvitsee tukea ja jonka ongelman ratkaiseminen on asianajajan haaste. ”Mieluummin puolustan kuin tuomitsen” Kongolaisen isän ja karibialaisen äidin poika Maurille Okilassali syntyi Kongossa, josta hän muutti 9-vuotiaana Ranskaan. Hänen isänsä ja enonsa olivat molemmat tuomareita, ja heidän kauttaan kiinnostus oikeustieteen opintoihin heräsi jo lapsena. Hän suoritti oikeustieteen opinnot Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. – Halusin kuitenkin asianajajaksi, koska minulle sopii puolustaminen paremmin kuin tuomitseminen, Okilassali naurahtaa. Okilassali on pariisilainen ja ehkä hieman ranskalainenkin, mutta ennen kaikkea hän pitää itseään afrikkalaisena. Hänen asiakaskuntaansa kuuluukin paljon afrikkalaista alkuperää olevia ihmisiä. Päämiesten kulttuurin tunteminen ja arvostaminen auttaa saamaan heihin kontaktin ja puhumaan heille heidän ymmärtämillään käsitteillä. Okilassali tuntee esimerkiksi suvun ja heimon merkityksen ja tietää, millaista on muuttaa Afrikasta Ranskaan. Okilassali kertoo eläytyen päämiestensä taustoista: Suuri osa heistä on rikoksiin syyllistyneitä nuoria, ja monet heistä tulevat ongelmaperheistä tai -lähiöistä. He asuvat gettoistuneilla alueilla, ja heidän vanhempansa ovat usein työttömiä. Koulunkäynti ei suju, ja alkoholi- ja huumeongelmat pahentavat kierrettä. Useiden nuorten elinympäristöt ovat ”tragedioiden kohtauspaikkoja”, joissa he joutuvat helposti huume- tai rikoskierteeseen. Nuorison ongelmien näkeminen läheltä on saanut Okilassalin ymmärtämään yhteiskuntaan integroitumisen vaikeuksia sekä jengiytymisen ja rikollisuuden syitä. Ongelmanuoret eivät ole Okilassalille ankaran tuomion ansaitsevia rikollisia, vaan tukea tarvitsevia nuoria ihmisiä. Asianajaja ei laske eikä laskuta tunteja yrittäessään motivoida nuoria opiskeluun ja työntekoon ja pitäessään tiivistä yhteyttä heidän perheisiinsä. Hän yrittää saada heille sosiaalikasvattajan tukea ja rangaistukseksi mieluiten yhdyskuntapalvelua, sillä rangaistus ei ole päämäärä, vaan väline rikoskierteen lopettamiseksi. ”En anna lannistaa itseäni” Okilassali tekee paljon työtä, jotta kaikilla ihmisillä olisi ihonväristä ja taustasta riippumatta samat oikeudet ja että heille määrättäisiin samat sanktiot. Kaikilla tulisi niin ikään olla oikeuskäsittelyn päätyttyä samat mahdollisuudet yhteiskunnassa. Hän ei yleensä valikoi asiakkaitaan, mutta muutaman kerran hän on kieltäytynyt toimeksiannosta. Hän ei nimittäin puolusta pedofiilejä eikä rasismirikoksiin syyllistyneitä. – Panen aina sydämeni siihen mitä teen – miten olisin voinut lähteä puolustamaan ranskalaispoikia, jotka olivat pahoinpidelleet afrikkalaisnuoren rasistisista motiiveista? Okilassali pohtii. Mutta onko asianajaja itse kohdannut rasismia? Tummaihoisia asianajajia tai tuomareita ei Pariisin oikeuspalatsissa juurikaan näy. Okilassali valitsee hetken sanojaan. – Lakimieskunta on läpileikkaus ranskalaisesta yhteiskunnasta, ja olen joskus kohdannut ennakkoluuloja, hän toteaa lyhyesti, – mutta en koskaan anna kenenkään lannistaa itseäni, koska silloinhan veisin pohjaa omalta työltäni. Nuoren leipurin tarina Asianajajan työpäivä alkaa kello 9:n ja 10:n välillä ja päättyy kello 20:n ja 23:n välillä, tosin laittomasti maassa oleskelleen ulkomaalaisen palautusasiaa käsiteltiin juuri yli keskiyön. Työpäivään saattaa mahtua koko oikeuspalatsin kirjo velkomiskanteista ja vuokrasopimuksen tulkintariidoista törkeään pahoinpitelyyn ja henkirikoksiin johtaneeseen pankkiryöstöön. Okilassali korostaa, että hän ei sekoita työtä ja vapaa-aikaa, vaan unohtaa työasiat asianajajan viitan riisuttuaan. Vapaa-aikanaan hän kuitenkin toimii aktiivisesti erilaisissa organisaatioissa, kuten Lakimiehet ilman rajoja -järjestössä ja erilaisissa rasismin vastaisissa kansalaisjärjestöissä, joten harrastustoiminnalla on samansuuntaiset tavoitteet kuin työlläkin. Okilassalilla on ollut monia mieleenpainuvia päämiehiä, mutta hän haluaa kertoa erityisesti yhden tarinan. Hän sai asiakkaakseen nuoren, joka oli 17:nä ikävuotenaan ehtinyt tehdä niin paljon lainvastaisuuksia, että rikosrekisteriote oli pidempi kuin poika itse. Kun asianajaja otti yhteyttä äitiin, tämä vain kehotti tekemään lapselleen mitä parhaaksi näkisi. Okilassali puhui tapansa mukaan nuoren kanssa kahden kesken, mutta tämä vain vältteli jurosti keskustelua. Lopulta Okilassali menetti malttinsa ja huusi hänelle, että mitä oikein aiot tehdä elämälläsi. Poika vain toisteli, että hänellä ei ole aavistustakaan siitä, mitä haluaisi tehdä, jos nyt ylipäätään haluaisi tehdä elämällään mitään. Päästäkseen pälkähästä poika tokaisi haluavansa leipuriksi. Pitkän työn jälkeen nuorelle rikoksenuusijalle löytyi oppisopimuspaikka pariisilaisessa leipomossa. Vaikka oppisopimuskoulutus ei sujunutkaan ongelmitta, poika sai sen päätökseen. Tarinan loppu on se, että nyt hän ei tee enää rikoksia, vaan on perustanut sekä perheen että leipomon Etelä-Ranskaan. Hän nousee kello kolme yöllä leipomaan ja viettää vapaa-ajan perheensä kanssa. Ja nuoren leipurin esikoisen kummisetä on tietysti asianajaja Okilassali.
|
