Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo ei vielä haastatteluhetkellä tiedä K. J. Ståhlberg -mitalin valintaperusteita, mutta uskoo Lakimiesliiton painottaneen niiden asioiden tärkeyttä, joiden puolesta hän on toiminut ja puhunut.
– Toki myönteinen palaute tuntuu aina hyvältä, ja annan mitalille suuren arvon myös henkilökohtaisella tasolla, Koskelo toteaa.
– Tämä on todiste minulle langenneesta roolista täyttää tyhjiötä oikeuselämän haasteiden esiintuomisessa. Kun vuodenvaihteessa jätän tehtäväni, toivon, että tyhjiötä ei pääse syntymään uudestaan.
Haasteesta toiseen
Koskelon ura on ollut noususuhteinen heti alkuvuosista lähtien. Hän itse ei kuitenkaan pidä sitä suunnitelmallisuuden tuloksena, vaan elämä on vain vienyt tehtävästä toiseen. Itse hän pitää tärkeänä, että hänellä on aina ollut vaihteleva ja monipuolinen työ.
– En ole urasuunnittelun paras malli. Ehkä urani kuitenkin kertoo siitä, että jos sinulla on avoin mieli, voit päästä eteenpäin. Olen oppinut jatkuvasti lisää, ja tosiasiassa tuskin olisin kauhean kauan pelkkien rutiinien keskellä jaksanutkaan.
Jos hän jostain on hämmästynyt, niin siitä, kuinka Suomessa naisjohtajat eivät vieläkään pääse helpolla.
– En ole koskaan työyhteisössä kokenut, että sukupuolestani olisi ollut sen kummemmin rasitetta kuin hyötäkään. Ammatillinen osaaminen on aina ollut ratkaisevaa. Yllätys sen sijaan on ollut, että oman työyhteisön ulkopuolella on tullut esiin epäsuoraa kommentointia siitä, että olen nainen. Joillekin on ollut jopa täysin sietämätön asia, että tulin valituksi korkeimman oikeuden presidentiksi ja vielä naispresidentin nimittämänä.
Vuodenvaihteessa Koskelo siirtyy Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi Strasbourgiin.
– Olisin toki suonut, että kymmenessä vuodessa olisimme päässeet pidemmälle. Mutta prosessit ovat hitaita ja muutokset tapahtuvat usein viiveellä. Vaikka itse näkisikin, että asioille pitää tehdä jotain, omat kädet ovat usein sidotut. Oikeuslaitoksessa niin monet muutokset ovat lainsäädännön varassa.
Sopeutumisen aikaa
Yleistä oikeudellista tilannetta Koskelo kuvaa suureksi murrokseksi, missä näkyy niin oikeuden eurooppalaistuminen, oikeuslaitoksessa meneillään oleva sukupolvenvaihdos kuin julkisen talouden supistuvat voimavarat.
– Painetta tulee sekä ulkoa- että sisältäpäin. Meidän on omaksuttava uusia ajattelutapoja ja -toimintoja. Koska meidän sektorilla ei helposti löydy tahoa, joka panisi liikettä uudistuksiin, lakimiesten oma sisäinen vastuu kasvaa oikeusvaltion vahtikoirana ja puolestapuhujana.
Koskelo on havainnut, että poliittisia päättäjiä oikeussektorin asiat eivät juurikaan kiinnosta.
– Oikeus ei ole tavallisen ihmisen arjessa läsnä samalla tavalla kuin vaikkapa koulutus ja terveydenhuolto, siksi emme ole poliittisella agendalla keskiössä. Kun isoja asioita sitten pitäisi ratkaista, niistä ei pystytä päättämään.
Uuden hallituksen toimenpiteitä Koskelo pitää lähtökohtaisesti oikeina; vain uudistamalla voi sopeuttaa.
– Tästä olen itsekin saarnannut vuosikausia: leikkaamalla saamme aikaan vain vahinkoa. Yhteiskuntamme on liian pitkään elänyt kuplassa, missä on rakennettu vain ylöspäin. Kun yhtäkkiä pitäisikin purkaa rakenteita, vastustusta tulee joka käänteessä. John F. Kennedyä lainaten: Älä kysy, mitä maasi voi tehdä sinun hyväksesi, vaan mitä sinä voit tehdä maasi hyväksi.”
**
Pauliine Koskelo
- OTK, varatuomari, Helsingin ja Turun yliopiston oik. tiedekunnan kunniatohtori
- Oikeusministeriön lainvalmisteluosastolla lainsäädäntöneuvos 1985–95
- Euroopan investointipankissa (Luxemburg) oikeudellisen osaston yksikönjohtajana, apulaisjohtajana ja johtajana 1995–2000
- Korkeimman oikeuden jäsen 1.1.2000 alkaen
- Korkeimman oikeuden presidentti 2006–2015
- Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari 1.1.2016 alkaen
- Kirjoittanut useita julkaisuja
- Naimisissa, kaksi aikuista lasta
- Harrastukset: musiiki, taide, puutarhanhoito, sauvakävely
**
Teksti: Hanna Ojanpää
Kuva: Paula Kukkonen
