Peitetoiminnalla vastataan vakavimpaan rikollisuuteen
Teksti Robin Lardot Suomessa toimii noin 80 järjestäytynyttä rikollisryhmää, joista noin 30 täyttää EU:n järjestäytyneen rikollisryhmän kriteerit. Ryhmien jäsenistä noin 90 % on Suomen kansalaisia. Osaa Suomessa toimivista rikollisryhmistä johdetaan ulkomailta ja ryhmien kansainväliset yhteydet ovat muutoinkin lisääntyneet. Suomen kannalta eräs rikollisuuden kansainvälistymiseen vaikuttava tekijä on rajojen avautuminen ja rajavalvonnan poistuminen. Suomessa viranomaisten käyttöön on viime aikoina kehitetty erityisesti vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan suunnattuja menetelmiä ja työmuotoja. Yksittäisinä menetelminä voidaan mainita peite- ja valeostotoiminta ja laajempina uudistuksina järjestäytyneen ja muun vakavimman rikollisuuden torjuntakohteiden valintamenettely sekä poliisin, tullin ja rajavartioston yhteiset rikostiedusteluyksiköt, joiden tarkoituksena on tuottaa rikoksista ja rikollisista ajantasaista ja analysoitua tietoa. Vakavan rikollisuuden kohdetorjunta perustuu puolestaan eri kansallisten ja kansainvälisten viranomaistahojen yhteistyöhön, jossa rikostorjuntakohteet valitaan erillisessä valintamenettelyssä ja jonka jälkeen viranomaiset yhteistyössä koko rikollisen toiminnan paljastamiseksi päättävät rikostorjunnan suuntaamisesta ja etenemisestä. Kohdetorjunta edellyttää myös oikeusviranomaisten aktiivista osallistumista yhteistyöhön, jolloin syyte- ja tuomitsemistoimenpiteisiin voidaan ryhtyä varsinkin ulkomaalaisten osalta jo rikosten alkulähteillä. Suomi on aktiivisesti pyrkinyt kehittämään kohdetorjunnan toimintamallia myös kansainvälisellä tasolla ja siitä saadut kokemukset ovat olleet kannustavia. Kansainvälistä yhteistyötä Peitetoiminnalla on tärkeä rooli erityisesti vakavimman järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Sen avulla pyritään toteuttamaan rikosvastuu myös rikollisorganisaation päätekijöiden osalta, joiden rikollisesta toiminnasta poliisin muiden menetelmien avulla ei välttämättä kyetä saamaan riittävästi näyttöä. Peitetoimintaa käytetään ainoastaan, mikäli muut poliisin käytössä olevat menetelmät eivät ole riittäviä ja mikäli toiminta täyttää suhteellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusperiaatteen asettamat vaatimukset. Epäkonventionaalisista tiedonhankintamenetelmistä eli peitetoiminnasta ja valeostosta säädetään 1.3.2001 voimaan tulleella poliisilain uudistuksella (21/2001). Lisäksi sisäasiainministeriö on antanut asetuksen (499/2001) peitetoiminnan ja valeoston järjestämisestä sekä valvonnasta. Poliisilain säännösten mukaan peitetoimintaa voidaan käyttää vain tiettyjen vakavien rikosten estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Tällaisia rikoksia ovat muun muassa joukkotuhonta, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, tappo, murha, törkeä vapaudenriisto, törkeä ryöstö, törkeä huumausainerikos sekä eräät törkeät talousrikokset. Peitetoiminnan käyttäminen vain vakavimman rikollisuuden torjunnassa on perusteltua, koska sillä puututaan peitetoiminnan kohteena olevien henkilöiden tiettyihin perustuslailla suojattuihin oikeushyviin. Rajoitettu ja tarkoin harkittu käyttäminen on perusteltua myös peitehenkilönä toimivan poliisimiehen turvallisuuteen liittyvien riskitekijöiden vuoksi. Edellä mainituilla perusteilla on tarkoituksenmukaista, että peitetoimintaa käytetään tulevaisuudessakin vain sellaisten rikosten torjuntaan, joiden katsotaan vakavasti vaarantavan tai loukkaavan kansalaisten oikeushyviä tai yhteiskunnan turvallisuutta. Peitetoiminnan erityinen luonne poliisin menetelmänä sekä varsinkin sen käyttöön liittyvät oikeusturvanäkökohdat puoltavat sitä, että peitetoimintaa koskeva päätöksenteko on keskitettyä. Keskitetty päätöksentekomenettely mahdollistaa peitetoiminnan edellytysten olemassaolon jatkuvan ja kokonaisvaltaisen tarkastelun sekä säännösten soveltamisen niin, että päätöksenteon perusteet ja toiminnan toteuttamiseen liittyvät kannanotot ovat yhdenmukaisia. Suomessa peitetoiminnasta päättää edellä mainitun sisäasiainministeriön antaman asetuksen 1 §:n mukaan keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällikkö. Peitetoimintaan liittyvien työturvallisuusnäkökohtien vuoksi ei peitetoimintaoperaatioista, varsinkaan niiden kestäessä voida tiedottaa yleisesti. Siten onkin ymmärrettävää, että peitetoiminnan osalta tulee jo yleisen poliisin toimintaan kohdistettavan luottamuksen säilyttämiseksi suorittaa erityistä valvontaa. Eduskunnan oikeusasiamiehen sekä sisäasiainministeriön antaman asetuksen 8 §:ssä mainitun ohjausryhmän suorittaman valvonnan lisäksi sisäasiainministeriö on jatkuvasti ja lukuisin eri toimenpitein tehostanut salaisten pakkokeinojen ja näin ollen myös peitetoiminnan valvontaa. Rikosten kansainvälistyminen on merkinnyt, että myös eri maiden lainvalvontaviranomaiset tehostavat yhteistyötä. Suomessa on viime vuonna saatettu voimaan kaksi kansainvälistä sopimusta, jotka mahdollistavat yhteistyön myös peitetoiminnan osalta. Keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehty yleissopimus (ns. MLA-sopimus) sekä tullihallintojen keskinäisestä avunannosta ja yhteistyöstä tehty yleissopimus (ns. Napoli II-sopimus) mahdollistavat oikeusavun antamisen Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. Esimerkiksi Saksassa suoritettavaa peitetoimintaa ei näin ollen tarvitsisi keskeyttää, mikäli rikollisjärjestö siirtyisi Suomeen vaan saksalainen peitehenkilö voisi tietyin edellytyksin Suomen viranomaisilta luvan saatuaan jatkaa peitetoimintaa Suomessa. Tällaisessa tilanteessa toisen valtion peitehenkilö toimii Suomen kansallisen lainsäädännön sekä toiminnalle Suomen viranomaisten taholta asetettujen ehtojen mukaisesti. Luonnollisesti tämän kaltaisesta oikeusavusta voidaan myös kieltäytyä. Anonyymi todistelu pohdinnassa Suomessa poliisilla on käytettävissä tehokkaita työkaluja rikollisuuden torjunnassa. Jotta poliisin toimivaltuuksia koskevilta lain säännöksiltä edellytetty tarkkarajaisuus ja täsmällisyys toteutuvat, poliisin toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset, kuten tekninen kehitys, edellyttävät säännösten suhteellisen jatkuvaluonteista päivittämistä. Tästä syystä valtaosa lainsäädännön uudistamista koskevista esityksistä onkin ollut luonteeltaan tarkennuksia ja täsmennyksiä jo olemassa oleviin toimivaltuuksiin. Esimerkiksi poliisin menetelmien käytön kytkeminen tiettyjen toimivaltasäännöksessä nimenomaisesti mainittujen rikosten torjuntaan merkitsee, että näissä rikosnimikkeissä tapahtuvat muutokset joudutaan toteuttamaan aina lainsäädäntöä muuttamalla. Näin ollen poliisin toimintaan liittyvien lakiesitysten lukumäärä poikkeaakin huomattavasti sellaisista valtioista, missä poliisin toiminnan sääntely on avoimempaa ja mahdollistaa säännösten tulkinnan muuttuvasta toimintaympäristöstä johtuvin painotuksin. 20.7.2005 voimaan astunut poliisilain muutos sisältää peitetoiminnan osalta lähinnä tarkentavia säännöksiä. Lisäksi parhaillaan on valmisteilla uudistusesitys, joka edellyttää poliisin toimivaltuuksiin ja todistajan suojaamiseen liittyvien kysymysten periaatteellista ja kokonaisvaltaista tarkastelua. Peitetoiminnan tarkoituksenmukaiselle käytölle yleisesti asetettavat tavoitteet edellyttävät, että peitehenkilö kykenee peiteroolissaan soluttautumaan rikollisten keskuuteen ja hankkimaan rikostorjunnan kannalta oleellista tietoa. Tämä merkitsee, että peitehenkilön täytyisi jossain määrin osallistua rikolliseen toimintaan. Tällainen menettely poikkeaisi poliisin aikaisemmasta roolista rikostorjunnassa, vaikkakin sen voidaan sinänsä katsoa muistuttavan pakkokeinojen käyttöä. Peitetoiminnan tehokas käyttö edellyttää myös, että peitetoimintaa suorittavaa poliisimiestä kyetään riittävästi suojaamaan sekä operaation aikana että sen jälkeen. Tästä syystä voisi olla tarkoituksenmukaista joissakin tilanteissa mahdollistaa peitehenkilön kuuleminen todistajana niin, että tämän oikea henkilöllisyys ei paljastu. Anonyymi todistelu ei kuitenkaan saa olla pääasiallisena tai ainoana näyttönä syylliseksi tuomitsevassa tuomiossa. Nämä uudistukset sisältyvät oikeus- ja sisäasiainministeriön yhteisen työryhmän mietintöön (työryhmämietintö 2005:5) jossa ehdotetaan säädettäväksi anonyymitodistelusta sekä peitehenkilön oikeudesta osallistua rikollisryhmän toimintaan. Mietinnön tarkempi sisältö käy ilmi Lakimiesuutisten numerosta 4/2005. Kirjoittaja on sisäasiainministeriön poliisiosaston poliisiylitarkastaja. |