OTL, ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä (13.8.1938–3.9.2011) teki paitsi pitkän lakimiesuran, kirjoitti myös useaan lehteen sekä kolumneja että artikkeleita. Hän oli Lakimiesuutisten monivuotinen avustaja sekä toimitusneuvoston jäsen ja puheenjohtaja.
Kolumneja nimellä “Lakimiestarinoita” Seppälä kirjoitti vuosina 2005–2010. Viimeinen kirjoitus julkaistiin Lakimiesuutisissa 8.12.2010. Sen hän toi henkilökohtaisesti lehden toimitukseen, kuten kaikki muutkin kirjoituksensa. Antti itse päätti, että oli aika lopettaa kolumnit.
Yksi Lakimiestarina on kuitenkin vielä syytä julkaista: Antti Seppälästä itsestään. Mutta miten saada kuulumaan Antin oma jäljittelemätön ääni? Pitää turvautua Antin itsensä kertomaan kikkaan. Hän kertoi eräässä kolumnissaan, kuinka Ilmari Turja lähetti Apu-lehteen pinkan vanhoja lehtileikkeitään ja kehotti vääntämään niistä jutun.
Noudatetaan samaa ohjetta ja annetaan Antin vanhojen kolumnien kertoa hänen elämäntarinaansa. Ne kuvastavat Anttia paremmin kuin perinteiset muistokirjoitukset.
”Saatuani 1960-luvun alkupuolella tutkintoni valmiiksi menin suosittuun tapaan esittelijäksi Liisankadulle asutushallitukseen. Pestiä jatkoin puoli vuotta, mutta siinä ajassa ehdin oppia virastotyön pääsääntöjä. Jos pöydälle tuli paperi, se piti saada jonkun muun pöydälle. Ellei keksinyt menettelytapaa, asia lähetettiin lausunnolle.”
Politiikkakin astui kuvaan mukaan. ”Vaikka ei politiikkaan antautuisikaan, jokaisen pitäisi jossakin vaiheessa elämässään osallistua yhteiskunnan asioiden hoitoon. Niinpä liityin liberaaleihin, jos kohta isompiakin puolueita oli tarjolla.“ Seppälä sai avustettavakseen Arne Bernerin, jonka luotsasi pariinkin kertaan eduskuntaan.
“Itse en kunnallispoliittisia lautakuntia lukuunottamatta heittäytynyt politiikkaan. Siihen ei soveltunut noudattamani Baudelairin mietelmä: Minäkö puhumaan kansalle, paitsi solvatakseni sitä.“
Käytännön poliittisia kikkoja Seppälä oppi toimiessaan lakimiehenä Suomen Pankkiyhdistyksessä. Sen päällikkönä toimi Raimo Ilaskivi, joka kerran käski Seppälää tehdä kirjallisen kysymyksen liberaalisen kansanpuolueen ministeri Arne Bernerille. “Tein työtä käskettyä. Muutaman päivän kuluttua Arne sanoi: Perhanan Ilaskivi kyselee. Voitko kirjoittaa vastauksen? Sekin syntyi”.
Antti Seppälä toimi erilaisissa lainvalmistelutehtävissä vuosina 1970–74 ollen muun muassa valtiosääntökomitean päätoiminen sihteeri. Pisimpään Seppälä toimi Suomen ensimmäisenä ulkomaalaisvaltuutettuna 1991–2001. Sitä edelsi neljä vuotta sosiaaliministeriössä hallitusneuvoksena. Tuona aikana sosiaaliministeriön kansliapäällikkö marssi Seppälän huoneeseen ja pitemmittä puheitta pudotti pakolaisasiat hänen pöydälleen tyyliin: jonkun noikin pitää hoitaa.
Ja kyllähän Seppälä hoitikin omalla tyylillään ja itsensä likoon laittaen. Eikä tämä jäänyt kansalta huomaamatta.
“Kirjeitä tuli kaikkiaan iso laatikollinen ja tietenkin kaikki nimettöminä. Kerran eräs rouva erehtyi esittäytymään ja rupesi jakamaan neuvoja, koska hän oli työnantajani ja maksoi palkkani. Pyysin madamea lähettämään laskun, jotta voisin maksaa takaisin hänen maksamansa summan.”
Mutta ulkomaalaisvaltuutetun asenne istui Seppälässä myös vapaa-aikana. Helsingin Sanomissa julkaistun haastattelun mukaan hän istui kaikessa rauhassa pubissa lukemassa lehteä, kun hänen selkänsä takana rysähti. Ulkomaalaisvaltuutettu kääntyi, ja siellä istui pöydän alla somali, jota suomalaisenemmistön edustaja aikoi juuri lyödä uudemman kerran. Itämaisia taistelulajeja harrastanut ulkomaalaisvaltuutettu sieppasi miehestä tukevan niskaotteen ja piti hänet siinä, kunnes poliisi ehti paikalle.
Antti Seppälä totesi eräässä kolumnissaan, että jostain syystä nuorempi virkamieskunta ei juuri erotu takanaan olevasta tapetista. Onneksi Antti ei kuulunut tähän sukupolveen.
Ritva Juntunen
