Perusoikeuskeskustelu on ollut suomalaisen oikeustieteen keskiössä yli kahden vuosikymmenen ajan. Se on ollut vahvasti koulukuntaista, jopa polarisoitunutta. Yhtäältä avantgardistit ja entusiastit ja toisaalta epäilijät ja kriitikot ovat kaukana toisistaan. Moni on kokenut, että hegemonia on eduskunnan perustuslakivaliokunnan eniten kuulemilla asiantuntijoilla.
On tärkeää, että keskustelufoorumi on avoin kaikille ja että sitä ovat käyttäneet teoreettisen lainopin taitajat kuten Aulis Aarnio ja Markku Helin. Myös niiden tutkijoiden puheenvuorot ovat tärkeitä, joiden edustamille oikeudenaloille perusoikeudet ulottuvat tai voivat ulottua. Suoraviivaisella perusoikeusdoktriinilla ei voida muitta mutkitta sivuuttaa esimerkiksi siviili- ja kauppaoikeuden sääntöjä ja periaatteita.
Hallituksen esityksiä ja toimenpideohjelmia on kritisoitu syystäkin puutteellisesta valmistelusta. Perustuslainkaan vaatimuksia ei ole aina selvitetty riittävästi. Kritiikkikin on ollut hakoteillä. Vuosi sitten kuultiin puheenvuoroja, joiden mukaan niin sanotut pakkolait olisivat loukanneet yhdistymisvapautta. Mitähän tällä on mahdettu tarkoittaa? Ei lakiesitys olisi loukannut oikeutta perustaa yhdistyksiä, oikeutta kuulua tai olla kuulumatta niihin jäsenenä, yhdistysten itsemääräämisoikeutta tai suojaa perusteetonta lakkauttamista vastaan. Työmarkkinajärjestöjen asema neuvottelupöydässä ei liity yhdistymisvapauteen.
Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. PL 6 §:ssä ovat avainsanoja ”hyväksyttävät perusteet”. Niiden tulkinta on vahvasti poliittis-moraalinen kysymys, niin kuin Lars D. Eriksson kirjoitti Lakimiehessä tuoreeltaan uudistuksen toteuduttua vuonna 1995.
PL 6 §:n tulkinta on mennyt yhä kiristyneempään suuntaan. Asiantuntijat antavat herkästi sen vaikutelman, että vain yksi tulkinta on mahdollinen jakaessaan omienkin sanojensa mukaan kansanedustajille punaisia ja keltaisia kortteja jalkapalloerotuomarin tavoin. PL 6 §:n kiristynyt tulkinta on merkittävä uhka kansanvallalle ja Pekka Kuusen sanoin, rationaaliselle yhteiskuntapolitiikalle. Se on täynnä valintoja ja priorisointeja alkaen verotuksesta. Nyttemmin on keskustelukysymyksenä työllistämisen esteiden poistaminen.
Ollaan vaarallisella tiellä kohden amerikkalaista tuomarivaltiota, jos poliittinen valta on tällaisessa asiassa sidottu juristieliitin kulloisiinkin perustuslakitulkintoihin, jotka ovat voineet irtautua kauaksikin siitä, mitä perustuslain esitöissä on tavoiteltu. Asiantuntijoiden tulisi jättää riittävä poliittinen harkinta valiokunnalle ja antaa siihen tarvittavat eväät.
Yhdenvertaisuuden perusoikeussääntely on hyvin samantyyppistä useissa Suomen kannalta relevanteissa Euroopan valtioissa. Yhteinen tulkintapohja on myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa ja Euroopan Unionin perusoikeusnormistossa. Kun PL 6 §:ää arvioidaan eduskunnassa, tulisi saada informaatiota näiden maiden soveltamiskäytännöistä vaikka johtavia eurooppalaisia asiantuntijoita kuulemalla.