Kun Suomesta tuli itsenäinen, piti luoda Venäjän ukaasien sijaan uutta hallintoa ja hankkia valtionpäämies. Niinpä turvauduttiin vuoden 1772 kustavilaiseen hallitusmuotoon, jonka mukaan hallitsijasuvun sammuttua piti valita uusi hallitsija.
Kähinän jälkeen päädyttiin saksalaiseen prinssiin kuninkaana. Linnaksi sopi Kaisaniemen puiston komea rakennus. Taiteilija Akseli Gallen-Kallela suunnitteli hienoja univormuja. Kysymys ei ollut mistään haihattelusta, sillä Euroopan maita johti siihen aikaan yleensä kuningas. Lisäksi J.K.Paasikivi totesi, että presidentti ei käynyt. Kaikki mahdolliset ehdokkaat olivat ryypänneet keskenään.
Hanke kariutui ja presidentiksi tuli ilmeisesti vähiten ryypännyt K.J.Ståhlberg. Perustuslaki tuotti myös ongelmia. Hyvän pohjan tarjosi Leo Mechelinin senaatin mietintö vuodelta 1907, mutta siinä esiintyi vielä tsaari. Eduskunta alkoi väkertää uutta ehdotusta, joka rakentui tasavaltalaisille ajatuksille. Kesken kaiken syttyi punakapina ja vahvan hallitusvallan kannatus voitti. Etenkin maalaisliiton Santeri Alkio menetti uskonsa kansan viisauteen.
Sisällissodan jälkeen kaivettiin esiin Mechelinin paperit. Johdon ottivat K.J.Ståhlberg ja R.A.Wrede. Yhtenä kesänä istuttiin Kymenlaaksossa pohtimassa asioita Wredebyn kartanossa. Välillä käytiin uimassa. Kolmanneksi mieheksi hyväksyttiin demari Anton Kosonen, mutta suurjuristit antoivat hänelle tehtäväksi lähinnä kävellä paronitar Wreden kanssa kartanon puistossa. Hyvityksenä tuli myöhemmin eduskunnan oikeusasiamiehen virka.
Eduskunnassa käytiin ehdotuksesta tiukka keskustelu. Porvarit kannattivat vahvaa hallitusvaltaa ja vasemmisto parlamentarismia. Porvarien kanta voitti, jonka jälkeen pidettiin vuosikymmenien hiljaisuus.
Koska hallitusmuoto täytti vuosia, päätettiin vuonna 1970 asettaa komitea miettimään mahdollisia tarkistuksia. Jäseniksi tulivat kakki konnat Veikko Vennamosta Taisto Sinisaloon ja Georg C. Ehrnroothiin.
Ensin käytiin yleiskeskustelu, joka muistutti vuosikymmeniä aikaisemmin eduskunnassa nähtyä yhteenottoa. Vasemmisto halusi kaiken vallan eduskunnalle. Porvarit kannattivat vahvaa presidenttiä. Jos jotakuta kiinnostaa, kirjoitin presidentin, hallituksen ja eduskunnan valtaa koskevat kohdat mietintöön yhtenä sihteereistä. Presidentti Urho Kekkosen vaatimuksesta mietintö lyötiin hyllyyn pariksi vuosikymmeneksi. Siinähän presidentin valtaa ehdotettiin riisuttavaksi. Ikään kuin vitsinä jätettiin puolustusvoimien ylipäällikkyys.
Komitean työstä hyväksyttiin myöhemmin suuri osa monien mietintöjen jälkeen. Toki emme tienneet mitään EU:sta tai lautaskiistasta. Sen ymmärsimme silloin Urho Kekkosen kautena ja myöhemmin Tarja Halosen aikana, että valta ja edustaminen ovat kivaa. Ei ole helppoa nykyisille ja tuleville komiteoille miettiä, kun vasemmisto rupesi kannattamaan vahvaa presidenttiä ja porvarit kääntyivät entiseen vasemmiston oppiin.
Antti Seppälä