Pesänjakajan määräämistä koskeva asia on prosessuaalisesti hakemusasia, jossa sovinto ei ole sallittu. Pesänjakajaa ei saa määrätyksi ilman tuomioistuimen myötävaikutusta, ja toisaalta tuomioistuimella on velvollisuus kontrolloida ehdokkaan sopivuutta tehtävään. Toki yksimieliset hakijat saavat haluamansa ehdokkaan käytännössä määrätyksi. Tällaisessa asiassa hakemisesta aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista asianosaiset vastaavat pääsäännön mukaan itse OK 21:2:n mukaisesti, jollei ole erityisiä syitä velvoittaa asianosaisia korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolen kuluja.
Mitä sitten ovat tällaiset erityiset syyt, joiden perusteella voitaisiin velvoittaa korvaamaan vastapuolen kuluja pesänjakajan hakemista koskevassa asiassa? Jos hakijan (vasta)ehdokas on selvästi sopimaton puuttuvan pätevyyden, koulutuksen tai kokemuksen perusteella, korvausvastuu vastapuolen kuluista aktivoitunee varsin helposti. Entä jos ehdokkaiden välillä ei sinänsä pystytä osoittamaan selkeää pätevyys- ja kokemuseroa? Tämä on monesti tilanne käytännössä. Kysymys nousee pintaan varsinkin valitusvaiheessa, kun käsillä on käräjäoikeuden ratkaisu, jossa asia sinänsä pätevien ehdokkaiden välillä on ratkaistu.
Itä-Suomen hovioikeus otti vastikään vahvennetussa jaostossa kantaa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen asiassa, joka koski pesänjakajan määräämistä ositusta varten (IHO 17.12.2013, S13/556). Päätös on lainvoimainen. Tapauksessa tehtiin linjanveto valitusvaiheen kulukysymykseen.
Tapauksessa oli kyse avioero-osituksesta. Puoliso A haki helsinkiläistä asianajajaa jakajaksi. B vastusti A:n ehdotusta ja vaati vastauksessaan siilinjärveläistä asianajajaa jakajaksi. Puolisoiden merkittävin omaisuus oli yhteisesti omistettu omakotitalokiinteistö
Kuopiossa, joka oli myös B:n kotipaikka. A:n kotipaikka oli Hyvinkää. Käräjäoikeus totesi, että molemmat ehdokkaat ovat tehtävään yhtä päteviä ja puolueettomia. Käräjäoikeus määräsi jakajaksi B:n ehdokkaan, eli siilinjärveläisen asianajajan. Käräjäoikeuden mukaan B:n ehdokasta puolsi niin sanottu paikallistuntemus ja kiinteistön sijainnin läheisyyteen liittyvä kulujen minimoimisen mahdollisuus. Käräjäoikeus totesi ratkaisun lopulta perustuneen kokonaisarvioon.
A valitti hovioikeuteen. B vastusti ja vaati A:ta korvaamaan hovioikeudessa syntyneet oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus ratkaisi ensin pääasian ja pysytti pesänjakajana B:n ehdokkaan eli siilinjärveläisen asianajajan. Oikeudenkäyntikuluja koskeva asia siirrettiin ratkaistavaksi erikseen vahvennetussa jaostossa.
Teksti: Pekka Tuunainen
Kirjoittaja työskentelee perhe- ja jäämistöoikeuden assistenttina Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa erikoisaloinaan jäämistö- ja ulosotto-oikeus. Hän valmistelee väitöskirjaansa vastikkeettomasti siirtyvän omaisuuden pakkotäytäntöönpanosta.
