Petteri Snell – mies, joka kellisti tullin ja verottajan

– Autoverokiistat olivat sitkeitä. Joku kirjoitti jopa KHO:lle, että jos tämä Snellin näkemys autoverotuksen virheistä hyväksytään, täytyy valtion budjettia korjata, Petteri Snell naurahtaa.

Petteri Snell on myös joviaalin seuramiehen maineessa. ”Petteri ei koskaan ole pahalla päällä”, kuvailevat kollegat. Pykälöikäämme.

1. luku: Juristiksi ajautumisesta

1 §. Lapsuuden unelma-ammatti. Minulla ei ollut mitään yhtä suurta unelmaa. Ne vaihtelivat aina ajassa, paikassa ja tilanteessa. Välillä halusin opettajaksi, välillä sotilaaksi ja joskus taas muusikoksi.

2 §. Valaistuminen. Olin jo pienestä pitäen ollut jonkinlainen lukumies, eli kaikki meni sisälle, mitä divarista käteen lähti. Joskus 50-luvulla törmäsin Yrjö Soinin kirjaan ”Kuin Pietari hiilivalkealla – Sotasyyllisyysasian vaiheet 1944–1949 ” – ja niin oikeudenkäyntien maailma vei minut mennessään.

2. luku: Lainsäädännöstä

1 §. Kiva laki. Perustuslaki ja EU:n perusoikeuskirja. Niillä tavallinen Matti tai Maija pärjää pahassa maailmassa.

2 §. Kamala laki. Alkoholilakia lukiessa tulee mietittyä, onko sen kirjoittajilla ollut ihan ”kaikki kotona”.

Alkoholilakia lukiessa tulee mietittyä, onko sen kirjoittajilla ollut ihan ”kaikki kotona”.

3. luku: Lakimiehistä eliölajina

1 §. Taitava juristi. Joku kollega on joskus sellaisen väittänyt nähneensä, mutta minulla se näky on edelleen osin hakusessa. Pariin tyyppiin olen kuitenkin vuosien varrella joskus törmännyt – on ne hyviä, osaavia ja tietävät kaiken, olipa kyse mistä tahansa oikeuden alasta.

2 §. Tomppeli juristi. Valitettavasti näitä tyyppejä löytyy joka lähtöön. Muotoseikkojen kanssa saivarteleva lomakebyrokraatti.

4. luku: Lupalakimiehen työstä

1 §. Parhaat puolet. Olen toiminut Luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat ry:n puheenjohtajana jo useita vuosia. Jäsenistömme koostuu pääosin itsenäisistä yritystoimintaa harjoittavista juristeista. Väitän, ettei näiden toimistojen työn laatu poikkea miltään osin vastaavan kokoisen asianajotoimiston työstä.

2 §. Inhottavinta. Luvansaaneita oikeudenkäyntiavustajia, jotka eivät työskentele asianajotoimistoissa, syrjitään monissa eri yhteyksissä.

Joissakin verojutuissa on mahdotonta saada aikaan oikeata lopputulosta.

5. luku: Itselle tarjoutuneista jutuista

1 §. Hyvät jutut. Jutut, joissa on edellytykset saada aikaan kaikkia osapuolia tyydyttävä sovinto.

2 §. Huonot jutut. Joissakin verojutuissa on mahdotonta saada aikaan oikeata lopputulosta – numeroiden kanssa liioitellaan, tavallisesti vastaajan vahingoksi.

6. luku: Jytky – autoverojutuista

1 §. Alkuasetelma. Kun Suomi liittyi Suomen Euroopan yhteisöön 1995, halusin siinä vapaan liikkuvuuden humussa hankkia itselleni halvalla paremman auton. Pian ilmeni, että autoverolain laatijat olivat huolissaan autokauppiaiden karmeasta kohtalosta lamavuosina.

Jos valtiovalta olisi aukaissut verotuksellisesti syrjimättömän kaupan EU-maiden välillä heti, siitä olisi kuulemma seurannut konkurssiaalto. Jokainen pelikentällä toimiva tietysti tiesi, että autokansaa vedätettiin.

2 §. Lopputulos. Autoveroasia lähti purkautumaan syksyllä 2003 annetun EUT:n C-101/00-ratkaisun kautta. Sen jälkeen on Suomeen rekisteröity 20 000–35 000 käytettyä ajoneuvoa per vuosi. En ota kantaa siihen, onko homma mennyt jo överiksi, kun eletään vuotta 2022.

7. luku: Tämän päivän leipälajeista

1 §. Kiinnostavat juttutyypit. Kaikki vero- ja tullijutut.

2 §. Vastenmieliset juttutyypit. Rikosjutut, joihin liittyy lapsia tai vanhuksia.

8. luku: Asiakkaista

1 §. Ihanneasiakas. Ymmärtää, mistä on kyse.

2 §. Inhottava asiakas. Ei haluakaan ymmärtää, mistä on kyse.

9. luku: EU-tuomioistuimesta

1 §. Esimerkillistä. Curia – sieltä löytyy kaikki, jos jaksaa hakea.

2 §. Eksoottista. Suomalaisen näkökulmasta se on vähän eriskummallista, kun tuomarit istuvat viitat päällä ja kaikki toiminta rakentuu tulkkauksen varaan.

10. luku: Keikkamuusikon elämästä

1 §. Riemastuttavinta. Olen intohimoinen rumpujen takoja. Kun rummut on koottu ja saatu oikeille paikoilleen, ei minulta mitään puutu.

2 §. Rasittavinta. Jos ei ole basistia roudaamassa, on rumpalin peli pelattu.

Kun rummut on koottu ja saatu oikeille paikoilleen, ei minulta mitään puutu.

11. luku: Omasta urasta

1 §. Makein voitto. EU-tuomioistuin antoi 15.7.2004 ratkaisunsa asiassa C-365/02. Tämän päätöksen seuraukset olivat mittavat. Esimerkiksi tuhannet YK-sotilaat ja taksit saivat autoveropalautuksia, jotkut tosi paljon. Samalla tietysti oma asiakkaani voitti juttunsa. On niitä makeita voittoja ollut muitakin. Viinikauppa.com-juttu meni kumoon – kansa sai juomansa pois.

2 §. Karvain tappio. Sama ratkaisu C-365/02. Jos ideani olisi mennyt lopullisesti maaliin, olisi autoverotus Suomessa saatu lopetettua siinä muodossa, kun se silloin oli voimassa. Luultavasti jo silloin olisi siirrytty auton käytön verottamiseen sen hankintaverottamisen sijaan.

12. luku: Pienet suuret asiat

1 §. Mielimauste. Mustapippuri.

2 §. Herkkuruoka. Tuplajuusto.

3 §. Paras juoma. Skumppaa aluksi, ja sitten GT.

4 §. Kaunein kukka. Lumpeen kukka.

5 §. Lempiväri. Tumman sininen.

6 §. Rakkain romaani. Ernest Hemingway: Kenelle kellot soivat.

7 §. Mielimuusikko. Joe Morello.

8 §. Esikuva. Olavi Heinonen.

9 §. Elämän tarkoitus. Haen edelleen vastausta.

10 §. Lempilausahdus. Hyvästi selvä päivä!