Pirkko Kaarina Koskinen (18.12.1932–9.4.2012) oli monella tapaa ennakkoluuloton ja uusiin kokemuksiin valmis. Muutama tiukka periaate hänellä kuitenkin oli.
Hänellä ei ollut televisiota, matkapuhelinta, internetiä eikä sähköpostia. Uutisia Pirkko seurasi radiosta ja sanomalehdistä. Hän ei halunnut olla jatkuvasti tavattavissa. Henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi lankapuhelin ja kirjeposti riittivät yhteydenpitoon. Muistelmia hän ei missään tapauksessa halunnut kirjoittaa.
Pirkko oli taitava ja ahkera kynänkäyttäjä. Lakimiesuutisiin hän kirjoitti useita asiantuntijakirjoituksia. Lehden kolumnistiksi hänet kutsuttiin vuonna 2001, ja viimeinen kolumni ilmestyi 2.5.2012. Niitä lukiessaan tuntee Pirkon läsnäolon ja kuulee hänen jäljittelemättömän naurunsa.
Pitkä linjan maailmannainen
Pirkko oli ystävien kesken PKK. Samalla kirjainyhdistelmällä voisi kuvata hänen kolumniensa sisältöjä: politiikka, kulttuuri ja kansainvälisyys.
Viimeinen K eli kansainvälisyys oli teemana useassa kolumnissa. Eikä ihme, sillä Pirkon ura sekä alkoi että päättyi ulkomailla. Siinäkin suhteessa hän oli aikaansa edellä.
Saatuaan varatuomarin arvon Pirkko matkusti USA:han opiskelemaan Illinoisin yliopistoon, jossa suoritti 1963 Master of Comparative Law -tutkinnon. Välillä hän jatkoi opintoja Suomessa saaden oikeustieteen lisensiaatin arvon 1965. Sitten matka suuntautui Moskovaan, jossa hän oli stipendiaattina 1965–66. Tohtoriksi Pirkko väitteli 1973.
Varsinaisen työuransa Pirkko K. Koskinen suoritti Suomessa: ensin työoikeuden apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa (1977–82), sitten työoikeuden professorina Lapin korkeakoulussa (1982–91) sekä eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä (1988–95). Kaikissa näissä tehtävissä hän oli ensimmäinen nainen Suomessa.
Jäätyään eläkkeelle 1995 Pirkkoa kutsuivat taas kansainväliset tehtävät. Hän oli ETYJ:n tehtävissä Kosovossa 1999–2000 perustamassa oikeusasiamiehen toimistoa. Matkan antina valmistui kirja Kosovon paikka Balkanilla, historiassa ja tulevaisuudessa.
Vaalivihjeitä
Politiikka ja poliitikot joutuivat monasti kolumneissa Pirkon terävän sanankäytön kohteeksi. Etenkin kunnallispolitiikkaa ja -vaaleja hän käsitteli usein. Eikä ihme, sillä olihan Pirkko Helsingin kaupungin luottamustehtävissä vuosina 1973–85 sekä valtuuston, hallituksen että kiinteistölautakunnan jäsenenä.
Kunnallisvaalien lähestyessä kannattaa poimia Pirkon kolumneista vihjeitä ehdokkaan valitsemiseksi:
”Täytyy miettiä tarkkaan, ketä äänestää kunnallisvaaleissa. Vaikka ainahan minä olen miettinyt, kun annan arvoa omalle äänelleni. Valitsen aina ensin puolueen ja yritän sitten löytää sen ehdokkaista jonkun kutakuinkin täysijärkiseltä vaikuttavan.”
”Enemmän kuin ehdokkaan suuriin puheisiin kannattaa minun mielestäni kiinnittää huomiota siihen mitä hän on tehnyt… Onko hän valmis tekemään työtä, perehtymään asiakirjoihin, kuuntelemaan? Onko hänellä pitkä pinna ja näyttöä neuvottelutaidosta?”
Kulttuurin suurkuluttaja
Lakimiesmatrikkelissa Pirkko on maininnut harrastuksekseen elämästä nauttimisen. Hän oli usein nähty vieras oopperassa, teattereissa ja taidenäyttelyissä. Jalan amputoiminen ja pyörätuoliin siirtyminen ei lainkaan vähentänyt näitä harrastuksia.
Pirkko valittiin myös Ateneumin ystävät ry:n ja Suomen kirjahistoriallisen seuran kunniajäseneksi.
Lukeminen oli Pirkolle lähes hengittämiseen verrattava elinehto.
”Kun muut vapaa-ajan viettomahdollisuudet Pristinassa olivat vaatimattomat, jäi aikaa lukea. Se oli ehkä parasta kaikesta”, Pirkko muisteli aikaa Kosovossa.
Pirkko siteerasi usein eri kirjailijoita. Hän nimesi mietelauseekseen seuraavan otteen James Joycen Odysseuksesta: “Elämä on monta päivää. Tämä päättyy.”
Ritva Juntunen
