Istuin kesän alla 1998 suuressa huumejutussa, suuren palkkion ja sen toivossa, että asiakasta ei kohdeltaisi ankaralla kädellä. Seinällä oli presidentti Ahtisaaren kuva ja suuren vastaajajoukon kuuleminen alkoi. En ollut vieläkään tottunut, että seinällä on jonkun muun kuin Kekkosen kuva, ja vielä vähemmän olin tottunut puolisen vuotta voimassa olleeseen lakiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa, pitkäpiimäiseen asianosaisten kuulemiseen ja kyselyoikeuden toteuttamiseen. Ikkuna oli auki ja ulkona oli jo merenkulkusää. Yksi puu oli jätetty oikeus- ja poliisitalon väliin, ja puussa olevan pesäpöntön edustalla viuhtoi kirjosieppouros. Taisi ruokkia hautovaa naarasta. Vapaana kuin taivaan lintu, toisin kuin vangitut vastaajat.
Kirjoittelin omiani, sillä en jaksanut keskittyä kuulemaan, kun Sergei kertoi, että huumetta oli 1,5 grammaa, jonka antoi lahjaksi kaverilleen Paavolle, minkä Paavo kiisti ja sanoi, että istui penkillä Mehmetin kanssa, kun pensasaidan takaa kuului Göranin huuto: ”Tässä on vain 0,5 grammaa, petit minua Hakim!” Hui kertoi, että joku nyssäkkä lensi aidan yli, mutta sen otti Raivo ja juoksi Kyöstin kanssa pois ja Abdullah otti Siirin polkupyörän ja soitti Saidille ja Said toi kaksi grammaa, minkä Said kiisti ja sanoi tuoneensa kahvia (oliko tumma vai vaalea paahto – sitäkin selviteltiin kauan). Tulkit käänsivät kaiken ja monikulttuurinen pulina kävi salissa.
Kaikki nimet ylläolevassa ovat keksittyjä samoin kuin huumeitten grammamäärät. Käräjäoikeus aikanaan tuomiossa satakertaisti grammamäärät takavarikkoihin perustuen.
Jatkoin kirjoittelua. Olin aloittanut 24.2.1998 raapustelun aikani ratoksi ikään kuin tekisin muistiinpanoja juttua varten. Käräjämuistoja kertyi kymmeneen kirjaan noin 1 700 sivua. Olin välttynyt turhautumiselta. Kansanedustajat kuulemma kokevat, että 95 prosenttia kyselytunneista on ajanhukkaa. Jotkut heistä turvautuvat älypuhelimiin ja naputtelevat ja selailevat niitä. Minun ratkaisuni on kirjoittaminen sidottuun kirjaan.
Pienilläkin padoilla on korvat. Valittelin, kun nykyisen uintiharrastukseni puitteissa vaari ei voi rentoutuessaan uinnin jälkeen porealtaassa tai höyrysaunassa lueskella mitään saati kirjoittaa. Sen seurauksena sain lahjaksi kirjasen Pihapiirin eläimet (kuten lahjan antaja vihjaisi minulle kirjan sisällöstä), jota voi lukea vaikka veden alla.
Kuvitelma. Istun porealtaassa kuten pari muutakin äijää. Avaan pehmustetusta muovista tehdyn kirjan sivun numero yksi ja luen kovalla äänellä (sellaisella jumalaisella tahi sotaäänellä): ”Pallo!” Avaan sivun numero kaksi: ”Norsu!” Avaan sivun numero kolme: ”Keinuhevonen!” Pian saan lukea yksin omassa rauhassa.
Tarkoituksenmukaisia nämä pikkulapsille tehdyt kirjat. Nyt tunnen muutkin suomalaisen pihapiirin eläimet kuin kirjosiepon. Kuten keinuhevosen.
Jukka Varviala
jukka.varviala@pp.inet.fi
