– Setä viskaali, setä viskaali, kerro meille satu!
– Totta kai hyvät oik-yy-oot, mutta vain yksi, sitten teillä onkin jo kiire työelämään. No, satu alkaa näin: Olipa kerran kiltti, pieni mangustilauma, joka eli Isä Aurinkoisen hyvässä suojeluksessa. Ne olivat ahkeria ja kilttejä pikku mangusteja ja… ja… ei hyvät kiltit oik-yy-oot, en minä voi, minä en voi.
Katsokaas (itkua), monen monta vuotta setä Snautseri on keksinyt mitä hullumpia juttuja työelämästä. Toinen toistaan hullumpia (lisää itkua). Ja ne kaikki ovat toteutuneet! Mitä hullumpaa setä Snautseri on keksinyt, sitä hullumpaa on toteutunut (lisää nenäliinoja tuodaan vasemmalta). Niinpä Snautserin on pakko tehdä ainoa loogisesti hyväksyttävä toimi. Lopetettava tarinointi (kauhistuneita huutoja). Joku rajattoman vallan omaava ilkimys seuraa tätä palstaa ja poimii siitä ajatuksia alaistensa kiusaamiseen. Niinpä Snautseri uhrautuu (viulut heräävät). Pokkaa ylemmilleen eli nostaa jalkaa, kuten koirat sen tekevät, kiittää vertaisiaan, alamaisia ei ole, ja poistuu.
– Ihan tyhmä satu. Ja me jäädään siihen?
