– setä viskaali, setä viskaali, kerro meille satu!
– totta kai hyvät oik-yy-oot, mutta vain yksi, sitten teillä onkin jo kiire työelämään. No, satu alkaa näin: Olipa kerran kiltti, pieni mangustilauma, joka eli Isä Aurinkoisen hyvässä suojeluksessa. Ne olivat kaikki ahkeria ja kilttejä pikku mangusteja ja välillä Isä Aurinkoinen päästi ne elokuviin. Mutta voi! Erään kerran Isä Aurinkoisen luottomangusti (hän ei olltu kovin välkky, mutta tämän sanoinkin jo) oli sotkenut napit (back ei ollut sama kuin forward). Ja niinpä mangustit saivat seurata opetuselokuvaa (Isän Aurinkoisen valinta) Johtavan Erittäin Tärkeän Ihmisen (Jeti) elämästä, joka alkoi omituisesti tekstillä ”The End” ja sen jälkeen pikku mangustit näkivät miten kaikki olivat kovin surullisia Jetin syntymää edeltävissä hautajaisissa. Murhemielin he kaivoivat hänet haudasta, kuljettivat takaperin arkussa kirkon kautta sairaalaan, josta hänet suurella tohinalla vietiin elottomana ambulanssilla työpaikalleen, jossa hänet elvytettiin kirjoituspöytänsä ääressä eloon työtovereiden suuren itkun keskellä. Ambulanssiväki juoksi takaperin paikalta ja Jeti taikoi lattialta kynän käteensä jatkaakseen organisaatiouudistuksen piirtämistä. Aikansa hän teki jotain työksi kutsumaansa, kunnes hänet alennettiin osastopäälliköksi. Työtoverit olivat hänen edessään kovin iloissaan ja kättelivät häntä hirmuisen paljon. Hän teki ahkerasti töitä ja mielisteli ylempiään, mistä palkinnoksi hänet siirrettiin alempiin tehtäviin ja taas työtoverit onnittelivat häntä. Palkka hänellä laski näiden muutosten myötä, mitä pikku mangustit eivät oikein ymmärtäneet, sillä samaan aikaan hänen lapsensa näyttivät muuttavan takaisin kotiin ja hänellä oli entistä enemmän menoja. Ja mitä pienemmäksi lapset tulivat sitä enemmän hänen palkkansa laski. Lopulta hänen virkansa määräaikaistettiin. Hän taisteli palkanalennuksia vastaan vähentämällä lapsimääräänsä, mutta mikään ei näyttänyt auttavan! Hänelle tuli avioero, hänet lähetettiin opiskelemaan, hän sortui satunnaissuhteisiin ja magustiaväkevämmänkäyttökin lisääntyi. Hän näytti taantuvan koko ajan ja hänelle opetettiin koko ajan yksinkertaisempia asioita, jotka olivat hänelle entistä vaikeampia. Hän kutistui koko ajan ja lopulta katosi kokonaan synnytyssairaalassa, mistä paikallaolijat olivat kovin iloisia. Ja pikku mangustit katsoivat oppineensa jotain oikein tärkeää palkkakehityksen oikeudenmukaisuudesta ja Jetin elämästä ja elokuvista poistuessaan he…
– ihan tyhmä satu, me mennään pois.
