Hän oli kiistämättä yksi sodanjälkeisen Suomen merkittävimpiä vaikuttajia.
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot ovat itsenäisyytemme aikana olleet monenkirjavat. Kekkosen sanotaan käyttäneen paljon sekä näkyvää että näkymätöntä valtaa. Hänen aikalaisensa Päiviö Hetemäki kuului kansanedustajan, ministerin, talous- ja työmarkkinavaikuttajan roolistaan huolimatta harmaisiin eminensseihin, jotka ”vetelivät naruja kulissien takana”. Hän toimi esimerkiksi välittäjänä Kekkosen ja SDP:n välillä.
Hetemäki ulotti vaikuttajanlonkeronsa laajalle useimmissa sodan jälkeisissä poliittisissa kriiseissä. Historiantutkimus on nostanut hänet ansioituneiden ja pelottomien merkkimiestemme joukkoon. Aikanaan hänen näkyvyyttään vähensi kokoomuspuolueeseen kuuluminen. Hetemäki osasi kuitenkin sukkuloida eri puolueiden voimakenttien välillä yhteistyön siltoja rakentelemassa. Hän näki yhteiskunnallisen metsän poliittisilta puilta sekä kansakunnan eheyttämisen arvon sodan jälkeisen Suomen poliittisesti kireässä ilmanalassa.
Oikeustieteen opiskelijan hulvaton nuoruus
Päiviö Hetemäen vaimo, Leila Hetemäki, on kertonut miehensä uravalinnan -oikeustieteelliseen olleen ”itsestään selvä”. Jo kouluaikanaan Jyväskylässä Hetemäki kävi seuraamassa raastuvanoikeuden istuntoja pelkästä mielenkiinnosta. Helsinkiin päästyään hänestä tuli nopeasti osakunnan juristikerhon puheenjohtaja. Keskisuomalaisen Osakunnan ”retkut” tapasivat venäjänjuutalaisen emigrantin, rouva Pappen, asunnolla Museokadulla. Monet ystävyyssuhteista kestivät läpi elämän. Kerhon karikatyyri luonnehtii Hetemäkeä seuraavin sanoin:
Pimpo (ent. Bimbo). Juristikerhon puheenjohtaja. Esittää mielipiteitä kaikesta, mutta varsinkin naisista ja politiikasta.
Omalla tavallaan luonnehdinta osui oikeaan: Hetemäen myöhemmässä elämässä vaimo Leila, perhe ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen olivat ”kaikki kaikessa”.
Suoritettuaan viimein 1938 ylemmän oikeustieteen tutkinnon Hetemäki ehti olla vuoden Pirkkalan tuomiokunnan notaarina sekä apulaisena Kaarlo Castrenin asianajotoimistossa. Sitten sota ja 1940-luvun puolivälistä alkaen politiikka imaisivat hänet lopullisesti. Juristinopinnot ja kiinnostus alaa kohtaan olivat kuitenkin läsnä läpinäkyvinä vaikuttimina koko hänen monipuolisen työuransa ajan.
Sota-aika vaikutti maailmankatsomukseen
Hetemäki ei mielellään muistellut sota-aikaa senaikaisista mittavista ansioistaan huolimatta. Tähän oli henkilökohtainen syy: Hetemäki menetti sodassa kaksi veljeä. Hän ymmärsi koko Suomen käyvän taistelua olemassaolostaan. Silti Hetemäestä kehkeytyi sodan jälkeen ennen kaikkea eheyttäjä ja rauhantekijä – mutta myös sodan karaisema raaka voimapoliitikko. Tämä tulee hyvin esiin Koiviston kirjassa esitellyistä YYA-sopimukseen ja asekätkentäjuttuun liittyvistä päätöksentekotilanteista. Molemmat kirjat tarjoavatkin oivallisia ”kurkistusräppänöitä” henkilöhistoriallisen kerrontaotteen kautta sodan jälkeisen Suomen ummehtuneeseen päätöksentekoon. Sitä Hetemäki osaltaan voimallisesti tuuletti.
Hetemäen suhde Kekkoseen
Mielenkiintoinen kysymyksensä on sekin, miten Kekkonen näyttäytyi Hetemäelle ikään kuin poliittisena välikappaleena isänmaallisten etujen ajamisessa. Aluksi Päiviö Hetemäki vastusti jyrkästi Kekkosen politiikkaa. Tultaessa 1950-luvulle Kekkosen valta oli pääministeriyden myötä kasvanut jo niin suureksi, että hän herätti tunteita poliittisen kentän kaikilla laidoilla puolesta ja vastaan.
Hetemäki osoittautui taitavaksi reaalipoliitikoksi, joka tarpeen tullen oli valmis ”tarkistamaan” kantaansa tiettyihin avainhenkilöihin. Hetemäki ”löysi” Kekkosen yhteistyökumppaniksi ja työmarkkinaosapuolten välienselvittelijäksi. Hän oppi arvostamaan presidentiksi noussutta Kekkosta myös Suomen puolueettomuuden takuumiehenä ja kauppapoliittisten etujen ajajana – näin erityisesti 1970-luvulla. Tämän jälkeen hän oli valmis ajamaan Kekkosta jopa Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi!
Suhteessaan Kekkoseen Hetemäki oli kuitenkin eri tavalla periaatteissaan pysyvä kuin monet tuon ajan poliittiseen eliittiin kuuluneet henkilöt. Kekkonen suuntasikin usein toimintaansa uudelleen Hetemäen näkemyksiä kuultuaan.
Hetemäkeä ärsytti Kekkosessa hänen läheiset suhteensa itänaapuriin. Hetemäen mielestä Kekkonen päästi NKP:n ja KGB:n liian ”iholle” Suomen sisäpolitiikan suunnitteluun vain vahvistaakseen omaa valtaansa. Tämä oli riskirajoilla roikkumista. Silti Kekkosta ei voinut ohittaa ja sivuuttaa tärkeässä päätöksenteossa, vaan tälle oli ”taottava järkeä päähän”. Tässä Hetemäki olikin taitava.
Ura ei ota katketakseen
Hetemäki kuului niihin harvoihin poliitikkoihin, joiden arvo vain nousi varsinaisen poliittisen uran jälkeen. Hetemäki oli kansanedustajana käynyt läpi ”pitkän kiirastulen” (vuodesta 1945 vuoteen 1962) matkallaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen Grand Old Man’iksi. Tämä oli kuitenkin vasta hyvä alku. Paradoksaalisesti Hetemäen arvostus tuntui vain kasvavan hänen jätettyään politiikan! Niinpä hänestä ei tahdottu luopua, vaan arvokkaat tehtävät ja erilaiset intressitahot suorastaan kilpailivat konkarista.
Vaikuttajalle avautuikin aivan uudenlaisia näkymiä. Hetemäki oli useaan otteeseen torjunut Kokoomus-puolueen puheenjohtajan pestit. Ministerin ura kuitenkin kelpasi hänelle: oltuaan jo puolustusministerinä Sakari Tuomiojan hallituksessa 1953-1954 Hetemäki oli valittu valtiovarainministeriksi K.A Fagerholmin hallitukseen vuonna 1958. Mutta ”vanhoilla päivilläänkään” Hetemäki ei päässyt vastuuta pakoon, sillä hänet nimitettiin valtiovarainministeriksi ja pääministerin sijaiseksi kumpaankin Teuvo -Auran hallitukseen vuosina 1970–1972. Jopa tätäkin suurempi vaikutusvalta hänellä kuitenkin oli orastavan hyvinvointivaltion tarkoin kuultuna mielipidevaikuttajana ja suurten linjojen kulissien takaisena rakentelijana.
Suurin opetus
Kirjojen merkittävin tähtäyspiste ei ole Hetemäen julkinen ura. Hänen merkityksensä on historian silmälasien läpi katsottuna ennen kaikkea epävirallisessa vaikuttamisessa, talous- ja työmarkkinaosapuolten mielipiteiden muokkaamisessa sekä Suomen turvallisuuden ja vaurastumisen takuumiehen roolissa. Molempiin Hetemäestä kirjoitettuihin teoksiin kannattaakin perehtyä juuri siksi: epäitsekkään ja päämäärätietoisen vaikuttamisen keinot olivat monenkirjavat Kekkosen ajan Suomessa. Hetemäki oli taitavana yhteiskunnallisena pelurina ja harmaana eminenssinä ”sopiva mies liiankin moniin tehtäviin”. Henkilökohtainen etu tai kunnian tavoittelu ei kuitenkaan monien todisteiden mukaan ollut koskaan hänen päällimmäinen motiivinsa.