Media sai tavallisesti uutisköyhänä kesänä tänä vuonna riittävästi jutun aihetta puolueiden saamista lahjoituksista, puoluejohtajien muistikatkoista, selityksistä, pakon edessä tipoittain annostelluista tiedoista ja puolitotuuksista. Ylilyöntejä ja sensaation tavoitteluakaan ei puuttunut. Muistettakoon kuitenkin, että puoluetoimintaan tai ehdokkaille saa lahjoittaa rahaa, se ei sellaisenaan ole pätkääkään lain vastaista. Salailu sen sijaan herättää epäilyksiä; onko asiassa jotain hämärää, kun se halutaan pitää salassa? “Syntymäpäivälahjat” ovat luku sinänsä.
Puolueet saavat myös erilaisia puoluetukia. Ne eivät ole määrältään aivan vähäisiä ja niiden maksamiseen osallistuvat kaikki veronmaksajat. Niistä käytiin aikanaan kovaa kiistaa. Vastustettiin ja hyvällä syyllä sitä, että valtio rahoittaisi puolueiden toimintaa. Itse olin toista mieltä. Mielestäni puoluetoiminta on demokratiassa välttämätöntä julkista toimintaa, jota sen vuoksi sopii rahoittaa julkisin varoin. Tuen siis sellaistenkin puolueiden toimintaa, joita en suurin surminkaan äänestäisi, mutta moniarvoisuuskin kuuluu demokratiaan. Kuvittelin myös, että jos puolueet saisivat julkista rahaa, niiden ei tarvitsisi kuluttaa aikaa rahan keräämiseen, vaan ne voisivat keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä eli politiikkaan. Myönnän olleeni hyvin naiivi. Puolueiden säkki näyttää olevan pohjaton.
Lahjoituksia kootaan edelleenkin oikealta ja vasemmalta oikealle ja vasemmalle. Puoluetuen lisäksi puolueet keräävät niin sanottua puolueveroa. Muun muassa kunnalliset luottamushenkilöt maksavat palkkioistaan puolueverona 10–40 prosenttia. Se on verotuksessa vähennyskelpoinen erä niin kuin ammattiyhdistysten jäsenmaksukin ja näin vähintään puolivirallinen. Poliittiset järjestöt ovat myös pitäneet hyvin puolensa, kun jaossa on esimerkiksi kulttuuritukia, joita muutkin voivat hakea.
Mutta lakisääteisellä puoluetuella oli ehkä eräs ennakoimaton sivuvaikutus. Nyt liikun pelkällä mutu-alueella eikä minulla ole väitteeni tueksi näytön häivää. Vain sormituntuma. Väitän, että puoluetuen mukana puoluebyrokratia irtaantui kentästä. Kun perusrahoitus oli turvattu, byrokratia voi toimia kentästä, siis reaalimaailmasta riippumatta ja toteuttaa omia intressejään politiikan jossain määrin jalat irti maasta -maailmassa. Se taas voi olla osasyy siihen, miksi puoluetoiminta ei enää vedä ja miksi äänestysprosentitkin laskevat kuin lehmän häntä. Televisio on tietysti osasyyllinen. Kuka viitsii vaivaantua kokoukseen katsomaan kansanedustajaa tai ministeriä livenä, kun häntä näkee televisiossa yllin kyllin tarvitsematta liikahtaa omalta sohvalta muualle kuin jääkaapille? Tosin kotisohvalta ei voi tehdä kysymyksiä tai ilmoittaa olevansa samaa tai eri mieltä.
Mutta vaalikarjaakin tarvitaan. Sen vuoksi puolueiden on ainakin ennen vaaleja “jalkauduttava”, ellei peräti kuuntelevin korvin kuunneltava sitä, mitä äänestäjillä on sanomista. Onneksi kansalaisille, vaaleja on aika usein..
