Kerran ajauduin Maltalle Demokraattisten lakimiesten maailmankokoukseen. Tilaisuus noudatti kaikkia hyviä kansainvälisiä sääntöjä. Puheet luettiin paperista, joten aikaa riitti kuljeksia pitkin kokoustaloa. Jos halusi virkistäytyä drinkillä, piti vain seurata irlantilaista, joka osui erehtymättä oikeaan paikkaan. Vapaa-aikana kannatti suuntautua Golden Bayn rannikolle. Siihen aikaan purjelautailu nousi muotiin, joten elämyksen tarjosi kokan suuntaaminen kohti Libyan rannikkoa. Matkailija saattoi kuitenkin pelästyä, kun alla siinsi pari sataa metriä kirkasta vettä. Ainakin siihen aikaan libyalaiset kävivät riekkumassa ja rikkomassa Koraanin sääntöjä Maltan hotelleissa. Vanhat ritarikunnan muurit kertoivat salaperäisestä menneisyydestä. Kulttuurissa yhdistyi itää ja länttä, sillä jo vanhat foinikialaiset pitivät saarella tukikohtiaan. Itse Mika Waltari yritti tehdä kirjaa Maltan ritareista, mutta hanke jäi kesken. Kokoukset loppuvat aikanaan ja tuli päätösillallisten aika. Joku seremoniamestari keksi sijoittaa minut pohjoiskorealaisten pöytään. Heidän ryhmänsä koostui puolesta tusinasta mustapukuisesta yrmeästä miehestä ja tulkista, jonka toimenkuvaan lienee kuulunut myös yleinen valvonta. Porukka oli pysynyt viikon tiiviisti omissa oloissaan. Mulkoilimme epäluuloisesti toisiamme. Aloin kehitellä selitystä, miten häipyä pöydästä. Jäin kuitenkin jurottamaan muiden joukkoon. Äkkiä keksin kysyä: “Osaavatko pojat karatea”. Tiesin, että korealainen karate eli taekwondo oli kansallinen laji. Tilanne laukesi heti. Joka äijä kuului mestarien joukkoon ja riskein heistä oli peräti suurmestari. Ei minuakaan voinut syyttää aloittelijaksi, sillä olin jo vuosikausia käynyt Suomen parhaan karateseuran Renshin-kanin salilla mätkimässä ja potkimassa. Lisäksi omistin melkoisen kirjakokoelman itämaisista taistelulajeista ja niiden historiasta. Keskustelu lähti vilkkaasti käyntiin, kun kaikki kertoivat kokemuksiaan. Emme sentään menneet pihalle kokeilemaan, vaikka seuraavana aamuna kävinkin seuraamassa suurmestarin vetämiä harjoituksia. Muissa pöydissä seurattiin vilkasta pulinaa ja myöhemmin yksi ja toinenkin tuli kysymään: “Mitä pirua sinä niille sanoit?”.
