Viime syksynä tehtiin päätös kohdentaa poliisihallituksen ylijohtotehtäviin 20 prosentin vähennys. Toiminta on tarkoitus keskittää Helsinkiin, ja poliisihallituksen yksiköiden määrää päätettiin vähentää kahdeksasta enintään neljään.
– Poliisihallituksen ylijohtotehtävistä, joita on 147 henkilötyövuotta, on siis päätetty vähentää kaikkiaan 29 henkilötyövuotta. Selvitysmies Kari Salmelta päädyttiin pyytämään erillinen lisäselvitys poliisihallituksen ja sisäministeriön poliisiosaston hallintorakenteen kehittämistarpeista, jonka jälkeen voitaisiin tehdä myös päätökset arpajais- ja asehallinnon sekä turvallisuusalan vastuualueen hallinnollisesta asemasta, sisäministeri Päivi Räsänen muotoilee.
Salmen raportin mukaan Poliisin tekniikkakeskuksen (PTK), arpajais- ja asehallinnon ja yksityisen turva-alan valvontayksikön tulisi säilyä osana poliisihallitusta. Nimityskäytäntöihin ja tulosohjaukseen esitetään muutoksia.
Räsänen kertoo Salmen raportissa olevan useita ehdotuksia ja haastavia kysymyksiä, jotka vaativat pohdintaa.
– Vien raportin sisäasiainministeriön johtoryhmään käsiteltäväksi, analysoimme esitykset ja sitten teemme päätökset jatkokäsittelystä, Räsänen kertoo.
LAKIMIESLIITON KANTA
Kari Salmen selvitys sisältää toimivallan siirtoa ministeriöön ja johtaa toimivallan siirtoihin aluehallinnosta keskushallintoon. Sitä, eikä myöskään ylemmän johdon tehtävien määräaikaisuuksia, voida hyväksyä, jos se johtaa pitkään ketjuun määräaikaisia virkasuhteita.
Poliisihallituksen asiantuntijoiden kohtelu on tyrmistyttävää. Jos asiantuntija ei voi muuttaa perheineen vaikkapa Oulusta Helsinkiin, kuvitellaan, että hän olisi valmis luopumaan urastaan ja erityisasiantuntemuksestaan. Aluehallintouudistuksen ei pitänyt mennä niin, että lääninhallituksen entisiä virkamiehiä ryhdytään siirtämään pääkaupunkiin.