|
Poliisin DNA-rekisteri kaksinkertaistunut kuluvana vuonna
Rikostutkinnassa käytössä olevat menetelmät eivät perustu ihmisen koko DNA:n analyysiin, vaan tunniste määritetään yksittäisistä kohdista DNA:n niin sanotuilta ei-koodaavilta alueilta. Saatuja DNA-tunnisteita verrataan keskenään. Kerätyn populaatioaineiston perusteella voidaan arvioida kuinka harvinanen kulloinkin kysymyksessä oleva tunniste on. DNA-analyysin tuloksena ei muodostu sukupuolen lisäksi muuta tietoa henkilökohtaisista ominaisuuksista. DNA-analyysin etuna voidaan pitää muun muassa sitä, että se voidaan tehdä periaatteessa mistä tahansa kehon osasta peräisin olevasta näytteestä, joka sisältää tumallisia soluja. Myös varsin vähäinen määrä näytettä mahdollistaa DNA-analyysin tekemisen. Pakkokeinolain (450/1987) kuudenteen lukuun lisättiin vuonna 1997 Suomessa ensimmäistä kertaa DNA-tunnisteen määrittämistä ja tallettamista koskeva säännös (565/1997), vaikka DNA-tutkimusta olikin käytetty rikostutkinnassa jo vuodesta 1991 lukien. Kyseinen pakkokeinolain 6:5 mahdollisti DNA-tunnisteen määrittämisen rikoksesta epäillystä henkilönkatsastuksessa otetusta näytteestä. Tunniste saatiin tallettaa poliisin henkilörekisteriin, mikäli rikoksesta säädetty ankarin rangaistus oli vähintään vuosi vankeutta. Lisäksi henkilöille, jotka olivat lainvoimaisella tuomiolla todettu syyllistyneen eräisiin laissa erikseen mainittuihin rikoksiin saatiin tehdä henkilökatsastus DNA-tunnisteen määrittämiseksi ja tallettamiseksi. Jäljempänä tarkastellaan DNA-tunnisteen määrittämistä ja tallettamista koskevaa voimassa olevaa sääntelyä vain keskeisiltä osin sekä luodaan katsaus menetelmän käytön nykytilaan ja tulevaisuuteen. Henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (761/2003) säännökset DNA-tunnisteen käsittelystä jätetään tässä yhteydessä vain joidenkin mainintojen varaan. Pakkokeinolain 1.1.2004 voimaan tullut muutos Vuoden 2004 alussa voimaan tullut pakkokeinolain (PKL) muutos (646/2003) koski myös DNA-tunnisteen määrittämistä ja tallettamista. Uudistukset kohdistuivat tältä osin PKL 6:5 ja 5:11 -säännöksiin. Ensin mainitussa säädetään edelleen DNA-tunnisteen määrittämisestä ja tallettamisesta rikoksesta epäillyiltä ja jälkimmäisessä DNA-tunnisteen määrittämisestä muilta kuin rikoksesta epäillyiltä. Rikoksesta epäillyt Pakkokeinolain 6:5 mukaan rikoksesta epäillylle saadaan tehdä DNA-tunnisteen määrittämistä varten tarpeellinen henkilönkatsastus, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta. Tunniste saadaan tallettaa poliisin henkilörekisteriin poliisilain (493/1995) 1 §:n 1 momentissa säädettyjen tehtävien suorittamista varten. DNA-tunnistetta, joka sisältää tietoa rekisteröitävän muista henkilökohtaisista ominaisuuksista kuin sukupuolesta, ei saa kuitenkaan tallettaa poliisin henkilörekisteriin. DNA-tunnisteen määrittämisessä on kysymys, kuten aikaisemminkin, henkilöön kohdistuvasta etsinnästä (henkilönkatsastuksesta), josta säädetään pakkokeinolain 5 luvun 11 §:ssä. PKL 6:5 tulee kuitenkin erityissäännöksenä sovellettavaksi 5:11 sijaan, kun on kysymys DNA-tunnisteen määrittämisestä rikoksesta epäillyltä. Edellytykset PKL 6:5 mukaisessa henkilönkatsastuksen toimittamisessa ovat 5 luvun 11 §:ään verrattuna näyttökynnyksen osalta lievemmät (rikoksesta epäilty vs. todennäköisin syin epäilty), ja jo rikoksesta säädetty kuuden kuukauden ankarin rangaistus mahdollistaa kyseisen pakkokeinon käytön. Lisäksi DNA-tunnisteen määrittäminen rikoksesta epäilyltä ei ole tarkoitussidonnaista, joten esimerkiksi tietyn rikoksen selvittämistarkoitusta ei edellytetä (vrt. PKL 5:10 ja 5:11). Rikoksesta epäillyn asema tulee mahdolliseksi vasta esitutkintalain (449/1987) 2 §:n mukaisten tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisen jälkeen. Lisäksi rikosepäilyn kohdentaminen johonkin henkilöön edellyttää objektiivisia perusteita. Rikoksesta epäillyn asema jatkuu puolestaan syytetyn asemaan saakka tai kun asiassa ei enää ole syytä epäillä rikosta taikka esitutkinnassa on selvinnyt, ettei rikosta ole tehty (esitutkintalaki 43 §). Myös se, ettei jotakuta enää voida epäillä kulloinkin kysymyksessä olevasta rikoksesta, vaikka asiassa muutoin olisi syytä epäillä rikosta, päättää rikoksesta epäillyn aseman. Lisäksi virallisen syyttäjän päätös siitä, ettei kysymyksessä ole rikos tai näyttöä siitä, voidaan katsoa päättävän rikoksesta epäillyn aseman. DNA-tunnisteita voidaankin määrittää rikoksista epäillyiltä melko laajalti, kuitenkin edellä mainitut asemaan liittyvät rajoitukset huomioonottaen. Asiassa on vielä huomattava, ettei alle 15-vuotiaan lapsen teko ole rikos, joten häntä ei voida epäillä rikoksesta. Näin ollen kyseiseltä henkilöryhmältä ei voida määrittää DNA-tunnistetta PKL 6:5 perusteella. Muut kuin rikoksesta epäillyt Pakkokeinolain muutoksen myötä (PKL 5:11.2) myös muilta kuin rikoksesta epäillyiltä voidaan määrittää DNA-tunniste, joita ei voida kuitenkaan tallettaa poliisin henkilörekisteriin. Pakkokeinon käyttäminen on mahdollista vain sellaisten rikosten tutkinnassa, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta. Lisäedellytyksenä on se, että tutkinnalla on erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle siksi, että se olisi muutoin mahdotonta tai olennaisesti vaikeampaa käyttämällä tutkinnan kohteiden oikeuksiin vähemmän puuttuvia keinoja. Lisäksi PKL 7 luvun 1a §:ssä ilmaistu suhteellisuusperiaate rajoittaa pakkokeinon käyttöä. DNA-tunnisteen määrittämistä koskevaa laajennusta perusteltiin sillä, että eräissä tapauksissa törkeiden väkivalta- ja seksuaalirikosten selvittäminen edellyttää henkilökatsastuksen tekemistä niin suurelle henkilöjoukolle, ettei ketään joukkoon kuuluvaa yksittäistä henkilöä voida pitää rikoksesta epäiltynä (HE 52/2002 vp s. 21). Säännöksen mukaan DNA-tunniste voidaan määrittää myös rikoksen uhrilta ilman tämän suostumusta, myös alle 15-vuotiailta. Kokemuksia kentältä Pakkokeinolain muutoksella lievennettiin edellä esitetyllä tavalla DNA-tunnisteen määrittämisen ja tallettamisen edellytyksiä. Keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio on myös siirtynyt helppokäyttöiseen näytteenottomenetelmään (ns. poskitikkunäyte), jossa vertailunäyte otetaan sivelynäytteenä suun limakalvoilta. Rikostekninen laboratorio on myös kehittänyt tutkimusprosessejaan DNA-analyysin osalta. Vaikka DNA-tunnisteen määrittäminen ja tallettaminen merkitseekin puuttumista perustuslain 7 §:ssä turvattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja myös 10 §:ssä taattuun yksityisyyden suojaan, voidaan sanoa, että poskitikkumenetelmän käyttöönoton jälkeen puuttuminen on aikaisempaa lievempää. Perustuslakivaliokunnan vuonna 1997 ilmaiseman kannan (PeVL 7/1997) mukaisesti silloista pääasiassa verinäytteeseen perustuvaa DNA-tunnisteen määrittämistä pidettiin jo tuolloin varsin lievänä puuttumisena henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Pääsääntöisesti edellä mainituista muutoksista johtuen poliisiasiain tietojärjestelmään talletettujen tunnisteiden lukumäärä on kasvanut vuonna 2004 huomattavasti. Oheisesta kaaviosta ilmenee, että DNA-rekisterin koko on yli kaksinkertaistunut. Siitäkin huolimatta DNA-tunnisteiden määrä on esimerkiksi sormenjälkirekisteriin verrattuna toistaiseksi varsin vähäinen. Sormenjälkirekisterissä on nykyisellään noin 220 000 rikosperusteisesti rekisteröidyn henkilön sormenjäljet ja rekisterin koko on pitkään pysynyt lähes muuttumattomana. Tarkasteltaessa selvittämättömiin, niin sanottuihin pimeisiin rikoksiin saatuja osumia voidaan sanoa, että DNA-tutkimus on osoittautunut tehokkaaksi menetelmäksi rikosten selvittämisessä. Vuonna 2000 “hittejä” oli 242, ja kuluvan vuoden 1.1. ja 1.10 välisenä aikana jo 1474 “pimeälle jutulle” löydettiin rikoksesta epäilty. Lisäksi on kertynyt niin sanottuja tahra-osumia, joissa toistaiseksi tuntemattoman henkilön DNA-tunniste on löytynyt kahdelta tai useammalta eri rikospaikalta. Osumien lukumäärä on huomattava, kun otetaan huomioon DNA-rekisterin koko. Sama koskee vertailua sormenjälkirekisteriin, jonka osalta hittejä oli vuonna 2003 yhteensä 501. Vuoden 2004 luku tullee olemaan samaa luokkaa. Lukumääräisesti tarkasteltuna valtaosa DNA-rekisteri- ja tahraosumista on vuosina 2003 ja 2004 liittynyt omaisuusrikoksiin. Voidaankin sanoa, että DNA-tutkimuksella on edistetty merkittävästi niin sanottujen päivittäis- ja massarikosten selvittämistä.
DNA:n ja rikostorjunnan lähitulevaisuudesta Euroopan unionin piirissä tultaneen tekemään lähitulevaisuudessa ehdotuksia DNA-tunnisteiden vaihdosta jäsenvaltioiden välillä. Ensivaiheessa järjestelyt ulotettaneen ainoastaan selvittämättömiin seksuaalirikoksiin. Osallistuminen tietojen vaihtoon edellyttää Suomessa muun muassa eräiden teknisten, tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvien kysymysten arviointia. Eri näkökulmista tarkasteltuna perustelluinta lienee sellainen tietojen vaihto, jossa DNA-tunnisteeseen liittyviä henkilötietoja ei luovutettaisi, vaan osumasta saataisiin pelkkä viitetieto. Tämän jälkeen kansalliset viranomaiset voisivat erillisen pyynnön perusteella harkita onko henkilötietojen luovuttamiselle laillisia edellytyksiä. Henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 37 § ja 40 § mahdollistavat selkeästi edellä kuvatun kaltaisen henkilötietojen luovuttamisen. DNA-tunnisteen määrittämistä ohjaavat PKL 5 luvun 11 §:n ja 6 luvun 5 §:n ohella useat muut pakkokeinolain säännökset. Menetelmäkehityksen vuoksi DNA-näytteen ottaminen ja tunnisteen määrittäminen merkitsevät aikaisempaa lievempää puuttumista perustuslaissa turvattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityisyyden suojaan. Myös sääntelyä tulisi kehittää siten, että DNA-näytteen ottamista ei rajoitettaisi vuorokaudenaikaa tai näytteen ottajan sukupuolta koskevin säännöksin. Nykyisellään DNA-näytteen ottaminen rinnastuu pikemminkin PKL 6:4 mukaiseen henkilötuntomerkkien ottamiseen kuin henkilönkatsastukseen, joten laajempikin säännösten uudistaminen saattaisi olla aiheellista. Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti, oikeustieteen jatko-opiskelija ja työskentelee rikosylitarkastajana keskusrikospoliisissa. Kirjoittaja työskentelee keskusrikospoliisin esikunnassa toiminnan ja talouden suunnittelun, erilaisten säädöshankkeiden sekä virastolle tuotettavien juridisten asiantuntijapalvelujen parissa.
|
