Poliisin toimintaa arvostellaan maailmalla ja meilläkin varsin herkästi. Sen olemme muun muassa Norjan ja Englannin surullisten tapahtumien myötä taas havainneet. Kokemusta löytyy kyllä meiltäkin eri yhteyksissä.
Jälkeenpäin on tietenkin helppo ajatella, että asiat olisi voitu hoitaa toisinkin. Käyttää ampumapaikalle menemiseen lyhintä ja nopeinta reittiä. Panostaa katuriehumisen torjuntaan heti alussa riittävästi. Ottaa epäilyttävältä henkilöltä ampuma-ase parempaan talteen.
Asioita olisi kuitenkin reilumpaa tarkastella todellisista lähtökohdista käsin. Mitä tapahtumasta ensin tiedettiin? Millainen oli ensimmäinen hälytys? Tuliko jo silloin täysin selväksi tapahtuman vakavuus? Mitä voimavaroja oli alkujaan käytettävissä? Olisivatko tulevan ampujan todelliset tarkoitusperät millään muotoa olleet edes arvattavissa? Oman kokemukseni mukaan moni asia tarkentuu vasta pikkuhiljaa tiedon määrän kasvaessa. Edellä oleva ei tarkoita sitä, ettei asioiden hoidosta ja jälkiselvittelystä pitäisi ja voisi ottaa opiksi.
Myös ympäröivä maailma on muuttunut entistä haasteellisemmaksi. Ei viime vuosituhannella ollut mitään sellaista keinoa ihmisten ”värväämiseen” kuin vaikkapa tämän päivän ”sosiaalinen media” tarjoaa. Koolle saadaan sitä kautta tuhansia ihmisiä muutamassa tunnissa. Tästä on meillä Suomessakin monia kokemuksia muun muassa erilaisten puistotapahtumien kohdalla, kun ihmiset kerääntyvät tiettyyn paikkaan viettämään aikaansa ja aiheuttamaan pahimmillaan erilaisia ongelmia ja häiriöitä tilaisuudessa, jota kukaan ei ole järjestänyt ja josta kukaan ei kanna vastuuta.
Poliisin pitäisi yleisen käsityksen mukaan pystyä varautumaan kaikkeen mahdolliseen ja jopa mahdottomaan. Se tarkoittaa tietenkin sitä, että tällaiseen varautumiseen pitää suunnata myös voimavaroja, kuten on tehtykin. Esimerkiksi sähköisten viestimien seuraaminen on pohjaton työsarka. Vaikka siihen panostettaisiin sadan hengen työpanos, voi jotakin tärkeää jäädä näkemättä. Jokainen tällainen ”näkymättömään” työhön sijoitettu henkilö tarkoittaa vastaavaa ”vajausta” joissakin muissa tehtävissä, vaikkapa niiden hälytyspartiomiesten kohdalla, joita hätätilanteessa pitäisi tapahtumapaikalle lähettää.
Nykytilanteessakin poliisi tarvitsee kansalaisten apua. Kaikilla on mahdollisuus olla mukana yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidossa kertomalla poliisille netissä näkemistään epäilyttävistä viesteistä. Myös poliisilla on omat henkilönsä netissä tapahtuvaa yhteydenpitoa varten.
Kaikkineen poliisitoimen arvaamattomat haasteet ovat niin merkittäviä, että poliisin voimavaroja ei olisi mahdollista yhtään vähentää.
