Poliittisista nimityksistä

Julkisen vallan käyttäjiä valittaessa on kautta aikain ilmennyt epäasiallisia piirteitä. Rooman valtakunnassa oli käytössä hokema: valitse minut ediiliksi, niin minä valitsen sinut ediiliksi. Meillä puhuttiin sortovuosina suomettarelaisesta herrahissistä.

Suomessa on ylpeilty sillä, ettei itsenäisyyden aikana ole ollut poliittisia tuomarinimityksiä. Aivan näin puhtoinen ei tilanne kuitenkaan ole.

Suomessa on ylpeilty sillä, ettei itsenäisyyden aikana ole ollut poliittisia tuomarinimityksiä.

Vanhojen kaupunkien raastuvanoikeuksiin valitsivat kaupunginvaltuustot oikeusneuvosmiehet. Valinnoissa saattoi olla myös poliittista väriä. Raatimiehiä kutsuttiin toisinaan kunnallispoliitikoiksi.

Eduskunnan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiehen vaalissa ei ole enää poliittisia mandaatteja, ja ne ovat suurelta osin poistuneet Suomen Pankista, Alkosta ja Kansaneläkelaitoksesta. Maaherran viratkin ovat poistuneet. Poliittiset nimitykset ovat vähentyneet myös ministeriöistä ja alemmista valtion viranomaisista

Hallinnon politisoitumista perusteltiin 1960-luvun puolivälistä lukien porvarillisen hegemonian purkamisella. Tämä johti sekä pätevien sivuuttamiseen että muutenkin epäterveisiin ilmiöihin. Perustettiin kaksoisvirkoja, jotta sosialidemokraatti ja keskustalainen saattoivat vahtia toisiaan.

Poliittista virkanimitystä saatettiin pitää yhtä hyväksyttävänä kuin poliittista murhaa diktatuurivaltioissa.

Poliittista virkanimitystä saatettiin pitää yhtä hyväksyttävänä kuin poliittista murhaa diktatuurivaltioissa. Eräs keskustalainen ystäväni valitteli 1980-luvun alussa, että olisi taas kymmenkunta vakanssia, joihin voitaisiin nimittää puolueen jäsen, mutta kun sellaisia ei tahdo löytyä.

Martti Ahtisaari on kertonut liittyneensä SDP:hen varmistaakseen suurlähettilään paikan. Oma kysymyksensä on, onko hän ollut koskaan aatteellisesti sosialidemokraatti.

Kun Harri Holkerin hallitus nimitettiin vuonna 1987, kyseltiin, tuleeko tähänkin hallitukseen nimitysministereitä. Kyllä sellaiset valittiin: Matti Louekoski (SDP) ja Ilkka Kanerva (Kok.). Tehtiin nimityspaketteja, mutta virkamiehen eteneminen ei ollut välttämättä kiinni yksittäisen ministerin mielihaluista tai puoluekannasta.

Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen pysyväksi jääneitä käytänteitä on se, etteivät ministerikollegat puutu esittelevän ministerin nimityksiin. Tämä on johtanut nimityksiin, joiden takana valtioneuvosto ei olisi ollut, jos olisi toimitettu äänestys tai nimityksestä olisi voinut etukäteen neuvotella.

Tämä käytänne tulisi purkaa. Eräs juristiministeri on kertonut katselleensa häpeillen pöydänkantta, kun valtioneuvostossa päätettiin hänen mielestään omituisesta nimityksestä.

Eräs juristiministeri on kertonut katselleensa häpeillen pöydänkantta, kun valtioneuvostossa päätettiin hänen mielestään omituisesta nimityksestä.

Poliittisen vaikuttajan nimittäminen ei vielä merkitse sitä, että kyseessä olisi poliittinen nimitys – esimerkkinä Raimo Luoman valinta TEM:n kansliapäälliköksi. Kirsi Pimiän valinta SM:n kansliapäälliköksi oli taas poliittinen. Tätä ei poista se, että nimitysperusteissa painotettiin seikkoja, jotka ovat tehtävän kannalta toisarvoisia. YM:n kansliapäälliköksi oli tulla ministerin avustaja, mutta tästä luovuttiin Pimiän nimityksen aiheuttaman kohun vuoksi.

Julkinen keskustelu ei näin ole aina vailla vaikutuksia.

Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi