Sanomalehtiä luetaan vielä tulevaisuudessakin. Monet lehtitalot kamppailevat kuitenkin alenevien levikkien kanssa. Ne yrittävät pitää lukijansa rakentamalla perinteisten tuotteiden rinnalle internetiin tulevaisuuden uutisväyliä, kuten verkkolehtiä, joita voi selata huippumoderneilla älypuhelimilla ja lukulaitteilla.
Tässä näkyykin alan suurin murros. Esimerkiksi vuoden 1995 eduskuntavaalien alla puolueiden kampanjoiden etenemistä seurattiin televisioiden vaalitenttien välityksellä. Toimittajat suolsivat aikakaus- ja sanomalehtiin perinteisiä analyyseja ehdokkaista ja puolueista. Puolueet jakoivat myös mekaanisesti tietoa äänestäjille. Tietoa oli tarjolla yllin kyllin, mutta se tavoitti äänestäjän yksisuuntaisesti, ja toimittajilla oli suuri vaikutus siihen, mistä julkisessa keskustelussa puhuttiin.
Ihmisten tiedonnälkä ei ole kadonnut mihinkään, mutta kulttuuriset tottumukset vaihtuvat uusiin ja tietolähteet lisääntyvät uuden tekniikan myötä. Tieto liikkuu 2010-luvulla nopeammin kuin koskaan. Äänestäjät yhä useammin päättävät itse, mitä tietoa ja mistä lähteistä haluavat. Luonnollisesti juuri internet on ollut mullistuksen suurin vaikutin. Internetin monet mahdollisuudet herättelevät niitä, joita politiikka ei ole ennen välttämättä kiinnostanut. Tässä on mahdollisuus sekä poliittisille toimijoille että mediataloille. Monet ensi kevään eduskuntavaaleihin liittyvät tärkeät uutiset luetaan ensin verkossa.
Politiikan journalismi, politiikkaan keskittyvät uutiset eivät ole enää politiikan toimittajien yksinoikeus. Päivän politiikan tapahtumia kommentoidaan ja raportoidaan laidasta laitaan mitä erilaisimmissa verkon viestimissä. Tulevaisuudessa sosiaalisen median eri muodot mahdollistavat uudentyyppiset julkaisut. Nykyiset verkkolehdet lienevät vasta verkkojournalismin esiasteita.
On vaikea ennustaa, millaisia sivustoja netti tarjoaa esimerkiksi vuoden päästä. Jatkossa poliittisten tapahtumien tai kokouksen seuraamiseen riittää pikaviestisivusto tai verkkosivu, joka kokoaa yhden tapahtuman keskeiset päätökset tai aihetta koskevat blogikirjoitukset. Tekniikka mahdollistanee sen, että tärkeät uutiset leviävät nopeasti netissä ilman toimituksellista työtä.
Myös toimittajan työn merkitys muuttuu. Poliitikko voi helposti vuotaa itse mielipiteensä julkisuuteen julkaisemalla blogimerkinnän. Halutessaan poliitikko voi siis käyttää ohituskaistaa matkalla julkisuuteen, mikä ei ennen ollut mahdollista. Journalisti on selkeän haasteen edessä, jos hänen täytyy kilpailla uutisia kuluttavan yleisön huomiosta poliitikon kanssa.
Politiikan viihteellisyydestä ei päästä eroon. Poliitikoista on viimeistään 2000-luvulla leivottu julkisuuden henkilöitä. Suomalaisten poliitikoiden naistenlehtijulkisuus on tavallista ja yleisesti hyväksyttävää. Poliittisten linjausten ohella lukijoita kiinnostaa yhä enemmän myös poliitikon yksityiselämä ja tekemiset arkisen työn ulkopuolella. Viihteellinen politiikan journalismi juurtuu myös perinteisiin tiedotusvälineisiin. Poliittisen eliitin yksityiselämän vaiheet kilpailevat uutistilasta. Tämäntyyppiset uutiset eivät kuulu enää vain tunnettujen juorulehtien palstoille.
Uutisten välityksessä vastakkain väkisinkin asettuvat asiapitoinen ja viihteellinen journalismi. Molempien suosio heijastuu poliittiseen aktiivisuuteen, koska viestimet ovat tärkeässä roolissa. Lukijan tai kuulijan alituinen, markkinaehtoinen kuunteleminen johtaa siihen, että asiapohjainen journalismi ei elätä toimituksia, vaan on tehtävä myyviä uutisia – aiheista riippumatta. Viestimiltä kaivataan selkeitä linjavetoja, jottei luisuta tällaiseen tilanteeseen.
Viimeiset kaksi vuotta politiikan journalismia on hallinnut vaalirahakohu. Puolueiden ja poliitikoiden vaalirahakytköksiä on pengottu joka puolella, kun toimittajat aktivoituivat selvittämään maan tavaksi tunnettuja asioita. Seuraavien eduskuntavaalien alla tiedotusvälineille työnnetään entistä selkeämmin laillisuuden varmistajan roolia. Toisaalta kysellään myös toimittajien ja toimitusten sidonnaisuuksien perään.
Tulevat eduskuntavaalit ja uutisointi niiden ympärillä näyttävät, millaisen suunnan politiikan journalismi ottaa 2010-luvulla. Nähtäväksi jää, millainen ja kenen uutinen kiinnostaa lukijaa. Toimittaja ei voi olla pelkkä välittäjä, vaan hänen on aktiivisesti löydettävä lukijansa ja tarjottava edelleen uskottavaa ja laadukasta journalismia – oli väline mikä tahansa.
Janne Impiö
Politiikan toimittajat ry:n puheenjohtaja
