Politiikkaa rahalla ja ilman

Suomen kansantalouden suuret ongelmat ovat vuodesta 2008 alkanut huono tuottavuuskehitys, huoltosuhteen jatkuva heikkeneminen ja kasvava julkinen velka. Kun BKT on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista, ei voida pitää yllä pohjoismaista elintasoa mukaan luettuina sosiaaliset tulonsiirrot.

Kevään 2019 hallitusneuvotteluissa oli fläppitaululle kirjoitettu sanat ”rahaa on”. Ei sitä ollut silloinkaan, mutta poliittinen sopu pyrittiin saamaan aikaan rahalla tekemättä menotalouden priorisointeja. Raha – tarkemmin sanottuna velkaraha – oli se väline, jolla milloin mikin asia sanottiin laitettavan kuntoon. Ei tämä toki ole ollut aivan vierasta aikaisemmillekaan hallituksille.

Sosiaaliturvan mitoittamisen on sanottu olevan moraalinen kysymys. Ei ole kuitenkaan moraalisesti oikein elää yli varojen ja maksattaa velka tulevilla sukupolvilla. 1980-luvulla sanottiin vietettävän iloista kulutusjuhlaa, mutta paluu tuon ajan elintasoon on vaikeaa, jos on tottunut ammattiyhdistyskielellä sanottuna saavutettuihin etuihin.

Psykologisesti olisi helpompaa, jos sellaisia etuja ei olisi koskaan ollutkaan, joista joudutaan luopumaan.

Ei ole moraalisesti oikein elää yli varojen ja maksattaa velka tulevilla sukupolvilla.

Hallintotieteilijöiden piirissä on kehitetty oppia sosiaaliturvan heikentämisen kiellosta. Sen mukaan sosiaalietuja ei saisi heikentää, jos lisätään muita menoja, kuten puolustusmenoja. Oppi on rakennettu oikeudellisesti arvioiden molemmat jalat tukevasti ilmassa. Perustoimeentulosta on tietenkin huolehdittava.

Sellaistakin olen kuullut, että peruskoulussa tietyn koon ylittävä opetusryhmä olisi perustuslain vastainen. Mihinkähän tämäkin perustuu? Oppimistulosten heikentymiseen ovat johtuneet erityisesti haihattelevista pedagogisista kokeiluista, opettajien auktoriteetin heikentämisestä ja monesta syystä johtuvasta oppilaiden rauhattomuudesta.

Rahasta ei siis aina ole kysymys. Jos oppilaat ovat motivoituneita, opetusryhmä voi olla isokin.

Priorisoinnista on kysymys myös yliopistoissa. Suomen yliopistoissa ei ole eikä ole koskaan ollutkaan lukukausimaksuja, ja opiskelijat nauttivat monista eduista, kuten opintorahasta, tuetusta opintolainasta ja edullisesta asumisesta. Useimmissa maissa ei tällaisesta voida edes uneksia.

Tasokkaat yliopistot olisivat tärkeitä koko Suomelle.

Sen sijaan yliopistot ja erityisesti niistä parhaat kärsivät taloudellisten voimavarojen puutteesta. Opiskelijamääriä lisätään ilman asianmukaisia lisäresursseja. Myös oikeustieteen opiskelijoiden edun mukaista olisi korkeatasoisen opetuksen takaaminen ja liikakoulutuksen torjuminen. Tasokkaat yliopistot olisivat tärkeitä koko Suomelle.

Entä tuomioistuinlaitos? Lautamiehet voitaisiin poistaa käräjäoikeuksista ja säästyneillä varoilla palkata käräjätuomareita. Oikeudenkäyntien pitkä kesto on Suomessa vakava ongelma.

Oikeudenkäyntien pitkä kesto on Suomessa vakava ongelma.

Juristipäivässä kuulin asianajaja Antti Sorjoselta, että eräässä varsin tavanomaisessa talousrikosasiassa oli annettu käräjäoikeuden ratkaisu heinäkuussa 2022 ja että hovioikeus vahvisti elokuussa 2023 pääkäsittelylle neljä istuntopäivää tammikuulle 2026.

Missä määrin tässä on kysymys rikosprosessille asetetuista vaatimuksista, töiden organisoimisesta ja voimavarojen puutteesta? Tällaista ei saisi oikeusvaltiossa tapahtua.

Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi