Poskisuukkoja saapasmaassa – suomalaisjuristin arki Italiassa

Anna Chenel on antanut sattumien kantaa ja viedä. Ennakkoluulottomuus on johdattanut häntä eteenpäin – ja etelämmäksi.

– Tapasin ranskalaisen mieheni vuonna 2002. Seuraavana vuonna valmistuin Helsingin yliopistosta ja vuotta myöhemmin suoritin ranskalaisen Master II-tutkinnon Pariisissa, hän kertoo.

Valmistumisen jälkeen Chenel työskenteli Suomessa Tietosuojeluvaltuutetun toimistossa. Työkokemusta kertyi pian lisää.

– Sekä OECD:llä Pariisissa että Euroopan tietosuojavaltuutetun toimistossa Brysselissä tein töitä juuri tietosuoja-asioiden parissa. Oli hienoa työskennellä erimaalaisten asiantuntijoiden kanssa.

Chenel palasi vielä Suomeen. Hän oli töissä asianajotoimisto Mäkitalo Rantanen Co:lla, meni naimisiin ja sai tyttären. Äitiysloman jälkeen ura jatkui Pariisissa, tällä kertaa kansainvälisen pikaruoka­toimija KFC:n lakiasiainosastolla.

Pohjolasta lisäpotkua

Uusi elämänvaihe ja uusi kieli tulivat eteen, kun perhe muutti Milanoon heinä­kuussa 2010. Pian kokoonpano kasvoi poikavauvalla. Kuopuksen ollessa puolivuotias Chenel huomasi sopivan työ­paikan.

– Italiassa äidit palaavat töihin lapsen ollessa kolme kuukautta. En siis ollut mikään poikkeus, kun palasin työelämään tässä vaiheessa. Lastenhoito on täällä hyvin järjestetty ja olemme olleet tyytyväisiä lastemme päiväkoteihin.

Chenel on nyt töissä asianajotoimisto Caiazza & Partnersissa. Hänen erikoisalaansa ovat sopimus- ja kauppaoikeus, immateriaalioikeus sekä kansainvälinen liikejuridiikka. Chenel on rekrytointinsa jälkeen Milanossa (ja koko Italiassa!) ainoa suomalainen asianajaja.

– Hankin itse asiakkaani, jotka ovat pääasiassa italialaisten yritysten kanssa yhteistyötä tekeviä suomalaisia yrityksiä, Chenel selventää.

Hän seuraa jo työnsä puolesta Suomen tapahtumia ja oikeudellisia asioita, mutta muitakin kontakteja Pohjolaan on.

– Keväällä Teollisuuslakimiehet ry teki tänne vierailun ja minulla oli ilo tavata heidät. Lisäksi olen Finnish Business Groupin hallituksen neuvonantaja sekä suomalais-italialaisen kauppakamari­yhdistyksen jäsen.

Oikeusoppineiden arvostus alamaissa

Chenel on huomannut, että oikeudenkäyntejä on Italiassa huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Myös asianajajien ja kansalaisten suhde poikkeaa maiden kesken: Suomessa suhdeluku on 1/2 800, Italiassa 1/411.

– Valitettavasti kaikki asianajajat eivät ole päteviä, ja osa on jopa epärehellisiä. Tämä sekä oikeudenkäyntien määrä ovat johtaneet siihen, että Italiassa lainoppineiden arvostus ei ole kovin korkealla.

Chenel hoitaa toistaiseksi oikeudenkäyntejä yhdessä kollegoidensa kanssa.

– Litigointi on monimutkaista ja formaliteetit ovat monesti avainasemassa. Italiassa ei esimerkiksi voi lähettää kirjelmiä faksilla tai sähköpostitse tuomioistuimeen, vaan ne on vietävä henkilökohtaisesti.

Kuten Ranskassa, poskisuudelmia jaetaan Italiassakin, ja myös teitittely on tavallista. Vaikka asianajajakollegoiden välillä puheformaatti on tuttavallisempi, ei aina ole selvää, voiko miesasianajaja sinutella naiskollegaansa tai nuorempi vanhempaansa.

– Itse ammattikunta ja työkulttuuri ovat hyvin tasa-arvoisia. Italiassa on myös paljon naisia asianajajina ja tuomareina. Olen siitä positiivisesti yllättynyt.

Yksi poikkeus suomalaiseen työ­kulttuuriin on, että Italiassa ei kännykkänumeroa jaella yhtä vapaasti. Toimiston nettisivuiltakaan numeroita ei löydy, saati sähköpostien allekirjoituksista tai käyntikorteista.

– Sihteerit välittävät soittopyynnöt ja vain hätätapauksissa antavat matka­puhelinnumeron. Minua ei haittaa, jos asiakas soittaa kännykkääni, mutta ymmärrän myös maan tavan.

Alpit ja Välimeri vieressä

Chenelin keskivertopäivä alkaa yhdeksän maissa sähköpostin parissa. Esimerkkipäivänä hän tapaa kello 11 Massimo Caiazzan käydäkseen läpi vireillä olevaa toimeksiantoa ja soittaa asiakkaalle ­Suomeen.

– Jos aikataulut antavat periksi, menemme kollegoiden kanssa lounaalle. Iltapäivisin olen toimistossa ja kyseisenä päivänä minulla oli puhelinneuvottelu vastapuolen asianajajan kanssa, Chenel kertoo.

Useimmiten hän lähtee toimistolta neljältä hakemaan lapsia.

– Toki välillä menee myöhempään, jos on sovittuna asiakastapaaminen, aperitivo (networking) tai Finnish Business Groupin hallituksen kokous. Silloin lasten­vahti tulee apuun. Yleensä jatkan työntekoa lasten mentyä nukkumaan.

Chenel on tyytyväinen työmääräänsä.

– Lapset ovat vielä pieniä ja tarvitsevat vanhempiaan. Suurin osa expat-vaimoista ei käy töissä, mutta minulle on tärkeää, että voin toteuttaa itseäni myös ammatillisesti.

Chenelit ovat kotiutuneet Milanoon hyvin ja antavat kaupungille lisäpisteitä sen sijainnista: tunnin automatkan päässä ovat Como- ja Maggiore -järvet sekä parin tunnin säteellä Välimeri ja Alpit. Perhe on Italiassa vielä ainakin vuoden. Tulevaisuus riippuu työnantajan tahdosta sekä muista eteen tulevista mahdollisuuksista.

– Voisin kuvitella palaavani Ranskaan. En ainakaan haluaisi muuttaa maahan, jossa puhuttavaa kieltä en osaa. Sen jälkeen, kun tapasin mieheni, olen opiskellut kaksi kieltä, Chenel naurahtaa.

– Mutta kaiken kaikkiaan viihdyn ulkomailla. Ei se kuitenkaan mahdotonta ole, että joskus päätyisimme Suomeen.

Tätä nykyä Chenel käy Suomessa pari kertaa vuodessa. Suomesta hän kaipaa eniten perhettä ja ystäviä, kesää ja saaristoa. Toinen kotimaa, Ranska, on lähempänä ja siellä perhe käy useammin.

– Toki olisi ihanaa, jos isovanhemmat olisivat lähempänä, mutta tämä on meidän valintamme. Olen onnellinen, että olen rohkeasti etsinyt ja löytänyt oman paikkani, minne olemmekaan asettuneet.