Jos presidentti Tarja Halonen ajattelisi jälkimainettaan, hän tekisi valtiotekoja tai lyöttäytyisi edeltäjiensä malliin.
Presidenttinä Mauno Koivisto pärjäsi silloin, kun ei tehnyt mitään. Jos hän tuki vahvaa markkaa ja leikki Suomen Pankin pääjohtajaa, homma meni pieleen. Hänen seuraajansa Martti Ahtisaari tuli kokonaan outoon maisemaan.
Nyt jälkikäteen Koivisto nauttii luottamusta, vaikka hänen lausunnoistaan ei saadakaan selvää. Aika kultaa tässäkin muistot. Toki Nobel-palkittu Ahtisaari kuuluu näissä oloissa omaan luokkaansa, vaikka palkinto menee toisinaan eriskummallisille tyypeille. Mikäli jakajana eivät olisi norjalaiset, myös Urho Kekkonen olisi saanut palkinnon Ety-kokouksen jälkeen.
Kun muistelemme Tarja Halosen kannanottoja, tulee mieleen miinaratkaisu. Vastoin hänen luuloaan kukaan ei kylvä miinoja itärajalle muuten kuin puolustustarkoituksessa. Suhde Natoon kuuluu Halosen politiikan floppeihin. Sopiva aika liittyä olisi ollut silloin, kun Baltia lähti mukaan.
Aivan varmasti Halosta ottaa päähän uudempi poliittinen suuntaus, joka ilmeisesti jatkuu. Enää ei pääse EU-kokouksiin viihtymään vanhojen kavereiden kanssa. Itse asiassa Halonen on Kalliosta tullut punikki, joka viihtyy huonosti nykyisessä poliittisessa maisemassa.
Aikoinaan Mauno Koivisto ryhtyi kirjailijaksi, mutta ei päässyt Max Jakobsonin vertaiseksi. Martti Ahtisaari kuulostaa paremmalta puhujana kuin kirjoittajana, josta ei löydy näyttöä. Samaa linjaa jatkaa Tarja Halonen, vaikka hänen esikuntansa rustaamat puheet eivät tietenkään yllä Urho Kekkosen tasolle.
Valta alkaa yhä enemmän viehättää Tarja Halosta. Vastoin demarien ikivanhaa aatetta hän puolustaa presidentin valtaoikeuksia. Hän sanoi joskus perustuslakiin jätetystä muinaismuistosta, että hän on puolustusvoimien ylipäällikkö ja ylipäällikkö on aina ylipäällikkö. Presidentin aseman puolustajiin on liittynyt myös Sauli Niinistö, joten keskustelu ei pääty.
Presidentin keskeisiin tehtäviin luetaan ulkopolitiikan hoitaminen. Jostakin syystä Tarja Halosen vastustajia löytyy vanhojen suurlähettiläiden joukosta jo hänen ulkoministerikaudeltaan.
Joka tapauksessa kehitys kulkee samoin kuten muissakin Euroopan maissa, joissa pääministeri johtaa politiikkaa ja valtionpäämies edustaa. Suuri kansa kuitenkin vielä pysyy kuninkaiden ja tsaarien ajan perintönä vahvan presidentin kannalla. Kokonaan muussa yhteydessä J. K. Paasikivi jyrähti, että Suomen kansa on tyhmä kansa.
