Professori Heikki Halila: Yliopistomies muotokuvassa

Heikki Halila on yliopistomies henkeen ja vereen: hän on hoitanut Helsingin yliopistossa erilaisia oikeustieteellisen tiedekunnan virkoja vuodesta 1975 alkaen. Tätä nykyä hän on siviilioikeuden professori.

Halilalla ja Porthanialla on sama syke.

Halila toi ja loi Suomeen kokonaan uuden oikeudenalan, urheiluoikeuden. Mies tunnetaan myös yhdistyslainsäädännön suvereenina auktoriteettina.

Akateeminen maailma ei kuitenkaan ole nielaissut miestä kokonaan kitaansa. Hän on vuosikymmenet ollut mukana arjen järjestötoiminnassa.

Pykälöikäämme.

1 luku. Juristiksi ajautumisesta

1 §. Lapsuuden unelma. Lapsena halusin raviohjastajaksi. Olin ravihullu, kun olin päässyt maalla tekemisiin ravihevosten kanssa.

Sitten innostuin urheilusta ja haaveilin urheilukirjailijan urasta.

Murrosiässä kiinnostuin historiasta ja politiikasta ja valinta oli selvä: puoluesihteeriksi, tietysti. En haaveillut aktiivipoliitikon urasta vaan takapirun paikasta.

2 §. Valaistuminen. Jo ennen lukiota mieli muuttui: halusin poliittisen historian tutkijaksi. Ehkä minusta sellainen vielä tuleekin.

Toimin kuitenkin niin kuin moni muukin historiantutkimuksesta kiinnostunut tuleva juristi. Pelkäsin alan epävarmuutta, kun tähtäimessä olisi ollut vain yksi vakanssi Helsingin yliopistossa. Keskustelin siitä sekä isäni että historian professorina toimivan setäni kanssa. Otti koville jättää intohimo harrastukseksi.

Sijoittumismahdollisuuksien, alan arvostuksen sekä sen kiinnostavuudenkin takia tulin oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Vielä 1971 sisään pääsi suoraan pa-pereilla. Ehkä olisin tehnyt toisin, jos isäni ei olisi ollut prosessioikeuden professori.

2 luku Suomen lainsäädännöstä

1 §. Kiva laki. Vuoden 1989 yhdistyslaki. Olin itse valmistelemassa sitä komitean sihteerinä. Mukana lainvalmistelussa olivat myös keskeiset yhteiskunnalliset järjestöt, pitkän linjan järjestöihmiset ja juridiikan ammattilaiset.

Nykyisin vastaavat hankkeet valmistellaan oikeusministeriövetoisesti suppeissa työryhmissä. Se on suuri vahinko.

2 §. Kamala laki. Henkilötietolaki. Se ei hevin aukea edes juristille.

Ensin on nippu outoja käsitteitä. Sitten kielletään lähes kaikki. Lopuksi jätetään arvailtavaksi, mitä lain suoma poikkeuksien luettelo mahdollisesti ­sallii.

Henkilötietolain soveltaminen arjen konkreettisiin tilanteisiin on tuskallista.

3 luku. Yhdistysoikeudesta

1 §. Kutkuttavinta. Siviilioikeus ja järjestötoiminta kiehtovat minua. Haluan juristinakin olla arjessa kiinni. Hääräilen mielelläni kentällä ja konsultoin yhdistysongelmissa ihan aatteista riippumatta.

2 §. Kauhistuttavinta. Järjestökulttuuri rapautuu. Ennen vanhaan ihmiset saivat kansanliikkeissä järjestökoulutusta. Silloin väki halusi ja osasi organisoitua.

Nykyihmiset eivät mielellään sitoudu järjestötoimintaan. Se koetaan rasitteeksi, vaikka järjestöjen palveluksia kaikki mielellään käyttävätkin.

4 luku. Urheiluoikeudesta

1 §. Hyvät trendit. Urheiluoikeus on hiljakseen vakiinnuttanut asemansa. On ymmärretty, että urheiluelämää on syytä tarkastella myös juridisesti esimerkiksi sopimus-, kilpailu-, immateriaali- ja työoikeuden valossa. Eurooppaoikeuskin kummittelee taustalla.

2 §. Huonot trendit. Doping- ja sopupeliongelmat. Sopupeliin liittyvä vedonlyönti ja ammattimainen rikollisuus ovat kasvava riesa urheilulle, vedonlyöntijärjestelmälle ja viranomaisille.

5 luku. Professorin työstä

1 §. Mukavinta. Vapaa, joskin pitkä, työaika. Mahdollisuus tehdä etätyötä – ajatella ja kirjoittaa voi melkein missä vain. Saan uppoutua kiinnostaviin asioihin ja jopa miettiä lainopin kauneutta.

Uusien lakimiespolvien kasvattaminen on myös hyvin palkitsevaa.

2 §. Masentavinta. Muistelen kaiholla oman nuoruuteni ajan yliopistoa, sen positiivista ilmapiiriä. Nykyisin vallitsee epävarmuus. Kaikenlainen hallinnointi on tullut päärooliin ja vie kohtuuttomasti aikaa.

Keskitetty vallankäyttö ja laboratoriotieteisiin soveltuva tulosohjaus on viety liian pitkälle. Jos rahanjakomalli kelpuuttaa vain artikkelit kansainvälisissä julkaisuissa, olemme hakoteillä.

6 luku. Lakimiesidentiteetistä

1 §. Uljainta. Yhteinen koulutuspohja. Juristeilla on yhteinen kieli, samanlainen tapa jäsentää yhteiskunnan ilmiöitä.

2 §. Uhanalaisinta. Yleiskoulutuksesta luopuminen sekä lainopin vähättely lakimieskoulutuksessa. Se olisi omiaan etäännyttämään yliopistoja oikeudellisesta elämästä.

7 luku. Omasta urasta

1 §. Suurin voitto. Yliopistoja kannustava finanssipääomakeräys. Olin mukana mallien kehittelyssä yliopiston tasolla ja itse varainhankinnassa tiedekunnassa.

Sain elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikkani vuonna 2009, kun minut nimitettiin siviilioikeuden professoriksi. Olin 56-vuotias.

2 §. Katkerin tappio. Olen pitkään varoitellut neljännen tiedekunnan perustamisesta. Voimia ei pidä hajottaa, koulutuksen tasoa laskea eikä kouluttaa liikaa lakimiehiä.

Lakimiestutkinnon tulisi olla yleistutkinto; sitä se ei Joensuussa oikeasti olisi. Jos uusi tiedekunta tulee Joensuuhun, se osoittaisi, ettei järki aina voita.

8 luku. Onnellisuudesta

1§. Onnellinen minä. Vien poikamme perjantai-iltaisin Ruskeasuon halleille sulkapalloharjoituksiin. Se on joka kerta yhtä hieno tuokio ja rituaali. Työviikko takana, katselen hevosia lapsuuteni maisemissa, istuskelen lueskellen kahvilassa ja mietiskelen edessä olevan perheen viikonlopun mukavia asioita.

2§. Onneton minä. Tietty alakulo on myös luovuuden lähde. Vastoinkäymiset ja menetykset ovat osa elämää. Ei niitä voi paeta.

Saan lohdutusta Koskelan Alman sanoista Pohjantähti-trilogiassa: ”Ei ole aamutonta yötä ollu”.

9 luku. Pienet suuret asiat

1 §. Mielimauste. Suola ja pippuri.

2 §. Herkkuruoka. Mehevä pihvi hyvässä seurassa.

3 §. Paras juoma. Kesämökin lähdevesi omasta lähteestä.

4 §. Kaunein kukka. Ruusu vaimolle.

5 §. Väri ylitse muiden. Suomen lipun sininen.

6 §. Elämän tarkoitus. Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa viimeisin sanoin: ”Hänen on elettävä tätä elämää, osallistuttava sen iloihin ja suruihin ja nähtävä pidemmälle kuin hänen isänsä näki”.

7 §. Lempilausahdus. ”Kaltaiseni konservatiivi…”