Pronssimitalistrategia

Olin tekoälyseminaarissa. Eräs puhujista kertoi esityksessään, että tekoäly ei korvaa meitä vaan pikemminkin korostaa henkilökohtaisia piirteitämme ja ominaisuuksiamme. Se skaalaa osaamisemme ja auttaa meitä tekemään parhaan version itsestämme.

En ole ihan varma, haluanko juuri tätä.

Ensinnäkään en koe, että olisin juuri nyt parhaimmillani. Laiskottaa, olin vatsataudissa ja tämän kolumninkin piti olla valmis jo viime viikolla. Tuntuu siltä, että tämänhetkistä versiota minusta pitäisi parantaa merkittävästi, ennen kuin sitä kannattaisi skaalata ylipäätään mihinkään.

Mutta myös ”paras versio itsestään” kuulostaa minusta aika työläältä. Onko ihmisellä velvollisuus olla paras versio itsestään? Onko ihmisellä velvollisuus ylipäätään olla paras?

Onko ihmisellä velvollisuus ylipäätään olla paras?

Itse kannatan niin sanottua pronssimitalistrategiaa. Olen tehnyt havainnon, että pronssimitalistit vaikuttavat aina kaikkein onnellisimmilta. Katsokaapa palkinnonsaajia missä tahansa urheilukilpailussa – pronssimitalin voittaneet urheilijat ovat aina iloisia ja tyytyväisiä. Pronssimitallista uutisoidaan myös lähes poikkeuksetta positiivisesti. Suomeen taas mitali!

Ilmiö on niin yleinen, että siitä on tehty meemejä: Urheilija tuulettaa palkintopallilla villisti, suihkuttaa samppanjaa ja puree mitalia. Kun kuvaa suurennetaan, hän on itse asiassa pronssipallilla.

Voittaminen on totta kai todella hieno asia. Mutta kaikki voittajat kertovat samaa: Kullan eteen joutuu tekemään todella paljon töitä. Sen tavoitteleminen merkitsee myös monista asioista luopumista. Voittaminen ei ole useinkaan mahdollista ilman merkittäviä uhrauksia.

If you believe in yourself and have dedication and pride – and never quit, you’ll be a winner. Winning is a mentality. A winner never stops trying! Voittajien mietelauseet ovat yhtä syvällisiä kuin Ikeasta ostettu ”live, laugh, love” -huoneentaulu. Häviäminen on paljon syvällisempää ja inhimillisempää. Voittajia on kuitenkin vain yksi, loput meistä ovat häviäjiä.

Häviäminen on paljon syvällisempää ja inhimillisempää. Voittajia on kuitenkin vain yksi, loput meistä ovat häviäjiä.

Lähimpänä kultaa on tietystikin hopeamitali. Sanonta ”hopea ei ole häpeä” kuvastaa hyvin pettymystä ja ihmisten myötätuntoa. Melkein voititte, oli niin lähellä! Ehkä yrittämällä kovempaa tai jotain muuttamalla olisi ollut mahdollisuuksia kultaan?

Pronssi taas symboloi itsensä ylittämistä tai rehellistä alisuoriutumista. Pronssi on joko altavastaajan suorittama yllätyksellinen nousu tai voittajan epäonnistuminen. Myös pronssimitalin ulkonäkö on varsin samankaltainen kultaisen kanssa. Jatkobileiden heikossa valaistuksessa, vähän kauempaa katsottuna, mitalin väriä saattaa olla haastavaa erottaa.

Ihmisellä ei mielestäni ole velvollisuutta olla paras siinä mitä hän tekee työkseen. Samalla uskon, että jokaisen ihmisen kannattaa kehittyä työssään ja pyrkiä olemaan hyvä siinä. Lakialalla kilpailu on tunnetusti kovaa. Välillä voi olla hyvä kehittää myös itsemyötätuntoa. Pronssitasolla pysyminen voi vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen.

Tyytyväisyys ja mielenrauha tulevat usein hyväksymisestä ja tyytymisestä siihen, mitä jo omistaa, eikä jatkuvasta pyrkimyksestä voittoon.

Pronssimitalistrategia ei ole laiska tai kunnianhimoton. Päin vastoin, se tähtää huipulle – ei ihan korkeimmalle huipulle mutta huipulle kuitenkin. Strategiaan sisältyy myös ripaus stoalaisuutta. Tyytyväisyys ja mielenrauha tulevat usein hyväksymisestä ja tyytymisestä siihen, mitä jo omistaa, eikä jatkuvasta pyrkimyksestä voittoon.

Näin ajateltuna ”paras versio itsestään” on minusta hieman liikaa vaadittu. Ehkä voisimme olla melko hyviä versioita itsestämme.

Tämäkään kolumni ei ole paras kirjoittamani, mutta aika tosi hyvä silti. Varmaan kolmanneksi paras!

Kirjoittaja on CEO, Dot., antti@dot.legal