Asianajajaliiton toimintamuoto on nimensä mukaisesti yhdistystoiminta. Liitto on kuitenkin niin Suomessa kuin useissa muissakin Euroopan maissa perustettu lailla, mikä kertoo siitä, että sillä on myös vahva yhteiskunnallinen tarve ja tavoite.
– Toimimme ennen kaikkea kansalaisten ja yritysten oikeusturvaa sekä oikeudenhoidon ylläpitoa varten, Asianajajaliiton tuore puheenjohtaja Mika Ilveskero tiivistää.
Sääntely ja valvonta
Liiton tärkeimmäksi tavoitteeksi Ilveskero nostaa ammattitaitoisen, oikeudellisen palvelun saatavuuden varmistamisen. Tämä edellyttää hänen mukaansa asianajotoiminnan riippumatonta sääntelyä, jota ei voida tehdä viranomaisohjein. Sääntelyn raamit tulevat kansanedustuslaitokselta ja Asianajajaliitto jatkaa siitä, mihin eduskunta työnsä lopettaa.
Sääntelyn lisäksi tehtäviin kuuluu valvonta.
– Koska kaikki eivät muista toimia ohjeistusten mukaisesti, on oltava jokin elin, joka tutkii, onko toimittu hyvän asianajajatavan mukaisesti, Ilveskero perustelee.
Valvonnalle on tarvetta. Viime vuonna valvontalautakunta käsitteli yli 450 tapausta, joista hieman alle sata koski palkkioita ja loput hyvän asianajajatavan vastaista toimintaa. Käsitellyistä valvonta-asioista yli seitsemänkymmentä johti seuraamukseen, eli vähintään huomautukseen. Tavoitteena on asianajajakunnan jatkuva kehittäminen ja valvontatapausten määrän väheneminen.
– Liian usein seuraamukset ovat johtuneet tapauksista, joissa kyse on huonosta asiakassuhteen hoidosta. Kysymyksessä on palvelun tarjoaminen, jossa pätevät samat lainalaisuudet kuin muissakin palveluammateissa. Asiakkaan on tiedettävä, mitä hän saa ja mitä seuraavaksi tapahtuu.
Asianajajaliitolla on asianajajiin kohdistuvaa valvontavastuuta myös hyvän asianajajatavan valvonnan ulkopuolella. Liitto valvoo joitakin viranomaistoimintoja: se on rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen valvontaviranomainen.
Yksilön oikeuksien turvaaminen
Liitolla on Ilveskeron mukaan tärkeä rooli myös oikeusoloihin vaikuttamisessa – esimerkiksi siinä, miten yksilön oikeudet toteutuvat suhteessa yleisen turvallisuuden takaamiseen. Demokraattisen maan kulmakiviä on julkisvallasta riippumaton asianajajakunta, jolla on vankka ymmärrys kansalaisten ja yhteisöjen perusoikeuksista. Tälle seikalle olisi Ilveskeron mielestä saatava laajempi ymmärrys.
– On monia lohkoja, joissa vastakkain ovat julkinen valta ja hallintoalamainen. Muun muassa vammaisjärjestöt tekevät merkittävää työtä sosiaalioikeuden alalla puolustaessaan edustamiensa ihmisten oikeuksia. Sen sijaan rikosprosessissa ei ole järjestöjä syytetyille, pidätetyille tai vangituille. Kyllä minäkin haluan kulkea ulkona rauhassa, mutta on syytä keskustella, millä keinoin rauha tehdään. Esitutkintatoimenpiteiden kohteeksikin voi joutua kuka tahansa, hän muistuttaa.
Ilveskero kehottaa miettimään tilannetta, jossa oma lapsi olisi mukana kaveriporukassa, jossa joku sortuu rikokseen. Miten kaveriporukkaa tulisi kohdella? Kuinka tärkeää on ihmisoikeuksien toteutuminen rikosprosessin eri vaiheissa?
Asiaa on mietitty Euroopan tasolla. Vuosi sitten julkistettiin niin sanottu Tukholman ohjelma, jossa käsitellään
Eurooppaa vapauden, oikeuden ja turvallisuuden vyöhykkeenä. Aina ajankohtainen dilemma vaatii keskustelun ylläpitämistä.
Ilveskero toteaa julkisen vallan pohtivan ansiokkaasti, kuinka maasta saadaan turvallisempi. Tarvitaan myös vastavoima miettimään yksilön vapauksia ja oikeuksia. Liiton näkemyksen mukaan asianajajilla on vankka ammattitaito ja kokemus oikeus- ja turvallisuuskoneiston toiminnasta, joten se on oikea taho miettimään tätä yksilön tai yhteisön kannalta.
– Olen vahvasti sitä mieltä, että asiat toimivat paremmin kuin mitä julkisuudessa annetaan ymmärtää. Erästä ruotsalaista lainaten: ”On vaikea saada vapausoikeuksia koskevia viestejä läpi yhteiskunnassa, jossa asiat ovat niin hyvin kuin meillä.”
Koulutus ja työssäjaksaminen
Suomessa on noin 2 500 asianajotoimistoissa työskentelevää asianajajaa tai lakimiestä. Nämä ovat töissä noin 800 asianajoyhtiössä. Keskimäärin asianajotoimistossa työskentelee siis kolme juristia. Isot toimistot nostavat keskiarvoa ja mediaaniluku onkin kaksi juristia per yhtiö. Pienyrittäjien määrä on suuri.
– Yksi liiton avaintehtävistä on järjestää koulutusta asianajajien ammattitaidon ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. On tärkeää, että niin suuret kuin pienetkin toimistot pystyvät tarjoamaan palveluja, jotka ovat länsimaisen, oikeudellistuneen palveluyhteiskunnan vaatimalla tasolla, Ilveskero korostaa.
Yleinen työssäjaksaminen puhuttaa asianajajakuntaa siinä missä muitakin aloja.
– Asianajajat hoitavat usein asioita, jotka liittyvät ihmisten tai yritysten murroskohtiin, jolloin niissä on negatiivinen pohjaväre. Kun sen yhdistää yksityisyrittäjän – jollaisia suuri osa asianajajista on – huoleen huomisesta, käy se joskus raskaaksi. Suomalainenhan ei perinteisesti avaudu saati pyydä apua, mikä voi johtaa pattitilanteeseen. Tilanteen helpottamiseksi ei ole keksitty pätevää ratkaisua.
Liitto saattaa asianajajia yhteen koulutus- ja keskustelutilaisuuksiin. Siellä olisi mahdollisuus kertoa vaikeuksista ja saada vertaistukea tai muuta apua. Ilveskero toteaa lakonisesti hymähtäen, että silloin vaan kaikilla tuppaavat asiat olemaan aina ”ihan hyvin”.
Tuomioistuinvirasto saa kannatusta
Lakimiesliiton Oikeusturvaohjelmassa käsiteltävät asiat, kuten resurssipula ja pitkät käsittelyajat, puhuttavat Asianajajaliitossakin.
– Noista asioista on olemassa jo monia erilaisia selvityksiä. Uskon, että lakimieskunnan keskuudessa asiasta on melko yhteneväinen näkemys: tarvitaan sekä lisää rahaa että toimintatapojen muutosta.
Ilveskero korostaa, että nyt on aika saada muut vakuuttuneiksi muutoksen välttämättömyydestä. Toimiva oikeusjärjestelmä kun on demokraattiselle länsimaalle välttämätön perusasia.
– Kansanedustajien enemmistö ei ole juristeja. Heidät on saatava ymmärtämään, etteivät nykyiset määrärahat riitä. Palikat ovat olemassa. Nyt tarvitaan toimintaa, Ilveskero sanoo painokkaasti ja muistuttaa, millainen kansanliike saatiin toisen tärkeän asian, sairaanhoitajien palkkojen taakse.
Asianajajaliitto suhtautuu myönteisesti myös Lakimiesliiton esittämään Tuomioistuinviraston perustamiseen.
– On paradoksaalista, että riippumaton tuomioistuinlaitos toimii yhä oikeusministeriön sisällä. Tämä aiheuttaa jatkuvaa tasapainoilua sen suhteen, ohjataanko toimintaa liikaa vai aliohjataanko sitä. Toiminnan kehittämiseen ei siten kohdistu sellaista painetta, kuin ehkä pitäisi.
Ilveskero näkee, että Tuomioistuinvirastolla olisi paremmat mahdollisuudet tehokkaaseen tuomioistuinhallintoon: se pystyisi itse pyörittämään toimintaa ja tällöin organisaatiolla olisi myös normaalit tehokkuusvelvoitteet työn järjestämiselle.
– Pieni idealisti minussa uskoo, että riippumattomuuden kehittäminen antaa mahdollisuuden kehittää myös tehokkuutta. On kuitenkin syytä miettiä, kuinka välttää mahdollinen tuplahallinnointi viraston ja ministeriön kesken. Yksityiskohdiltaan Tuomioistuinvirasto vaatii vielä perehtymistä ja selvityksiä, mutta ajatuksellisesti Asianajajaliitto kannattaa sitä.
Mika Kostinpoika Ilveskero
• asianajaja, varatuomari
• syntynyt 16.3.1966
• asuu Espoossa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa
• asianajotoimisto Castrén & Snellman, osakas 2000–
Järjestötoiminta:
• Euroopan Asianajajaliittojen Neuvosto CCBE (Suomen valtuuskunnan jäsen 2006– ja valtuuskunnan puheenjohtaja 2007–)
• International Bar Association IBA (European Forumin Advisory Boardin jäsen 2009–)
• Suomen Asianajajaliitto (hallituksen jäsen 2004–2007, varapuheenjohtaja 2007–2010 ja puheenjohtaja 2010–)
• Vuoden Asianajaja 2009 (Helsingin Asianajajayhdistys)
Asianajajatutkinto uudistuu
Kirjallinen asianajajatutkinto on ollut Asianajajaliiton jäsenyyden edellytyksenä vuodesta 1985. Asianajajaliitto on laatinut opetusministeriölle esityksen asianajajatutkinnon uudistamiseksi. Ehdotus odottaa tällä hetkellä ministeriön kantaa.
– Ajatus uudistuksesta ei ole syntynyt liiton sisällä, vaan vastaamme niihin tarpeisiin, joita muilta tahoilta on esitetty. 2000-luvun alussa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea totesi, että asianajajien prosessivalmiudet eivät ole riittävällä tasolla. Yliopistossakaan ei tarvitse enää lukea niin paljon prosessioikeutta kuin ennen, minkä vuoksi prosessipuolen osuutta on haluttu lisätä asianajajatutkinnossa, Ilveskero perustelee.
Suurin muutosehdotus koskeekin tutkintoon liittyvää koulutuksen määrää. Tällä hetkellä tutkintoon kuuluu kirjallisen osuuden lisäksi yhden päivän käytännön koulutus. Asianajajaliitto on esittänyt koulutuksen osuudeksi neljää päivää, joista kaksi päivää koskisi asianajotoimintaa sekä toimiston järjestämistä ja kaksi päivää oikeudenkäyntiasiamiestaitoja.
– Asianajajien työ jakaantuu tällä hetkellä siten, että noin 45 prosenttia on tuomioistuintyötä ja 55 prosenttia sen ulkopuolista työtä. Jottei Suomessa jouduttaisi jakamaan asianajajia neuvoa-antaviin ja oikeudenkäyntityötä hoitaviin, on tarpeen lisätä koulutusta.
Nykyisen tutkinnon on sanottu myös olevan kansainvälisesti vertailtuna vaatimaton. Tutkintoon liittyvä kirjallisuus on vanhentunutta ja perustuu vanhoihin tapaohjeisiin.
– Pyrimme kehittämään toimintaamme pienin askelin. Asianajajatutkinnon uudistaminen on tulevan asianajajakunnan kehittämisen ensimmäinen porras, Ilveskero toteaa.
Uudistuksen laatineen työryhmän muodostivat asianajajat Risto Sipilä, Hanna Räihä, Kaija Ruosteenoja, Eva Storskrubb, Janne Nyman ja Pirkko Kivikari.
