Pyöveleitä ja rikollisia eläimiä

Monen ajan kuvaa

Keskiaika mielletään pimeäksi, väkivaltaiseksi ja julmaksi ajanjaksoksi, eikä siitä mihinkään pääsekään, että kuolemanrangaistuksia jaeltiin valikoidusti milloin hirttämällä, päitä katkomalla, roviolla polttamalla, hukuttamalla, elävältä hautaamalla tai teilaamalla. Nykykäsityksen mukaan kaiken kaikkiaan hyvin brutaalisti.

Filosofian tohtori Hannele Klemettilä­ kuitenkin pyrkii oikomaan myyttejä ja osoittamaan, ettei ajanjakso kuolemanrangaistuksista huolimatta yleisesti ollut meidän aikaamme julmempi vaan oikeastaan lempeämpi ja inhimillisempi; on vain ymmärrettävä sen ajan ihmisten ajatusmaailmaa. Sitä hän valottaa taitavasti teoksessaan Keskiajan julmuus, joka näyttävyydessään sopii hyvin myös lahjakirjaksi. Lukija jää kuin jääkin peilaamaan tätä päivää menneisyyteen ja pohtimaan erilaisia arvoja ja maailmankuvia.

Tuntuu kieltämättä takapajuiselta ja julmalta viedä esimerkiksi pahojaan tehneitä eläimiä käräjille ja tuomita niitä rangaistuksiin. Jo keskiajalla eläin­oikeudenkäyntien mielekkyydestä kiisteltiin, mutta niiden tarkoituksena ei Hannele Klemettilän mukaan suinkaan ollut kansan viihdyttäminen eläimiä kiduttamalla kuten saattaisi olettaa. Eläinten tuomitsemisella haluttiin viestiä yhteisiä oikeudellisia arvoja: hyvä oikeus koskee kaikkea elollista, yksikään rikollinen ei pääse siltä pakoon. Ei siis edes eläin.

 

Hannele Klemettilä,
Keskiajan julmuus,
Atena 2008

 

 

Todellisia kummisetiä

Siinä missä romaanit ja elokuvat ovat omiaan syventämään mielikuvaa keskiajasta julmana ja väkivaltaisena kautena, mafialle ja sen väkivallalle ne rakentavat kunniakasta hohdokkuutta. Historioitsija ja journalisti John Dickie vakuuttaa teoksessaan Cosa Nostra – Sisilian mafian historia, että todellisuus on kauhistuttavuudessaan kaikkea muuta kuin hohdokasta. Häntä on helppo uskoa, tosin hänen itsensä kuvaama historia on murhineen, kiristyksineen ja korruptioineen kuin raaimmasta elokuvasta tai rikosromaanista vaikeaa käsittää tapahtuneeksi.

Haastatteluihin ja kirjallisiin lähteisiin perustuva teos lähtee liikkeelle mafian juurilta 1860-luvun Sisiliasta ja etenee 2000-luvun kähmintöihin valtio­vallan huipulla. John Dickie kertoo mafian säännöistä, rituaaleista, toimintatavoista ja pyrkimyksistä, kunnian miehistä, joiden teoista on vaikea löytää mitään kunniallista.

Tietokirja voi imaista mukaansa kuin romaani, siitä Hannele Klemettilän ja John Dickien teokset ovat oivallisia esimerkkejä kumpikin.

 

John Dickie, Cosa Nostra – Sisilian mafian historia,
suomentanut Ruth Jakobson, Ajatus Kirjat 2008

 

 

Arki on enemmän

On aika antaa arjelle arvo, joka arjelle kuuluu, sanoo kasvatustieteen tohtori Jussi T. Koski teoksessaan Arkiähky – Taudinkuvaa & ajankuvaa. Sen vuoksi, että arki on alusta, jolta kaikki tärkeät raketit laukaistaan, luovuuden perusta. Huonosti sujuva arki torppaa ajattelun ja työn. Pienillä valinnoilla ja oivalluksilla sen saa soljumaan paitsi tehokkaammin myös hauskemmin.

Arkiähky on sukua infoähkylle, josta Jussi T. Koski kirjoitti kymmenisen vuotta­ sitten. Sana on kuvaava, ja diagnoosikin on helppo tehdä: arkiähkyä potevan tunnista kuluu 55 minuuttia elämän ylläpitoon ja hallinnointiin, kaikkeen muuhun kuin elämiseen. Vaikka pitäisi olla päinvastoin.

Arkiähkyongelman tiedostaminen on osa sairauden hoitoa, ja sairastuminen on itse asiassa terveyden merkki. Sillä silloin alkaa löytyä tahtoa tehdä asioille jotain. Jussi T. Kosken kirja tarjoaa viisaita eväitä parempaan arkeen. Sellaiseen, joka ei ole yhtä aikaa aivan täynnä ja täysin tyhjää.

 

Jussi T. Koski, Arkiähky
– Taudinkuvaa & ajankuvaa,
Kirjapaja 2008