|
Rautatiekaupungin uusi presidentti
Teksti Ari Rytsy Kuvat AJ Savolainen Sateisena kesäpäivän aamuna Kouvolan hovioikeuden käytävillä on hiljaista lukuun ottamatta 1. huhtikuuta presidentin virassa aloittaneen Pertti Niemisen ja hänen vieraidensa välistä jutustelua. Vieraanvaraisena isäntänä Nieminen aloittaa haastattelun antamisen kahvipöydän kautta, aivan kuten kiireettömän vanhan ajan tapoihin kuuluu. Kouvolan hovioikeudessa vuodesta -99 lähtien työskennellyt Nieminen osoittaa heti luontaista taipumusta kiinnostua uusista asioista. Ennen varsinaisen haastattelun alkua juttua riittää muun muassa digikameroista ja toimittajan työstä. Pitkän virkauran eri oikeusasteissa tehneelle presidentille uteliaisuus on osoittautunut hyödylliseksi luonteenpiirteeksi. – Olen uudessa tehtävässäni saanut työtovereiltani merkittävää antia monessakin suhteessa. Itse asiassa en koe olevani presidentti, vaan yksi työntekijä muiden joukossa. Talo ja sen henkilökunta ovat tutut, joten siinä mielessä uuteen toimeen sopeutuminen on ollut helppoa. Vain velvollisuudet ja vastuut ovat muuttuneet, Nieminen toteaa. Leppoisa jutustelu muuttuu syvälliseksi pohdiskeluksi, kun keskustelu kääntyy ylioikeuksien nykyiseen rooliin. – Niiden asema on merkittävä, sillä ovathan ne tosiasiallisesti viimeinen muutoksenhakuaste. Korkein oikeus antaa valitusluvan vain noin kuudelle prosentille jätetyistä valituslupahakemuksista. Luku on pieni ja sen myötä hovioikeuksissa tehtyjen päätösten merkitys ja tuomioistuimien vastuu oikeista ratkaisuista korostuu. Itse päätöksentekoprosessi on haasteellinen, sillä sen on tuotettava tehokkaasti oikeita päätöksiä. Käytännössä yhteen on sovitettava mahdottomalta tuntuva paketti, joka koostuu päätösten laadusta, niihin käytetystä ajasta ja kustannuksista. – Tämä asia on jatkuva keskustelun aihe. Toiset korostavat perusteellista työtä, toiset käsiteltyjen juttujen määrää kohtuullisessa ajassa. Jokaisen asiana on löytää tasapaino niin omassa kuin kollegiotyöskentelyssä. Resurssipula uhka oikeusvaltiolle? Nieminen uskoo oikean tasapainon löytyvän työn kautta saaduista kokemuksista. Hovioikeuksien on pystyttävä seisomaan tekemiensä päätösten takana. – Mielestäni ratkaisujen tulee olla sellaisia, että niiden tekijä tuntee tekevänsä hyvää työtä. Silloin osaamisen ja lainkäytön hallinta on vähintään keskimääräisellä tasolla. Kustannusten ja ajan on siedettävä tämä vaatimus. Kouvolan hovioikeudessa työ on sujunut hyvin, sillä siellä keskimääräiset käsittelyajat liikkuvat viiden kuukauden tuntumassa. Tulos on vähintään tyydyttävää valtakunnallista tasoa. Ainoaksi epäkohdaksi Nieminen nostaa noin 30 juttua, jotka ovat odottaneet käsittelyä yli vuoden. – Asiaan on kiinnitetty huomiota ja tilannetta ollaan parhaillaan työstämässä. Realistinen tavoite on, että tämän vuoden jälkeen meillä ei enää ole meistä riippuvaisia, vuotta vanhempia juttuja. Suman purkaminen vaatii henkilöstöltä venymistä, joka on jo pitkään ollut yleinen kehityssuunta. – Valtion budjettilinjauksista on luettavissa, että resurssipula tulee jatkossa pahenemaan. Siksi nyt kaivataankin arvokeskustelua tuomioistuinjärjestelmän yhteiskunnallisesta merkityksestä ja siitä, mitä sen hyvä ylläpitäminen edellyttää, sanoo Nieminen. Riittämättömien resurssien taudinkuvan muuttuessa krooniseksi tuloksena ovat entistä pidemmät käsittelyajat, juttujen ruuhkautuminen sekä henkilökunnan uupuminen. Niiden myötä vaikeudet moninkertaistuvat. – Mitä vanhempi juttu on kyseessä, sitä enemmän aikaa ja vaivaa sen käsittelyyn menee. Hovioikeuksien mahdollisuudet ratkaista yli puolitoista vuotta vanhoja juttuja ovat paljon huonommat kuin käräjäoikeuksien. Ajan kuluessa ihmisten tapahtumia koskevat muistikuvat hiipuvat ja käsittelyssä joudutaan siirtymään entistä enemmän paperien pariin. Oikeudenkäynnin pääkäsittelyssä se ei ole tarkoitus. Niemisen mukaan resurssipulan jatkuminen tarkoittaa sitä, että jutut saapuvat vanhoina käräjäoikeuteen ja vielä vanhempina hovioikeuksiin. Pitkällä aikavälillä kehitys saattaa heikentää kansalaisten luottamusta suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Muutoksenhakurajoitukset tarpeen Käsittelyaikojen ympärillä on käyty myös keskustelua liittyen niiden alueellisiin eroihin. Viimeisimpien tietojen mukaan keskimääräinen käsittelyaika on Helsingin hovioikeudessa yksitoista kuukautta vastaavan ajan ollessa muun muassa Rovaniemellä 5,1 kuukautta. Käsittelyaikojen valtakunnallinen keskiarvo on 8,2 kuukautta. – Oikeusministeriö lähtee siitä, että käsittelyaikoja pitää tasata. Ajatus on hyvä, mutta jos se tarkoittaa resurssien siirtämistä liiallisten työmäärien kanssa kamppaileviin hovioikeuksiin tai voimavarojen leikkaamista juttunsa tyydyttävällä vauhdilla hoitavilta tuomioistuimilta, ei järjestelystä ole merkittävää käytännön hyötyä, analysoi Nieminen. – Käsittelyaikojen tasaamisessa apu voisi löytyä aluesiirtoja muistuttavasta mallista. Tiettyjä asiaryhmiä voitaisiin järkevällä tavalla siirtää ruuhkaisista hovioikeuksista toisten hovioikeuksien hoidettaviksi. Käsittelyaikoja lyhentäväksi tehokeinoksi Nieminen tarjoaa määräaikaisen työvoiman palkkaamista. Hän uskoo, että hanke ei vaatisi kovin suurta rahallista panostusta. Esimerkiksi 2–3 vuodeksi palkatulla lisäosastolla Helsingin hovioikeuden vuotta vanhemmat jutut saataisiin hoidettua. – Loppuen lopuksi kyse ei ole merkittävistä rahamääristä vaan merkittävistä asioista. Lisäpanostuksen ohella Nieminen kaipaa myös hovioikeuksia koskevan muutoksenhakurajoituksen harkitsemista. Hänen mielestään valitusten tekemisestä on tullut kuluriskin puuttuessa turhan yleistä. Siksi mahdollisuus evätä muutoksenhakemus ja erityisesti pääkäsittely sellaisissa tapauksissa, joissa valitus koskee vähäistä intressiä eikä selvästikään tule johtamaan muutokseen, säästäisi hovioikeuksien voimavaroja. – Rajoitukseton muutoksenhakumenettely vaatii sitä vastaavan työvoiman ja kuluttaa muutenkin niukkoja resursseja. Nykyinen malli on kuitenkin valittu tie, jota meidän on kuljettava. Vastuu sen toimivuudesta on paitsi tuomioistuimilla niin myös eduskunnalla ja hallituksella lainsäätäjänä ja resurssien antajana. Seulontamenettelyä tarkennetaan Vuodesta 2003 lähtien hovioikeuksien jutturuuhkia on ryhdytty purkamaan seulontamenettelyllä. Hovioikeuksiin verrattuna korkein oikeus on ottanut seulontaan tiukemman linjan. – Hovioikeudet ovat seuloneet juttuja, joissa on pyydetty pääkäsittelyä tai joille hovioikeuksien olisi pitänyt viran puolesta järjestää sellainen. Korkein oikeus on ottanut asiassa tiukemman linjan ja seulottuja juttuja on palautunut melko runsaasti takaisin hovioikeuksiin. Ne ovat kuitenkin vähitellen tiukentaneet seulonnan rajoja omassa lainkäytössään. Tilannetta on lähdetty korjaamaan korkeimman oikeuden tekemien päätösten pohjalta. Parannusta on luvassa, sillä seulontaa koskevaa lainsäädäntöä on tarkoitus selkeyttää. Jutun kirjoitushetkellä odotetaan hallituksen aiheesta tekemää esitystä. Uutta on luvassa myös tuomareiden pätevöitymis- ja koulutusjärjestelmän kehityshankkeen tiimoilta, minkä puitteissa valmistelutoimenpiteet etenevät vielä ensi vuoden ajan. Käytännön toimia odotellaan nähtäväksi vuosina 2007–2008. – Tuomarien kouluttaminen ja heille uuden opettaminen on tarpeellista. Kysymys on tällä hetkellä siitä, että tuomarikoulutukseen ei ole varattu rahaa. Siihen tarvittavat varat otetaan tuomioistuimille tarkoitetuista perustoiminnan rahoista, Nieminen muistuttaa. – Lisäksi kaikkia oikeusasteita koskevat henkilötyövuosien vähennykset sekä virkojen täyttökiellot ja niiden lupamenettelyt heikentävät tuomioistuimien mahdollisuuksia panostaa koulutukseen. Pääsääntöisesti suhtaudun koulutukseen myönteisesti, mutta nykyisellä yhtälöllä sen järjestäminen on sangen haasteellista. Vaikka hakijoita on toistaiseksi riittänyt, ei Nieminen pidä mahdottomana ajatuksena sitä, että tuomioistuimien resurssipula karkottaisi lupaavia tuomareita muille juridiikan sektoreille. – Tuomioistuimien työmenetelmiä on kehitetty, eikä niistä ole enää saatavissa irti merkittäviä avuja tilanteen parantamiseksi. Järjestötoiminta vaikuttamiskanavana Alan kehittämisen kannalta Nieminen pitää yhtenä vaikuttamiskanavana järjestötoimintaa, jossa hän on itse ollut mukana vuodesta 2000 lähtien. Omien sanojensa mukaan ruohonjuuritason luottamusmiesvaikuttamista harrastava presidentti toimi nykyiseen tehtäväänsä siirtymiseen saakka Lakimiesliiton julkisen sektorin valiokunnassa sekä työmarkkinatoimikunnassa. – Järjestötyö on kärsivällisyyttä vaativaa toimintaa, sillä sen vaikutukset näkyvät vasta pitkällä tähtäimellä, kertoo Nieminen. Se, että liitossa on jäseniä niin yksityisen kuin julkisen sektorin eri aloilta, on hänen mielestään samaan aikaan sekä rikkaus että haaste. – Eri alojen etujen yhteensovittaminen on joskus työlästä, mutta toisaalta lakimieskuntaa yhdistävä yksi liitto on myös selkeä vahvuus. Mitä useampi lakimies siihen kuuluu, sen parempi. Silloin voimavarat yhteisten etujen asianmukaiseen ajamiseen ovat mahdollisimman hyvät. Suuruus tuo mukanaan vahvuutta. Lakkokevään riepottelemassa Suomessa Nieminen näkee lakimiehet yhteiskuntavastuunsa hyvin sisäistäneenä ammattikuntana. Tavoitteet ja odotukset ovat usein varovaisen realistisia. Vaikka varovaisuus on viisautta, toivoo Nieminen edunvalvontaan lisää terävyyttä, joka hänen mielestään kumpuaa jäsenkunnasta itsestään. – Kokonaisuutena liitto ja sen toiminnot on järjestetty hyvin erityisesti koulutuksen ja oikeudellisen aineiston tuotannon osalta. Muutenkin liitto tekee paljon mitä sen kuuluu, mutta tiiviimpi lähentyminen kentän kanssa olisi suotava kehityssuunta. Siinä tärkeä roolinsa on myös jäsenkunnalla, joka on hieman liian passiivinen näissä asioissa. Hämmästyttävää on erityisesti se, että jostain syystä juristikunnan näyttää olevan vaikea hakeutua oman alansa luottamustehtäviin.
|
