Uuden Insinööriliiton puheenjohtaja Matti Viljanen valittiin toukokuisessa AKAVAn liittokokouksessa puheenjohtajaksi ilman äänestystä. Puheenjohtajaehdokkaista ainoana hänelle oli tuttua jo entuudestaan ykkösmiehen rooli.
– Koko yhteiskunnassa on meneillään suuri murros ja kokemuksesta on apua muutoksen johtamisessa, Viljanen arvioi.
Hänen puheenjohtajakautensa alussa käydään pitkästä aikaa liittotason sopimuskierrosta. Tuore puheenjohtaja antaa liitoille evääksi asettaa niin kirkkaat ja selkeät neuvottelutavoitteet, että jokainen jäsen ymmärtää ne. Muuten tavoitteisiin ei sitouduta.
– Työmarkkinapolitiikka on voimapolitiikkaa, vain kyllin vahvat liitot saavat haluamansa sopimukset.
Viljasen mukaan osalla akavalaisista liitoista on vielä syytä kehittää vahvuuttaan. Niiden on opittava ymmärtämään työmarkkinamallia, jotta voivat kehittää omaa toimintaansa.
– Välillä puhe on todella neitseellistä tähän raakaan maailmaan, Viljanen kärjistää.
Hän kannustaa jäsenjärjestöjä tukemaan toinen toisiaan, sillä mitä vahvempia liitot ovat, sitä vahvempi on AKAVA. Siinä missä osalle jäsenkunnasta ongelmana on matala palkkataso, toisilla on ongelmana vaikkapa ylipitkät työpäivät. Yhtenä ongelmana on korkea verotus.
Osaajille osaajien palkka
Akavalaisten käsissä ovat muun muassa johtamiskulttuurin, organisaatioiden tai yleisen kilpailutilanteen muutosten vaativimmat tehtävät. Kun Suomi elää osaamisesta, osaajilla on oltava ykkösasema yhteiskunnassa ja osaamisensa arvoinen palkka.
– Jos tätä väestönosaa ei kuunnella, työmotivaatio ja jopa moraali laskevat, Viljanen muistuttaa.
Jatkuva palkkakuoppa ja tietoisuus eurooppalaisten kollegoiden tuplapalkoista voi johtaa välinpitämättömyyteen, joka heijastuu koko suomalaiseen työelämään.
Yhtenä esimerkkinä Viljanen mainitsee korkeakoulualan, jossa on surkeat palkat kansainvälisesti verrattuna, vaikka juuri sinne Suomen kannalta olisi saatava huippuosaajat. Korkeakouluihin on kasautunut myös luvattoman paljon epätyypillisiä työsuhteita, muun muassa lyhyitä määräaikaisuuksia.
Viljanen kantaa huolta myös esimerkiksi kulttuuri-, palvelu- ja uuden teknologian aloista. Niillä työskentelee paljon epätyypillisissä työsuhteissa ihmisiä, jotka sopisivat akavalaiseen yhteisöön.
– Se väki on heitteillä eikä minkään keskusjärjestön hallussa.
Jäsenten tahto ykkösasia
Huippuosaajien kanssa on mielekästä ja motivoivaa työskennellä, Viljanen vastaa kysymykseen, millaista on johtaa AKAVAn organisaatiota.
– Minkä tahansa alan johto on akavalaisessa ympäristössä.
Keskusjärjestön hallituksessa yli 15 vuotta ollut Viljanen kuvailee hallitusta hieman jäykäksi ja toivoo tuovansa puheenjohtajana hieman rennompaa meininkiä. Hän kertoo olevansa joukkuepelaaja: muita kuuntelemalla saavuttaa yhteisen näkemyksen. Mutta sivusta johtamista hän ei voi sietää.
– Olen nopea päätöksentekijä, en mikään vitkuttelija.
Puheenjohtajan moton mukaan positiivisilla asioilla on positiivinen lopputulos. Hän haluaa akavalaiseen yhteisöön iloista ilmettä ja me-henkeä. Työyhteisössä on tärkeää hallita negatiiviset tunteet. Kateutta, katkeruutta tai kaunaa ei saa purkaa muihin, vaan on kerrottava suoraan, jos ne johtuvat työyhteisöstä. Yksityiselämäänkin kertovat huolet voi mainita, jos itse niin haluaa.
– Itse olen esimerkki. Jos minä mökötän, niin koko organisaatio mököttää.
Eikä Viljasta mököttäjänä tunneta, vaan iloisena ja nauravana. Hiljanen-Viljanen on vauhdikas ja omien sanojensa mukaan tasapuolinen sekä oikeudenmukainen. Töissä pärjäämisessä merkittäviä ovat osaaminen ja tulokset, korvien väli ratkaisee.
Tuttavia yli keskusjärjestörajojen
Matti Viljanen on pitkän linjan konkari työmarkkinakentällä. Hän perusti ensimmäisen akavalaisen aluetoimiston Poriin. Sittemmin valtakunnallinen työmarkkinapolitiikka on vienyt miehen. Keskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen Viljanen on tuntenut pitkään: hän arvostaa kollegaa rehtinä ja selkärankaisena palkansaajien puolestapuhujana.
– STTK:n suhteen tilanne on ilkeä eikä selkään puukotus ole hyvä yhteistyön alku.
Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestön puheenjohtaja toivoo, että omassa järjestössä ei ikinä mollata naapureita.
– Oma putiikki on pidettävä puhtaana.
Työnantajapuolen EK:n porukka on hyvin tuttua, samoin kuntapuoli. Valtiopuolella on eniten uusia tuttavuuksia, vaikka sekään kenttä ei ole täysin vierasta.
Eri alojen yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat tuttuja myös Helsingin Suomalaisen Klubin kautta. Klubilla Viljanen on toiminut muun muassa varapuheenjohtajana.
Vain tulevaisuutta voi johtaa
Viljasen sydäntä lähellä on nuoriso, josta on hänen mielestään pidettävä hyvää huolta AKAVA-yhteisössä. Nuorissa on tulevaisuus, joka on muutenkin kiinnostuksen kohde. Hän lukee mielellään tulevaisuutta koskevaa tutkimusta – tosin myös muutakin tutkimusta.
Nuorisoon Viljasella on hyvä kontakti lähipiirissä. Kolme, jo aikuista lasta ovat omineet isän koulutusmyönteisyyden. Vanhempi tytär valmistelee työn ohessa psykologian väitöskirjaa. Poika opiskelee kaupallisia aineita ja nuorempi tytär biokemiaa.
Vapaa-ajalla Viljanen harrastaa muun muassa metsästystä, joka on ennen kaikkea luonnossa liikkumista.
– Voin olla metsässä ottamatta pyssyä pois pussista koko reissun aikana.
Nuoruuden harrastuksista on säilynyt postimerkkeily. Iso osa vapaa-ajasta kuluu Laitilassa, jossa Viljasen sielu asuu, vaikka mies itse asustelee Helsingin Töölössä. Suku on peräisin Laitilasta ja sinne on noussut kesämökki. Pihapiiriä on kunnostettu omin käsin.
AKAVAn puheenjohtaja Matti Viljasesta insinöörineuvos
Tasavallan presidentti on myöntänyt AKAVAn puheenjohtaja Matti Viljaselle insinöörineuvoksen arvonimen. Insinöörineuvoksen arvonimi on harvinainen, sillä Viljanen on vasta kuudes arvonimen saaja.
Matti Viljanen valmistui insinööriksi Porin teknillisestä opistosta vuonna 1976. Hän oli Satakunnan Insinöörit ry:n puheenjohtaja 1978–1984 ja Insinööriliiton valtuuston jäsen/puheenjohtaja 1978–1985, minkä jälkeen hän toimi Insinööriliiton alueasiamiehenä vuosina 1985–1989.
Matti Viljanen valittiin Insinööriliiton puheenjohtajaksi vuonna 1990 ja oli tehtävässä aina siihen asti, kunnes hänet valittiin AKAVAn puheenjohtajaksi toukokuun lopussa.
Piekan vuosina AKAVAsta kehkeytyi oikea keskusjärjestö
Risto Piekan piippu tuprahtelee nyt Sammatin Kirmusjärven maisemissa. Siellä kalat odottavat ottajaa ja metsät samoilijaa.
Piekka sanoo jättävänsä AKAVAn puheenjohtajan tehtävän hyvillä mielin: tulosta on syntynyt ja ovi avattu raolleen hyvälle sopimuspolitiikalle.
– Sitä ei olisi aikoinaan kukaan uskonut. Seuraaja voi potkaista oven kokonaan auki.
Kun 24-vuotias opiskelijajärjestö Tuhatkunnan pääsihteeri siirtyi vuonna 1973 AKAVAn järjestösihteeriksi, akateemisten keskusjärjestöä pidettiin herraklubina, jossa vasta harjoiteltiin edunvalvontaa.
Nyt kaikki on toisin. 1970-luvun alun noin 40 000 jäsenen keskusjärjestöstä AKAVA on kasvanut lähes puolen miljoonan korkeasti koulutetun jäsenen aidoksi työmarkkinakeskusjärjestöksi. Kehitys on ollut huima.
Piekka oli junailemassa nykyistä Opettajien Ammattijärjestöä OAJ:tä AKAVAn jäseneksi toimihenkilökeskusjärjestö TVK:n kanssa käydyn tiukan kisan jälkeen heti taloon tultuaan. OAJ:stä tuli keskusjärjestön suurin liitto, kun se liittyi AKAVAan 1976. OAJ:n vanavedessä seurasivat Insinööriliitto, nykyinen TEK, Ekonomiliitto ja Farmasialiitto. Muutamassa vuodessa keskusjärjestön jäsenmäärä kolminkertaistui.
Ponnekas järjestösihteeri sai seuraavaksi tehtäväkseen työtaisteluorganisaation rakentamisen. Herraklubin jälkimaininkeja eläneen järjestön sisällä työ ei välttämättä ollut helppoa ja yksikertaista: hankkeella on vastustajia, joiden mielestä moinen ei sopinut akateemisten maailmaan. Piekan erottamistakin esitettiin.
Työtaisteluorganisaatio oli valmis, kun kuntapuoli päätyi työtaisteluun vuonna 1984 lakkopäällikkönään Risto Piekka. Voitokas työtaistelu vahvisti koko AKAVA-yhteisöä.
Yhteistyötä ja kansainvälisyyttä
Piekan AKAVA-vuosiin mahtuu paljon. Keskusjärjestöstä kehittyi vähitellen varteenotettava vaikuttaja, joka avasi uusia suhteita sekä Suomessa että ulkomailla.
Naapurimaahan Neuvostoliittoon viriteltiin siteitä, kun haluttiin osoittaa AKAVAn tukevan Suomen virallista ulkopoliittista linjaa. Sittemmin kansainvälinen toiminta ja edunvalvonta ovat lisääntyneet huomattavasti. Niistä on tullut osa keskusjärjestön arkipäivää erityisesti Euroopan unioniin liittymisen myötä. Piekka teki töitä unioniin liittymisen puolesta Kalevi Sorsan vetämässä työryhmässä.
Paljolti Piekan viime syksyn väännön ansiota on, että palkansaajien yhteisessä Brysselin toimistossa on tätä nykyä ensimmäinen akavalaistaustainen johtaja Ari Åberg.
Piekka oli mukana käynnistämässä palkansaajakeskusjärjestöjen välistä yhteistyötä. Vuonna 1978 hän ja SAK:n silloinen järjestösihteeri Lauri Ihalainen laativat vieläkin voimassa olevat menettelytapaohjeet tälle järjestöyhteistyölle.
– Asiakirja perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Luottamus on työmarkkinatoiminnan keskeinen ydin, Piekka sanoo.
Piekan aikana AKAVAn sääntöjä on rukattu moneen kertaan. Yksi merkittävistä muutoksista oli, kun 1980-luvun alussa päätöksenteko-organisaatiota uudistettiin niin, että liitot saivat järjestöedustuksensa suuruuden mukaan. Toinen kauaskantoinen päätös on ollut julkisen ja yksityisen sektorin erillisten neuvottelujärjestöjen perustaminen vuonna 1995. Silloin syntyivät YTN ja AKAVA-JS, josta tuli sittemmin lyhyesti JUKO.
– Neuvottelujärjestöjen rakentaminen oli tuskallinen prosessi, sillä yksimielisyyden löytyminen oli äärimmäisen hankalaa, Piekka kertoo.
Lopulta yksimielinen ratkaisu syntyi periaatteella ”ne päättävät, joita asia koskee”.
– Päätös vihloo vieläkin monia, vaikka se pelasti AKAVAn yhtenäisyyden. Näin myöhemmin arvioituna AKAVA oli silloin kymmenen vuotta muita edellä.
Hyvät viime vuodet
Piekka on tyytyväinen kahdeksan puheenjohtajavuotensa saldoon. Viimeisimmät palkkaratkaisut ovat olleet akavalaisille ryhmille oivallisia, keskusjärjestön historian parhaita. 1970- ja 1980-lukujen solidaarisesta palkkapolitiikasta on vihdoin luovuttu, on kehitetty työn vaativuudesta ja koulutuksesta palkitsevia palkkausjärjestelmiä ja verotusta on kevennetty. Ei vieläkään riittävästi, mutta pää on saatu auki.
– Vasta 2000-luvulla AKAVA on saavuttanut perustamiskokouksessaan vuonna 1950 asetetun tavoitteensa. Koulutusta, tuloksen tekoa ja vastuuta arvostetaan sekä palkka- että yhteiskuntapolitiikassa. Se näkyy voimassa olevassa tuloratkaisussa, mutta myös hallitusohjelmassa, Piekka huomauttaa.
Työelämää on rakennettu kolmikantaisesti, tuloksekkaasti. Viimeisimpiä hyvän yhteistyön hedelmiä ovat esimerkiksi yt-laki ja muutosturva, työaikapankki sekä työn ja perheen yhteensovittamista helpottavat lait.
– On ollut onni, että on saanut olla mukana kehittämässä tätä keskusjärjestöä ja akavalaista edunvalvontaa. Monet asiat ovat olleet aluksi vaikeita, vaikkapa akavalaisen opiskelijatoiminnan aloittaminen, jota sitäkin vastustettiin ensin ankarasti. Nyt opiskelijajäseniä on noin 100 000. Heissä on akavalaisten jäsenjärjestöjen tulevaisuus.
Sivistys, kannustavuus, Suomen menestys
Piekka kertoo, että selkään puukottajia on riittänyt näiden vuosien aikana. Siihen ei koskaan totu ja aina tuntuu yhtä pahalta.
Mutta Piekalla on ollut linja, koko ajan.
– Ei sitä voi olla kuin tuuliviiri. Sinnikäs olen ja linjani olen pitänyt. Silloin joutuu välillä myös astumaan jonkun toisen varpaille.
Vaikka linjansa pitääkin, Piekan mielestä toimintapolitiikan pitäisi rakentua englantilaisen yhteiskuntafilosofi Edmund Burken sanojen mukaisesti kompromisseihin ja neuvotteluun.
– Siihen olen pyrkinyt kaikkina vuosikymmeninä AKAVAn eri tehtävissä, Piekka toteaa.
Piekan mukaan vanha perinne on, että väistyvä puheenjohtaja ei jätä omia terveisiään järjestönsä tulevaisuudelle. Hän tekee sen kuitenkin, niin monta tabua rikkoneena ja monta uudistusta tehneenä.
– Pitäkää kiinni sivistyksestä, pitäkää kiinni kannustuksesta ja pitäkää huolta Suomen menestyksestä. Työmarkkinoilla ammattikunta- ja tutkintopohjainen järjestäytyminen on vahva malli, myös globaalisti. Se on itsenäisen AKAVAn tae.
Piekka on myös vakuuttunut, että korkeasti koulutetut tarvitsevat oman puolestapuhujansa kaikkiin neuvottelupöytiin, AKAVAn. Sitä mandaattia ei voi muille antaa. Kolmen keskusjärjestön malli on hyvä ja toimiva.
Väistynyt puheenjohtaja on huolissaan kasvavasta ryhmäitsekkyydestä, joka näkyy AKAVAnkin sisällä.
– Meidän pitäisi olla kuten muskettisoturit, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Silloin on kaikki mahdollisuudet menestykseen.
Teksti ja kuva Marketta Harinen
